Tom of Finland: Sarja kuvia

Kuva: Finlayson

Tänään homoseksuaalisuus on ollut taas otsikoissa. On toki väännetty avioliittolain uudistuksesta, mutta myös Finlayson tempaisi julkistamalla uudet Tom of Finland -lakanat ja -pyyhkeet.

Tom of Finlandista kirjoitin jo keväällä postimerkkikohun jälkimainingeissa. Tässä pari viikkoa sitten huomasin yllätyksekseni, että taiteilijan sarjakuvakokoelma, jolle on annettu nimi Sarja kuvia, oli asetettu lähikirjastossa oikein esille. Lainasin, luin ja hämmennyin. Lakanauutisen ansiosta aihe palaa nyt blogiin, vaikka ehdin jo päättää, etten kirjoittaisi kirjasta yhtään mitään.

Ainakin omassa tuttavapiirissäni päivän kaksi homouutista on liitetty kätevästi yhteen. Paha lakivaliokunta vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia, mutta onneksi Finlayson on seksuaalivähemmistöjen asialla. Kiinnostavaa kyllä nämä kaksi homoseksuaalisuuden representaatiota (jos annatte anteeksi tällaisen hienon tieteellisen käsitteen käytön) eivät voisi olla erilaisempia. Avioliittoliikkeen kuvaus homosta ei juuri eroa parisuhteessa elävästä vastuullista perheenisästä. Tom of Finlandin miehiä romanttinen rakkaus tai perhe ei taas voisi vähempää kiinnostaa. Hänen piirroksensa kuvaavat kiellettyä, epäsosiaalista irtoseksiä, jonka ainoa päämäärä on himojen tyydyttäminen. Ne ovat siis hyvin suorasukaista kovaa pornoa.

Jossakin vaiheessa homopornosta on tullut niin sanotun suvaitsevaisuuden symboli. Aika paljon suvaitsevaisuutta se vaatiikin. On vaikea kuvitella, että lähikirjastossa olisi vapaasti esillä raiskausfantasioita ja joukkoseksikohtauksia sisältävää heteropornoa. (En ole kyllä tarkistanut.) Heteropornohan on uhka nuorisolle, mutta homoporno korkeintaan hieman campia. Tom of Finlandin piirrokset ovat tosi hienoja, enkä halua vähätellä niiden historiallista merkitystä. Mutta niillä ei silti ole mitään tekemistä homojen avioliitto-oikeuden kanssa. Ne esittävät kiellettyä, pahennusta herättävää seksuaalisuutta.

Kannatan luonnollisesti avioliittolain muutosta. Ehkäpä Suomen talouskin saadaan nousuun homolakanoilla. Silti kulttuurintutkijan mielikuvitusta kutittelee etupäässä kysymys, miten söpöstelevä perheidylli on saatu yhdistettyä täysin päinvastaisiin merkitysmaailmoihin. Ehkäpä homous on vain edelleen niin toiseutta, ettei sen sisäisiä eroavaisuuksia osata eritellä. Tai sitten kukaan muu ei ole ottanut selvää, millaisia tarinoita Tom of Finland oikeasti kertoi.

Mitähän Tom itse sanoisi, jos näkisi tämän päivän?

Olkoon tämä viimeinen pornoaiheinen kirjoitus tässä blogissa.


Tom of Finland: Sarja kuvia (Like 2014)

Harri Kalha: Tom of Finland

Harri Kalha: Tom of Finland - taidetta seksin vuoksi (SKS 2012)

Eräänä keväntalven viikonloppuna istuin toisen ihmisen kanssa tietokoneella. Ensin hän katsoi oman Facebookinsa - ei mitään erityistä. Sitten minä kirjauduin sisään ja huomasin, että tuttavapiirini riemuitsee uutisesta: syksyllä julkaistaan arkillinen Tom of Finland -postimerkkejä!

Tottahan olin jo aiemminkin Tom of Finlandin tiennyt ainakin päällisin puolin, mutta postimerkkijubilee ja toista mieltä olevien suunnaton närkästys herätti mielenkiinnon.

Tom of Finland, oikealta nimeltään Touko Laaksonen, on kirjan mukaan maailmalla tunnetuin suomalainen kuvataiteilija. Taiteilijan omasta mielestä hänen piirrustuksensa tosin eivät olleet taidetta vaan pornoa. Onneksi hän ei pysty kuitenkaan päättämään itse, miten jälkimaailma hänen työnsä näkee, vaan nykykulttuurissa ne määritellään ilman muuta myös taiteeksi. Ylipäätään taide sellaisena kuin me sen ymmärrämme on aika nuori juttu, ja jos käyttötaidetta ei hyväksytä, pitäisi meidän rajata taiteen ulkopuolelle esimerkiksi J.S. Bach. Sitähän emme toki halua tehdä.

Taidehistorioitsija Harri Kalha joka tapauksessa analysoin Tomin piirroksia taiteena - ja myös pornona. Tom of Finland ei olekaan elämänkerta, vaan kirja keskittyy piirroksiin ja niiden kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin. Niitä riittääkin, sillä kaikki liittyy kaikkeen. Tom of Finlandin homopornopiirrokset kuvastavat kulttuuria ja yhteiskuntaa sekä kummankin muutosta toisen maailmansodan jälkeisistä, sensuurin rajaamista vuosista homoliikkeen radikalisoitumiseen ja kohti laajempaa yhteiskunnallista hyväksyntää. Vaikka Tom oli suomalainen, hänen suurin yleisönsä oli Yhdysvalloissa, joten kuvat heijastavat ennen kaikkea yhdysvaltalaista kehitystä. Suomalaisuus näkyy kuvissa lähinnä uran alkupään luonto- ja saunaeksotiikassa.

Ihmisen kyky yhdistellä erilaisia symboleita ja merkityksiä mielekkäiksi kokonaisuuksiksi ei lakkaa hämmästyttämästä. Kun Tom of Finland aloitteli taiteiljanuraansa, ankara sensuuri rajoitti kuvallista ilmaisua. Homoporno naamioitiin kehonrakennuslehdiksi. Näennäisesti ne esittelivät kehittyneitä miesvartaloita urheilun tai ruumiillisen työn tuoksinassa. Lehdissä kuvattiin  ihanteena myös antiikin Kreikan atleetteja. Koska esimerkiksi sukupuolielinten esittämistä rajoitettiin, seksuaalisuus piti salakuljettaa kuviin pullistelevina ruumiin muotoina tai luontosymboliikkana, vihjailevina katseina.

Samalla rakennettiin uudenlaista homoestetiikkaa. Dandyn yläluokkainen hienostuneisuus korvautui muhkeilla lihaksilla ja työmiehen hienhajulla. Homokulttuurin politisoituessa ja radikalisoituessa 70-luvulla syntyi sadomasokismista vaikutteita saanut nahkahomotyyli. Kuvien uhmakkuus ei ollut sattumaa vaan suorastaan homojen ja kontrollin  edustajien yhteenottojen dokumentointia. Kuvissa ja niiden tulkinnassa on aina läsnä häpeä, häpeän kieltäminen ja myöhemmin aidsin pelko. Minulle oli aivan uusi asia, että esimerkiksi pornosta muuallekin kulttuuriin päätynyt karvattomuusihanne liittyi nimenomaan mielikuviin sairauden karttelusta. Tom of Finlandin hahmot eivät ole mitään halihomoja, vaan niissä näkyi homokulttuurin epäsosiaalisuus. Se oli vaihtoehto perheen perustamiseen tähtääville suhteille, jotka taas nykyään ovat useimmiten julkisuudessa.

Koska kulttuurilla on taipumus ottaa yllättäviä suuntia, nahkahomotyyli päätyi lopulta Judas Priestin kautta heavy metaliin, joka sentään on periaatteessa äärimmäisen heteronormatiivinen kulttuuri. Totuus on tarua ironisempaa.

Harri Kalhan teksti on nautittavaa lukemista. Hänen tyylinsä on kepeän humoristista, mikä tekee oikeutta Tomin liioittelevuudessaan huvittaville fantasioille. Kalhalla on tekstissään ansiokas kulttuurintutkimuksellinen ote: näennäisesti pienet yksityiskohdat laajenevat vuosikymmeniä kattavaksi kuvaukseksi paitsi homokulttuurista, myös länsimaisen kulttuurin ja yhteiskunnan muutoksista toisen maailmansodan jälkeisinä aikoina. Siinä missä 60-luvulla homoporno piti piilottaa kehonrakennuslehtiin, 2000-luvulla siitä voidaan kirjoittaa arvovaltaisen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemassa taidekirjassa. Toivottavasti tekstin akateeminen pohjavire ei karkoita lukijoita (onneksi kirjassa on tekstin lisäksi kuvia). Kalhan älykäs analyysi on nimittäin sekä viihdyttävää että tarpeellista.