keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Haastebloggaus: Pojat, lukemaan!

Suomen ilmavoimien käytössä ollut Hawker Hurricane
Oulun lentonäytöksessä elokuussa 2014
Kuva kirjoittajan

Pojat eivät lue kirjoja. Pojat pärjäävät tyttöjä huonommin koulussa ja ovat suuremmassa syrjäytymisvaarassa. Tästähän kuulemme harva se päivä mediasta. Sattumaako, ehei!

Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Suketus tarttui härkää sarvista ja haastoi kirjabloggaajat listaamaan poikia kiinnostavia kirjoja. Koska en ikinä älyä mitään haasteita ajoissa, olen nytkin myöhäisherännyt ja rääpäisen kasaan epäjohdonmukaisen sepustuksen teoksista, joista olen ehkä joskus blogannut, joita olen itse lukenut tai joita olen ainakin kuullut jonkun lukeneen.

Osa I: Mikä poikakirjallisuudessa mättää?

Olen miettinyt poikien lukuinnon puutetta useammassakin seurassa pitkin vuotta. Itse en ole koskaan ollut poika, mutta olen keskustellut asiasta useammankin miehen kanssa ja saanut tukea ajatuksilleni. Sitä paitsi oma lapsuuteni ei ollut yhtä värikoodattu kuin nykyään, ja jako tyttöjen ja poikien asioihin oli ylipäätään vähemmän jyrkkä. Minulla on siis varsin hyvä ymmärrys niin sanotuista poikakirjoista, koska olen lukenut niitä hyllymetreittäin.

Minulla onkin omat teoriani, miksi pojat eivät lue. Tietenkin kulttuuri on ylipäätään muuttunut ja kaikkien nuorten ajasta kilpailevat monet muutkin harrastukset ja mediat, eikä siinä mitään pahaa ole. Parhaimmillaan tietokoneella pelaaminen on oikein kehittävä harrastus. Iso osa nuortenkirjoista on kuitenkin nykyään niin tylsiä, ettei tarvitse ihmetellä, miksi kukaan ei lue niitä! Tähän joukkoon voi laskea ainakin kaikki lukemani nuortenkirjat, jotka on kirjoitettu suunnilleen oman syntymäni jälkeen. Fantasiakirjojen tilanne on luultavasti parempi, ja niitähän luetaankin. Mutta ei jollain syrjäytyneiden reppanoiden ihmissuhdeongelmia käsittelevillä draamoilla ole mitään jakoa J. Fenimore Cooperin tai Karl Mayn rinnalla! Näissä vanhoissa klassikoissa on se elementti, joka puuttuu liian monesta uudemmasta nuortenkirjasta: jännittävä tarina.

Mikä klassikoissa sitten on vikana, ettei niitä nykyään lueta esimerkiksi kouluissa? No, esimerkiksi se, että ne ovat jo monta vuosikymmentä olleet todella poliittisesti epäkorrekteja muun muassa rasististen asenteidensa vuoksi. Mutta ymmärtäväthän lapsetkin, että aikaisempina aikoina ihmisten arvot olivat erilaisia kuin nykyään. Ainakin minä ymmärsin sen lapsena. Parhaassa tapauksessa poliittisesti epäkorrektien kirjojen pohjalta voitaisiin käydä hyvää arvokeskustelua. Ja miksei enää muka voida kirjoittaa vastaavia seikkailuja, mutta ilman pahinta rasismia? Eihän Karl Maykaan omasta elämästään kirjoittanut vaan maista, joissa hän ei ollut koskaan käynyt.

Mieleni tekisi ehdottaa, että hyljätään siis kokonaan poliittisesti korrekti nuortenkirjallisuus, jonka tarkoitus on pikemminkin kasvattaa kuin tarjota mielihyvää. Tarkemmin ajatellen tämä olisi varsin historiaton ehdotus, sillä myös vanhemman poikakirjallisuuden tarkoitus on ollut kasvattaa. Kirjoissa propagoidaan muun muassa sellaisia arvoja kuin reippaus, omatoimisuus, urhoollisuus ja uskollisuus ystäviä kohtaan. Joskus ne on koettu tavoittelemisen arvoisiksi asioiksi. Ilmeisesti enää ei. Eräs lähisukulaiseni kertoi kuulleensa toiselta sukulaiselta, että tämä oli kuullut 60-luvulla suoraan Joppe Karhuselta, että tämä legenda oli tarkoittanut ilmasotakirjansa nimenomaan reipashenkiseksi, isänmaallisuuteen kasvattavaksi lukemistoksi pojille. Ottaen huomioon ajallisen etäisyyden ja sukuni taipumuksen värittää tarinoita oman makunsa mukaan tämä tieto on luonnollisesti täysin luotettava. Joka tapauksessa Joppe Karhusen kirjatkin varmasti kiinnostaisivat nykynuorisoa. Sota kiinnostaa aina - intiaaneista en ole enää aivan varma.

Poikakirjallisuudessa mättää se, että sitä ei ole. Valtavirran nuortenkirjat ovat tyttökirjallisuutta, jos ne ylipäätään jotakuta miellyttävät.

Osa II: Suosituksia poikain luettavaksi

Tähän olen poiminut blogitaipaleeni varrelta postauksia, jotka saattaisivat kiinnostaa nimenomaan poikalukijoita, ehkä yläkouluiästä alkaen. Harmi vain, että ne pojat, jotka eivät lue kirjoja, tuskin lukevat kirjablogejakaan.

Ilmari Juutilainen: Punalentäjien kiusana
Tuntematon Lauri Törni
Leif Hamre: Lentokone kadoksissa
Ari Mennander: Teemu

Lopuksi haluan suositella Sentenced-kitaristi Sami Lopakan viime vuonna ilmestynyttä esikoisromaania Marras. Luin sen tuoreeltaan ja tykkäsin tosi paljon, mutta jostain syystä en sitten kirjoittanut kirjasta mitään blogiin. Joka tapauksessa metallibändin Euroopan-kiertuetta kuvaavan ronskin tarinan luulisi miellyttävän hieman vanhempia poikia, joille itsemurha-ajatusten ja alkoholipsykoosin kaltaiset hilpeät aiheet eivät ole liikaa. Sami Lopakan kyvyistä kertoo jotakin sekin, että hänen erinomainen suomen kielen gradunsa varastettiin yliopistolta.

8 kommenttia:

  1. Mukava bloggaus :)

    Minusta kirjat ovat aikansa tuotteita. Esim. Robinson Crusoe sisältää syrjiviä elementtejä ja siirtomaameninkiä, mutta on silti klassikko, lisäksi Robinson edustaa sitä, mitä silloin jotkut ymmärsivät valistuksella. MInusta poikakirjojen klassikot Huckleberry Finn, Tom Sawyer, Koulupojat, Aarresaari, Nahkasukkasarja (Fenimore Cooperin, jonka mainitsitkin), Robin Crusoe, Robin Hood ym ym eivät mitenkään ole menettäneet universaliuttaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät tosiaan ole. Sitä paitsi olen sitä mieltä, että esimerkiksi Huckleberry Finnin seikkailut ei ole rasistinen kirja vaan rasismin vastainen, vaikka siinä n-sanaa käytetäänkin. Kirjassahan oikein alleviivataan sitä, miten järjetöntä orjuus ja syrjintä on. Myös Burroughsin Intiaanipäällikkö-kirjat ovat avoimesti kolonialismin vastaisia, vaikka ne on kirjoitettu niinkin aikaisin kuin 1920-luvulla.

      Poista
  2. Minusta Niilo Lauttamuksen kirjat saattaisivat kiinnostaa poikia. Ehkä myös Esa Anttalan selkeäpiirteiset sotaromaanit?

    Urheilusta on kirjoitettu käsittämättömän vähän kaunokirjallisuutta. Ihmettelen kovasti miksei suomalaisten NHL-kiekkoilijoitten menestystarinoitten pohjalta ole rakennettu fiktiivistä kirjasarjaa. Nuorena luin Max Lundgrenin kirjasarjaa Harjuvaaran PalloKerhosta (Åshöjdens Boll Klub). Koulussa luetettiin Jouko Puhakan romaani Huippumaileri, josta muistan vieläkin jotain juttuja. Luulisin, että myös tietokonepelien maailmasta kertovat jännärit voisivat menestyä jopa maailmalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauttamusta en tunne, Anttalaa sen sijaan luin itsekin joskus alta kymmenenvuotiaana. Mikseivät ne kiinnostaisi nykyäänkin?

      Urheiluaiheisista kirjoista tulee mieleen tanskalainen poikakirjasarja, jonka päähenkilö pelasi jalkapalloa. Minusta se oli aika tylsä, mutta luin kuitenkin pari osaa. Tytöillehän ratsastusaiheisia nuortenromaaneja on vaikka kuinka paljon.

      Aleksi Delikourosin nörtti-kirjoissahan tietokonepeleillä on iso rooli. Ja niitä pojat lukevat. Poikkeus vahvistaa säännön - uusissakin nuortenkirjoissa on hyviä. Itse en ihan kauheasti tykännyt nörttisarjasta, mutta kohdeyleisönsä se tavoittaa.

      Poista
  3. Kiitos tästä bloggauksesta ja osallistumisesta haasteeseen, Kirjavuorenpeikko! Kasaan tässä juuri loppupostausta aiheesta, ja nyt vasta ehdin tännekin kierroksellani.

    Luulen, että teoriassasi on hyvinkin perää. Kunnon seikkailua sen olla pitää, unohdetaan se kasvatuspuoli tai ainakin sysätään syrjemmälle. Siitä saa jokainen varmaan ihan tarpeekseen muutenkin. Ja lapset ovat fiksuja: parhaimmillaan joku "vanhanaikainen" epäkorrekti tarina voisi nimenomaan herättää keskustelemaan, onko jokin muuttunut, ja miksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailusta ja kommentista! Odotan mielenkiinnolla loppuraporttia!

      Poista
  4. Hehee, Lentokone kadoksissa on yhä koulumme lukemistoja. Ja se uppoaa kyllä tietyntyyppisiin poikiin. (Ja sivumennen sanottuna on käsittämätöntä, miten konkreettisen hyviä kirjoja ennen tehtiin: Lnetokone kadoksissa -kirjasarjamme on 30 vuotta vanha ja yhä vielä hyväkuntoinen, vaikka on sitä on luettu vuosittain. Sen sijaan pari vuotta sitten ostetut uudet kirjat hajoavat ensimmäisellä kierroksella)

    Samaa mieltä olen ehdottomasti tuosta juonen tärkeydestä. 30 vuotta opettaneen yläkouluopen vaatimukset hyvälle nuortenkirjalle, joka houkuttelee kaikkia lukemaan:
    A. Hyvä juoni. Kiinnostavia käänteitä.
    B. Ei rakennekikkailuja. Takaumat - eivät tajua. Kaksoisjuoni - eivät tajua. Prologit - eivät tajua. Jättävät kesken, kun eivät ymmärrä, mitä tapahtuu, vaikka ope miten houkuttelisi jatkamaan lukemista.
    C. Aikuisia mukana asiallisina henkilöinä. En tiedä, miksi tämä vaikuttaa, mutta toistuvasti huomaa, että kun ei kiemurrella pelkästään murrosikäisten elämässä, niin uppoaa paremmin.
    D. Myönteinen elämänasenne. Suurin osa nuorista haluaa lukea jotain mukavaa. Voi olla ongelmiakin, mutta kepeästi: kyllä selvitään, ei tää niin vakavaa ole.
    E. Helppoa huumoria. Kielelliset vitsit menevät nykyisin ihan yli suurimmalta osalta
    F. Pituus alle 200 sivua. Suuri. Osa pojista valitsee kirjan vain ja ainoastaan sen mukaan, mikä on lyhyin. Siinä ei auta vähän vähää mitkään perustelut, että pitemmän hauskan kirjan voi lukea nopeammin kuin lyhyen tylsän. Ei auta. Lyhyt otetaan. Voisi tietysti tarjota vain paksuja kirjoja. Silloin kirja jätetään koulun lokeroon eikä sitä edes avata koskaan, "koska emmä ikinä jaksa lukea niin pitkää kirjaa"

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!