tiistai 12. toukokuuta 2015

Onneks tänne saa tulla kännissä - tarinoita ammattikoulusta

Onneks tänne saa tulla kännissä piti olla novellikokoelma. Jos en olisi tiennyt sitä etukäteen, olisin pitänyt kirjaa ilman muuta romaanina. Vaikka teoksen tarinat ovat erillisiä ja toimivat toisistaan riippumatta, ne muodostavat myös yhtenäisen juonellisen kokonaisuuden.

Alaotsikko Tarinoita ammattikoulusta muistuttaa Janne Huilajan muutaman vuoden takaisesta armeija-aiheisesta novellikokoelmasta Epäkelpo aines (2011), josta pidin hyvin paljon. Huilajan teos oli lähinnä mielessä, kun tartuin kirjaan. Ammattikoulu ja armeija ovat yhtä lailla yhteisöjä, joista minulla ei ole kokemusta, ja kaunokirjallisuuden lukeminenhan on aina oiva tapa tutustua ennestään tuntemattomiin elämänalueisiin. Kirja ei kuitenkaan kerro tavallisesta ammattikoululuokasta vaan jo kovaa vauhtia syrjäytyvistä ongelmatapauksista. Ehkä alaotsikkokin johtaa siis hieman harhaan.

Kirjan päähenkilö on ammattikoulun sijaisopettaja Anni, joka opettaa vaille opiskelupaikkaa jääneille tarkoittua ammatinvalintaluokkaa ja kipuilee epäonnistuneessa avioliitossa. Ammatinvalintaluokan oppilaat ovat hyvin ongelmaisia. Osan kotiolot ovat hankalat, toiset käyttävät päihteitä, joillakin on mielenterveysongelmia. On maahanmuuttajanuoria, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa suomalaisesta yhteiskunnasta. Kaikesta huokuu näköalattomuus. Koulukin vaikuttaa luovuttaneen. Ammatinvalintaluokka on lähinnä säilytyspaikka. Samaa Annin opettajakollega sanoo koko ammattikoulusta. Uskooko kukaan, että luokan nuoret voisivat päästä eteenpäin elämässään? Jopa luokkatila on umpihomeessa, eikä sekään kiinnosta ketään.

Myös sijaisope Anni on eksyksissä omassa elämässään. Häneltä puuttuu osa pedagogisista opinnoista, joten oikeat opet eivät huoli häntä joukkoonsa. Suhde puolisoon on solmussa, ja Anni etsii rakkautta muiden miesten seurasta. Työpaikan lohduton tunnelmakin masentaa. Anni pääsee lopulta opettamaan ammattinvalintaluokan lisäksi toisessa koulutusohjelmassa, mutta sielläpä vasta onkin "haasteita". Oikeastaan hän haaveilee jatko-opinnoista (hulluja on monenlaisia), mutta jo entiseksi osoittautunut aviomies vaatii häntä tekemään "tuottavaa työtä". Minusta Anni vaikuttaa hyvältä kasvattajalta - hän jaksaa nähdä ihmisen vaikeissakin oppilaissaan.

Novellikokoelmana (tai romaanina) teos ei ole kovin ihmeellinen. Henkilöt ovat sangen yksiulotteisia, varsinkin oppilaat. Enemmän paikallaan kirja on hätähuutona maamme syrjäytyneen nuorison puolesta. Se on masentava tarina kaikkein huonoimmassa asemassa olevien ihmisten elämästä ja koulun voimattomuudesta heidän ongelmiensa edessä.


Minna Finstad ja Sari Salminen: Onneks tänne saa tulla kännissä - tarinoita ammattikoulusta (Nordbooks 2015)

11 kommenttia:

  1. Tämä oli hyvä bloggaus ja tärkeä asia.

    Minusta syrjäytymiskehitys pitäisi pyrkiä katkaisemaan.

    Asun itse etelässä, missä on tarjolla toisen asteen kouluja, missä voi opiskella ja asua kotona.

    Etelässä ammatillinen koulutus on varteenotettava vaihtoehto hankkia ammatti ja jatko-opintokelpoisuus, ja varmasti muuallakin maassa. Ongelma on vain kovin pitkät välimatkat ja harveneva kouluverkko. Luultavasti (tai itse luulen en tiedä) kouluverkon harveneminen voi lisätä nuorten syrjäytymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syrjäytyminen pitäisi katkaista tarpeeksi aikaisin. Minun tulkintani tämän kirjan sanomasta on, että ammattikouluun mennessä nuorten ongelmat ovat ehtineet kasvaa niin suuriksi, ettei koulu voi niille mitään. Nuoria pidetään säilytyksessä eikä oikein edes yritetä opettaa mitään.

      Olen kotoisin Lapista, mutta lähin lukio oli alle kilometrin päässä ja ammattikouluunkin olisi ollut kävelymatka. Minulla on paljon ihan pohjoisesta kotoisin olevia työkavereita, jotka ovat sitten käyneet koulua asuntolasta käsin. En tiedä, kuinka paljon välimatkat vaikuttavat opintointoon - nämä työkaverit ovat tietenkin se osa nuorista, jotka ovat vastuksista huolimatta saaneet koulut käytyä. Ammattikoululaisillahan välimatkat ovat pohjoisessa monesti vielä pitemmät kuin lukiolaisilla, kun lukioita on kuitenkin joka kunnassa.

      Poista
  2. Minun pitää ehdottomasti lukea tämä kirja. Luulen, että ammattikouluja on hyvin monentasoisia. Amis-sanalla on monella paikkakunnalla halveksuva sävy, ja ikäväähän on se, että sekään ei takaa työpaikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan koululaiset ovat tosi moniongelmaisia, eivät mitään keskivertoamiksia. Näin ainakin toivon.

      Kouluaikoina oli tosiaan nokittelua lukiolaiset vastaan ammattikoululaiset. Ei siinä tainnut olla paljonkaan järkeä, vaikka voihan terve ylpeys omasta osaamisesta olla hyväksikin puolin ja toisin.

      Poista
  3. Kv-peikko

    ite opena luin sen, tietenkin, myös niin, että mihin pinteeseen opetkin joutuvat työssään: siinä eivät paljon opekoulutuslaitoksen opit auta!
    http://www.city.fi/blogit/hikkaj/kannissa+koulussa/129355

    Tässä muuten linkki jossa koetellaan koulussa: http://siltalepaa.blogspot.fi/2015/04/koettelemuksia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei käy kateeksi. Kirjassa minua mietitytti, kuinka vähän tukea päähenkilö sai muilta opettajilta. Nämä pyrkivät itse välttämään hankalia tilanteita sen sijaan, että olisivat osoittaneet solidaarisuutta kollegalle, kuten kuuluisi.

      Poista
    2. Nyt on juuri julkaistu vai olikohan vasta tekeillä väitöskirja opettajien kokemasta kiusaamisesta. Kokemuksesta tiedän, että sitä on Suomen maassamme melkoisesti. On jopa kouluja, joissa rehtorikin katsoo, että tottakai uudet opettajat pitää ensin koetella ja että arvostus tulee vasta, jos sen erityisesti ansaitsee. Siis koulutetun ihmisen pitää ensin kokea murkkujen grillaus ja sitten olla kiitollinen, jos aletaan suvaita. Tämä on suuntaus muuallakin länsimaissa. Luin juuri, että Englannissa 40 % opettajista lopettaa ensimmäisenä työvuotenaan ja siirtyy muille aloille. No wonder!

      Poista
    3. Eikös ole ikään kuin ajan henkeä, että pitää pärjätä yksin ja osoittaa kelvollisuutensa joka käänteessä? Millaista viestiä samalla annetaan lapsille ja nuorille?

      Poista
  4. Tärkeä väitösaihe, Marjatta Mentula. Opettaja on nykyisin aika ikävässä raossa, oppilaiden, vanhempien ja koulujohdon ristitulessa; harvoin mikään ei kelpaa. Itse opettajana ja kirjan lukeneena mietin, että kuvaus on aika todenmukaista: valitettavasti.

    VastaaPoista
  5. -harvoin mikään kelpaa- (ylimääräinen ei-sana)

    VastaaPoista
  6. Tämä kirja näyttäisi siis tulleen tarpeeseen, tai ainakin se peilaa todellisia tilanteita "kentältä".

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!