tiistai 11. lokakuuta 2016

Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira

The Stand Magazinen kuvitusta vuodelta 1901
Wikimedia Commons
"Älkää kulkeko nummella niinä pimeinä hetkinä, jolloin pahuuden voima on suurimmillaan."
Tämä on ehkä tehokkaimpia tietämiäni kirjallisuussitaatteja. Syksy on ollut kiireinen, enkä ole ehtinyt moneen viikkoon lukemaan, saati päivittämään blogia. Kesken kaiken tohinan tartuin kuitenkin lapsuudenkotini kirjahyllystä lainaamaani Baskervillen koiraan, jonka olen lukenut niin moneen kertaan, että osaan sen lähes ulkoa. On rentouttavaa sukeltaa vanhaan tuttuun kirjaan, joka on vieläpä viihteellisyydestään huolimatta nerokkaasti kirjoitettu maailmankirjallisuuden klassikko.

Baskervillen koira lienee ilmestynyt alun perin jatkokertomuksena sanomalehdessä, kuten Doylen muutkin Sherlock Holmes -tarinat. Se on tarinoista pisimpiä, täyden romaanin mittainen. Se esittelee tutuksi tulleen viktoriaanisen englantilaismiljöön. Tarina alkaa, kuten useimmat muutkin Holmesit. Baker Streetin asuntoon saapuu hämmentynyt vieras, joka toivoo mestarisalapoliisin auttavan häntä kummallisessa tapauksessa. Vieras, maalaislääkäri tohtori Mortimer, kertoo ystävänsä Sir Charles Baskervillen kummallisesta kuolemasta. Sir Charles uskoi vakaasti vanhaan sukutarinaan, jonka mukaan varhaisen esi-isän pahuus on langettanut koko suvun ylle kirouksen. Monet suvun jäsenet ovat kuolleet väkivaltaisesti, ja seudulla kerrotaan kauheasta helvetinkoirasta, joka vainoaa heitä. Sir Charles itse kuoli ilmeisen luonnollisesti sydänkohtaukseen - mutta tohtori Mortimer oli nähnyt hänen kuolinpaikallaan suunnattoman suuren koiran jäljet.

Nyt sir Charlesin perillinen on saapumassa Baskerville Halliin, ja tohtori Mortimeria huolehtaa, mahtaako hänkin olla vaarassa joko yliluonnollisten voimien tai pahantahtoisten ihmisten vuoksi. Köyhän seudun kannalta olisi tärkeää, että perillinen, Sir Henry Baskerville, jatkaisi setänsä työtä ihmisten elinolojen parantamiseksi. Sir Henry ei ole pelkuri vaan tahtoo ottaa selvän arvoituksen ratkaisusta. Tarinan kertoja, tohtori Watson, matkustaa hänen turvakseen ja raportoi kummallisista tapahtumista.
"Pilvinen, sumuinen päivä, tihkusadetta. Raskas pilvisumu verhoaa maiseman; vain silloin tällöin se väistyy korkeammalle ja paljastaa kukkuloiden jylhät viivat. Kalliot kiiltelevät märkinä ja hohtavat kuin hopea himmeässä päivänvalossa. Synkkä tunnelma vallitsee sekä sisällä että ulkona. Sir Henry on masentunut, ja minunkin mieltäni ahdistaa raskas paino. Tunnen vaaran lähestyvän - vääjäämättömän vaaran, joka on sitä kauheampi, kun sen laatua ei voi aavistaa.
Ja eikö minulla olisi syytä levottomuuteen? Kyllin monet tapahtumat osoittavat tuhoavien voimien toimivan ympärillämme. Kaksi kertaa olen omin korvin kuullut äänen, joka muistuttaai kaukaa kuuluvaa koiran ulvontaa."
Vaikka tarina on klassinen salapoliisiromaani, siinä on myös goottilaisen kauhuromaanin piirteitä. Päähenkilöt kamppailevat yliluonnolliselta vaikuttavaa, vuosisatojen takaa uhkaavaa vihollista vastaan. Myös miljöö on otollinen kauhuntunteelle. Tapahtumat sijoittuvat Devonshiren harvaanasutulle maaseudulle. Sivistyneitä ihmisiä on vain muutama: Baskerville Hallin asukkaiden lisäksi originelli tuomari, luonnontutkija Stapleton ja tohtori Mortimer, joka on lääkärintoimessa lisäksi varsinainen harrastelija-antropologin karikatyyri. Muu väestö on taikauskoisia maanviljelijöitä. Ohutta sivistynyttä kerrosta ympäröi vihamielinen, salaperäinen nummi, jolla on jäänteitä muinaisten villi-ihmisten asutuksista. Sumu ympäröi kolkkoa maisemaa, ja ratkaisevia juonenkäänteitä valaisee vain kuutamo.

Tapahtumat etenevät lopulta dramaattiseen loppuunsa varsin vauhdikkaasti. Syyllinen paljastuu. Tarinan konnan henkilökuva vastannee aikansa ihmiskäsitystä, eikä se ole enää täysin uskottava, mutta omassa kontekstissaan se toimii moitteetta.


A. Conan Doyle: Baskervillen koira (WSOY 1969, 8. painos)
Alkuteos: The Hound of the Baskervilles

4 kommenttia:

  1. Kauhuklassikot. <3 Tämä odottaa vielä lukuaan, mutta tuskin tulen pettymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et varmasti, tämä on kaikin puolin loistava kirja!

      Poista
  2. Tämä tuli luettua joskus yläasteella ja silloin ainakin pidin kovasti. Pitäisi varmaan ottaa uudestaan lukulistalle. :)
    -Tommi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjahan kestää lukemista. Kuten kirjoitin, osaan sen osittain ulkoa, mutta vieläkin siitä nauttii. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!