Risto Isomäki: Miten Salpausselät syntyivät

On monia tieteenaloja, joiden tutkimusta harrastajien havainnot vievät oikeasti eteenpäin - esimerkiksi tähtitiede tai lintutiede. On kuitenkin harvinaista, että harrastelija pystyisi kumoamaan kokonaan ammattitutkijoiden vakiintuneet teoriat. Todennäköisyydet eivät ole hänen puolellaan. Monipuolisena scifi- ja tietokirjailijana tunnettu Risto Isomäki on silti päättänyt yrittää. Uusimmassa kirjassaan hän kyseenalaistaa vallitsevan käsityksen Salpausselkien synnystä ja tarjoaa tilalle omaa teoriaansa, jolla hän näkee olevan merkitystä myös nykyajan ja lähitulevaisuuden kannalta.

Koulukirjojen mukaan Etelä-Suomen halki kulkevat poikkiharjut, Salpausselät, syntyivät viimeisimmän jääkauden sulamisvaiheen seisahtuessa pariin otteeseen. Kun jäätikönreuna jämähti paikalleen ilmaston väliaikaisesti kylmetessä, sulamisvedet kasasivat tuohon kohtaan suuren määrän irtainta ainesta. Isomäen mielestä asia on päinvastoin: hänen mukaansa Salpausselät syntyivät kiihkeimmän sulamisvaiheen aikana ja ilmaston kylmeneminen oli seurausta mannerjäätikön oletettua nopeammasta ja dramaattisemmasta sulamisesta. En rupea referoimaan Isomäen teoriaa tämän tarkemmin vaan jätän vähän jännitystä mahdolliselle lukijalle.

Koulukirjoissa on toki paljonkin väärää tai vanhentunutta tietoa aiheesta riippumatta, mutta se vähä, mitä ammattigeologit ovat suostuneet Isomäen teoriaa kommentoimaan, on ollut sangen kriittistä. Tiedeyhteisö on paremmin ajan tasalla kuin koulukirjat, joten näiden rinnastus on vähän hassu. Kuten kirjailija itsekin toteaa, teos ei tietenkään ole mikään tieteellinen julkaisu vaan lähinnä keskustelunavaus.

Itse olen tietenkin yhtä harrastelija kuin Isomäkikin, eikä ymmärrykseni geologiasta tai jäätikkötutkimuksesta riitä siihen, että voisin tehdä oikeasti kriittisiä huomioita sen enempää hänen kirjastaan kuin tieteen vallitsevasta käsityksestäkään. Yritetään silti. Vaikka Isomäki kuvaa kirjassaan kiinnostavia havaintoja, hänen "ajatuskokeensa" eivät aivan riitä vakuuttamaan minua. Yksi syy on Isomäen kirjoitustyyli: hän esittelee ensin kokoelman havaintoja ja tarjoaa vasta sen jälkeen niille selityksen. Välillä oli vaikea pysyä kärryillä. Olisin myös kaivannut teokseen jonkinlaisia lähdeviitteitä. Onko Isomäellä esittää oikeasti mitään todisteita sen lisäksi, että hänen mielestään jotkut paikat näyttävät samankaltaisilta tai että kotipihan kalliosta löytyy jälkiä, jotka sopisivat teoriaan? Varsinkin kun geologian tuntemukseni on puutteellista, en saanut selvää, mitkä kirjan väitteistä perustuivat Isomäen omiin havaintoihin ja päätelmiin ja mitkä taas kirjallisuusluettelossa mainittuihin tutkimuksiin tai yleisesti tiedossa oleviin tosiasioihin. Hiukan mielikuvituksellisilta jotkut selitykset tuntuvat.

Välillä Isomäki ilmoittaa myös ikään kuin tosiasioina sellaisia asioita, joista minunkin tietämykseni perusteella voi sanoa, ettei se nyt aivan noin mene. Retkeilyn harrastajan silmään tökkäsi erityisesti väite, että jäätiköiden sulamisjokien vesi olisi "kuin virtaavaa kristallia" eikä siis kuljeta merkittävää määriä sedimenttiä. Ei ole kristallia - ainakin Kölivuoristossa se on maitomaisen sameaa, jopa astiassa. Varsinaisten mannerjäätiköiden vesistä minulla ei tietysti ole kokemusta.

Sulamisvettä jäätiköltä, kuva kirjoittajan.

En tosin tiedä, onko tälläkään asialla kovin suurta merkitystä, lähinnä yritän tässä takertua asioihin, joista voin väittää tajuavani jotakin. Toinen sellainen ristiriitaisuus liittyy tutkimukseen, jonka mukaan jäätikön suuri massa vetää painovoimallaan ympäröivää merivettä puoleensa, jolloin jään sulaminen saattaa jopa laskea merenpintaa jäätikön lähellä. Tämä esitetään uutena ja mullistavana tutkimustuloksena, mutta itsekin ihan harrastelijana olen lukenut asiasta jo vuosia sitten jäätiköitymisiä käsittelevistä yleistajuisista tietokirjoista. Jään massan vaikutukset merenpintaan lienevät siis myös tutkijoiden tiedossa. Jätän lukijan oman arvion varaan, onko esimerkiksi näillä asioilla mitään vaikutusta teorioiden uskottavuuteen. Kirjan lukemisen jälkeenkään en ole itse siitä aivan varma.

Vaikka suhtaudun toistaiseksi varsin skeptisesti Isomäen selityksiin, arvostan kuitenkin hänen intoaan ja kiinnostustaan mitä erilaisempia asioita kohtaan. Villejä teorioita esittäville pellepelottomille täytyy olla tilaa. Toivottavasti edes joku tiedeyhteisöstä lähtee keskustelemaan tämän kirjan väitteiden kanssa. Tiedän myös, että Isomäen kirjoitukset innostavat monia suojelemaan maapalloa muun muassa kohtalokkaalta ilmastonmuutokselta, joka nousee toki esiin tässäkin teoksessa. Järkeily menee nimittäin jokseenkin niin, että jos mannerjäätikkö on voinut romahtaa dramaattisesti menneisyydessä, niin voi käydä tulevaisuudessakin ja siinä saattaa käydä huonosti. Sitten riennetäänkin jo vauhdilla pohtimaan tulevaisuuden maatalouden näkymiä ja ilmastonmuokkauksen mahdollisuuksia. Voi toki olla, että näidenkin sinänsä erittäin ajankohtaisten ja aiheellisten ajatusten julkituomiseen olisi parempi tapa. Isomäen teksti osoittaa parhaimmillaan hurjaa hengen lentoa, huonoimmillaan taas faktat eivät vaikuttaisi olevan edes sinnepäin. Jonkinmoisesta sekavuudestaan huolimatta tämä oli kuitenkin mielestäni hauska kirja lukea näin joululomalla. Ehkä seuraavaksi saataisiin myös ammattitutkijoiden kirjoittama yleistajuinen teos aiheesta?


Risto Isomäki: Miten Salpausselät syntyivät (Into 2015)