Kirjassa on paljon perinteisen kauhukirjallisuuden elementtejä sumuineen ja muine vihamielisine luonnonilmiöineen. Pahuus on tarinassa kuitenkin inhimillistä, ei yliluonnollista. Jo alussa käy ilmi, että lasten kaltoinkohtelun seurauksia työssään kohdannut Robin suhtautuu varsin kyynisesti ihmisluontoon. Ainakin osa ihmisistä on perimmäiseltä olemukseltaan pahoja, ja siitä ei pitäisi syyttää yhteiskuntaa tai jotain muuta ulkopuolista tahoa. Mutta ovatko asiat sittenkään niin yksinkertaisia? Mikä motivoi ihmisiä tekemään pahoja asioita? Mikä lopulta on ihmisyyden arvo?
Robin löytää äitinsä kotoa uhkauksia. Tapahtuu muutenkin kummallisia asioita. Välillä hän epäilee veljensä kummittelevan. Välillä muut menneisyyden ihmiset tuntuvat vainoavan perhettä. Alueella asuvat pienten lasten vanhemmat pyytävät Robinia jututtamaan oireilevia lapsiaan, jotka kertovatkin psykologille huolestuttavia asioita pelottavista leikeistä, joita heidän on pakko leikkiä. Robin alkaa epäillä, että pelottavilla tapahtumilla on yhteys hänen perheensä tragediaan. Hän alkaa tutkia tapahtumia tutun poliisin avulla, välillä oman henkensä kaupalla. Hän samaistaa itsensä Veljeni Leijonamielen Korppuun, jonka isoveli on myös mennyt edeltä ja velvoittanut nuoremman sisaruksen toimimaan urheasti tämänpuoleisessa.
Robin kohtaa seudulla myös entisen poikaystävänsä Johanneksen, josta yhteisön muut jäsenet eivät oikein pidä. Tämä kun ei ole yhtä hienoa väkeä kuin he itse ovat olevinaan. Eristäytyneessä yhteisössä kaikki tuntuu toimivan vähän eri säännöillä kuin muualla maailmassa, etenkin kun osa sen jäsenistä katsoo menestyksen tekevän heistä arvokkaampia ihmisiä kuin muista. Eristyksissä muusta maailmasta myös paha pystyy versomaan.
Yritän olla paljastamatta liikaa kirjan juonesta. Siksi siitä on vaikea kirjoittaa kovinkaan paljon. En ole aivan varma, pidinkö kirjasta. Tuntuu epäreilulta, että kirjailija panee Robinin löytämään vastauksia kysymyksiinsä mutta paljastaa ne lukijalle vasta paljon myöhemmin. Myös totuus menneisyydestä paljastuu vasta aivan kirjan lopussa. Loppuratkaisu toimii yllättävän hyvin, vaikkei sitä ehkä ole järin realistiseksi koskaan tarkoitettukaan.
Minulle tuli koko ajan kirjan nimestä mieleen Lapin äidin kehtolaulu, ja mietinkin, mitä tekemistä sillä on juonen kannalta. Oliko Robinin oleskelu Rovaniemellä sittenkin vähintäänkin suomentajan mielestä merkityksellisempää kuin näyttäisi? No, olin väärässä. Ilmeisesti on olemassa toinenkin tuutulaulu, johon on suomennoksessa päätynyt sama pätkä. Vähän irralliseksi suomenkielisen käännöksen nimi kuitenkin jää. Olisiko alkuperäinen Hush Baby toiminut jopa paremmin?
Kirjaa on saanut vähintäänkin varovaisen kiittäviä arvioita blogeissa: Kirsin kirjanurkka (joka esitteli kirjan minulle), Ullan Luetut kirjat, Lukutoukan kulttuuriblogi, Eniten minua kiinnostaa tie.
Johanna Holmström: Sulje silmäs pienoinen (Otava 2015)
Alkuteos: Hush Baby, suom. Tuula Kojo
