tiistai 12. heinäkuuta 2016

Unpopular Bookish Opinions -haaste

Näkemykseni ihanteellisesta kesälomapaikasta

Suketus haastoi jakamaan oletetusta valtavirrasta poikkeavia kirjanäkemyksiä. Saamanne pitää. Seuraavaksi haasteen saa Jokke.


Säännöt:

1. Linkitä haasteen antaja blogipostaukseesi ja lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkitä heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkitä heille postauksesi, jotta he tietävät, mikä on homman nimi.


1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et?
Ensimmäisenä tulee mieleen Anna Lihammerin viime syksynä suomeksi ilmestynyt romaani Kun pimeys peittää maan, josta olen lukenut vain ylistäviä arvioita. Minusta kirja oli todella typerä, huonoa kieltä, jälkiviisas ja sokea asiayhteyksille.

2. Kirja tai kirjasarja, josta sinä pidät, mutta kukaan muu ei pidä?
Ei minulla taida olla aivan niin omaperäinen maku, ettei kukaan muu pitäisi jostakin suosikistani. Tuskin niitä olisi silloin julkaistukaan. Joitakin sarjoja fanitan silti enemmän kuin monet muut - esimerkiksi siitä syystä, ettei kaikkia vanhoja kirjoja tahdo enää löytää edes kirjastoista. Yksi sellainen on Anthony Buckeridgen englantilaiseen sisäoppilaitokseen sijoittuva Jennings-sarja, josta pitäisi varmaankin kirjoittaa joskus perusteellisempi esittely.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut?
Paha kysymys! Pitkällisen miettimisen jälkeen päädyin K.M. Peyton Christina-sarjaan, jossa Christina tosin päätyy yhteen yhden jos toisenkin miehen kanssa, mutta tiesin jo lapsena, että Dickin kanssa avioitumisesta seuraa ongelmia.

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty:
En ole kiinnostunut suurimmasta osaasta scifiä ja fantasiaa, vaikka kaikkien mielestä olen juuri sellainen ihminen, että minun pitäisi tykätä kummastakin genrestä. En arvosta mahdollisimman omituisilla, epätodennäköisillä ja kuvottavilla väkivaltarikoksilla mässäileviä ruotsalaisia dekkareitakaan, vaikka kesälomareissulla tuli pohdittua, pitäisikö itse kirjoittaa sellainen, kun ne tuntuvan menevän kaupaksi. Kirjan tapahtumat sijoittuisivat Sorseleen.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä?
Tämä liittyy ehkä edelliseen. Harry Hole, vaikka hän norjalainen onkin. Tosi ärsyttävä ja epäuskottava romaanihahmo.

6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et?
No, Jo Nesb
ø, Jens Lapidus, Nora Roberts, Anna-Lisa Almqvist... Oletan, että tässä tarkoitetaan kirjailijan tuotantoa kuitenkin. Onneksi makuja on monenlaisia.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa?
Ainakin Valtaistuinpeli sun muut tv:stä tutut kirjasarjat. Pidän kuitenkin aivan erinomaisena asiana, että tuollaisillakin sarjoilla on lukijoita!

8. Kirja joka on huonompi kuin siitä tehty elokuva?
En liene yksin mielipiteeni kanssa, mutta Trainspotting toimii kyllä paremmin elokuvana kuin kirjana. Ei kirjakaan huono ole, mutta elokuva keskittyy enemmän oleelliseen moninaisten rönsyjen asemesta.

8 kommenttia:

  1. Ok, edellisen haasteen vastaus on muuten täällä:

    http://joklaaja.blogspot.fi/2016/06/tietohaaste-ja-haaste.html

    Minulla oli jossain vaiheessa Scifi-vaihe, myöhemmin kiinnostaa enemmän ei niinkään tekninen kehitys, vaan miten sosialisaatio kasvaa. Itse pidän ruotsalaisista dekkarikirjailijoista lähinnä vain Mankellista, muita luen -jos saan ruotsiksi - kielitaidon ylläpitämiseksi.

    Luin Irvine Welchiltä pari muuta kuin Transpointingin, jossa kaiketi samoja hemmoja pyöri, kirjat olivat loppujen lopuksi aika sekavia. Huomasin kuitenkin jotenkin skottilaisen nuoren sielunmaisemassa jotain jopa suomalaista, skottejakin on potkittu päähän, mutta kirjoissa oli kyllä liikaa tätä päihdejuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin vastauksesi edelliseen haasteeseen. :)

      Isä luki meille lapsille ääneen Asimovin Teräsluolat, kun olin pieni. Se teki lähtemättömän vaikutuksen, vaikken sittemmin saanut luetuksi muita Asimovin kirjoja. Yhteiskuntaahan siinä kuvataan paljon enemmän kuin teknologiaa. Trainspotting tuli luettua vähän myöhemmin, kun kiinnostuin huumeista koulun huumevalistuksen ansiosta ja elokuvakin tuli samoihin aikoihin juuri sopivasti.

      Poista
    2. Pidän paljon Teräsluolista, mutta vielä enemmän sen jatko-osasta Alaston aurinko jolloin maan ihminen Elijah Baley ja auroralainen ihmisenkaltainen robotti R. Daneel Olivaw (molemmat Teräsluolissa) lähtevät Solariaan ratkaisemaan murhaa. Murhatutkimus on minusta sivuseikka, kiinnostavaa on Asimovin analyysi, minkälainen on robotisoitu yhteiskunta ...

      Poista
    3. Alaston aurinkokin olisi meillä kotona kirjahyllyssä. Pitäisi ottaa itse niskasta kiinni ja lukea se, kun käyn seuraavan kerran. Muistaakseni Teräsluolissa pohdittiin aika paljon sitä, että teknistymisen seurauksena yhteiskunnista tulee haavoittuvaisempia kuin ennen. Se on varsin ajankohtainen ajatus edelleen.

      Poista
    4. Vastaus:
      http://joklaaja.blogspot.fi/2016/07/unpopular-bookish-opinions-haaste.html

      Poista
    5. Mainiota! Olisi mielenkiintoista kuulla lisää Guilloun plagiointisyytteistä. Tykkäsin vuosisatasarjan edellisestä osasta tosi paljon.

      Poista
  2. Olit nopea. :)

    Minä en ole koskaan lukenut noita Harry Hole -kirjoja, joten katsotaan, miten käy jos joskus tutustun... Game of Thrones on minulla jäänyt sarjan ensimmäiseen osaan, tv-sovitusta en ole katsonut yhtään jaksoa. Tosin tämä on lähinnä saamattomuutta, pieni kiinnostus kyllä olisi, kun niin sitä kehuvat.

    Mielipiteeni Lihammerin kirjasta tiedätkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän tökkii töihinpaluu loman jälkeen, joten haaste tuli sopivaan väliin, kun jotain muuta piti keksiä. :)

      Harry Hole -kirjoja olen lukenut ihan kielitaidon ylläpitämisen vuoksi. Suomeksi olisin tuskin niihin edes tarttunut, vaikka monet niitä ihailevat ja ylistävät.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!