lauantai 13. elokuuta 2016

Tuija Lehtinen: Laura-sarja

Laura Koivisto on ihan tavallinen pikkukaupunkilaistyttö. Hänen vanhempansa ovat eronneet. Isä asuu Saksassa. Suomessa Lauran perheeseen kuuluu äidin ja isäpuolen lisäksi kolme veljeä, joista jokainen on omalla tavallaan harmillinen. Laura-sarjan kymmenessä kirjassa seurataan tytön elämää seiskaluokalta abikevääseen ja uuden elämän kynnykselle. Koulun, kaverien ja ihastusten lisäksi hänen elämäänsä kuuluu tanssiharrastus ja työ paikallisradion nuortenohjelmassa.

En koskaan lukenut Laura-sarjaa, kun vielä kuuluin kohdeyleisöön. Ensimmäisten kirjojen ilmestyessä olin luullakseni jokseenkin samanikäinen kuin kirjojen päähenkilö. Nyt kirjoista tuli nostalgiatrippi tuohon aikakauteen, joskaan ei aivan suoraan omaan nuoruuteeni. Minä kun en ollut Lauran kaltainen suosittu ja menevä tyttö vaan hevosista, luonnosta ja kaikenlaisesta idealismista innostunut nörtti. Ensimmäisissä kirjoissa eletään vielä vähitellen lamasta toipuvassa Suomessa, jossa materiaalinen kulutustaso ei ole lähelläkään nykyistä. Enimmäkseen ihan hyvin pärjättiin silti, eli nykyäänkin pärjättäisiin vähemmällä. Lauran isä(puoli) työskentelee rakennusalalla ja on välillä työttömänä (tosin todellisuudessa työkkäri olisi rankaissut siitä, ettei hän "jäänyt makaamaan" vaan teki pikkuhommia naapureille ja laulukeikkaa tanssiorkesterissa). Nelilapsinen perhe asuu kerrostalokolmiossa. Vaikka Lauran äiti kokoaa työkseen kännyköitä, niin sanotuilla tavallisilla ihmisillä niitä ei vielä ole. Internet on jo yleistymässä, mutta nuoret pääsevät chattailemaan lähinnä kirjaston koneilla, jotka voi varata vain tunniksi kerrallaan. Sellaistahan se oli alkuun. Myöhemmissä osissa päähenkilöt saavat kännykät ja nettiyhteyden kotiin suunnilleen siihen aikaan, kun muistan tällaista tapahtuneen myös omassa nuoruudessani. Jossain vaiheessa markat vaihdetaan euroihin. Kirjoissa aika ei etene kuitenkaan aivan synkassa todellisuuden kanssa, kun kuutta vuotta kuvaavien kirjojen kirjoittamiseen on kirjailijalta kulunut lähes kymmenen vuotta ja tarina on sidottu kirjoittamisajankohdan tapahtumiin. Kirjoissa on myös kiusallisia asiavirheitä, joita on vaikea selittää. Erityisesti minua ihmetyttää, että luokaton lukio on ilmeisesti mennyt Lehtiseltä täysin ohi, vaikkei se tuolloinkaan ollut uusi asia.

Vaikka ostarilla päivystää ongelmanuorten jengi, jota yläasteikäinen Laura pelkää tosissaan, nuorten elämä on varsin kilttiä ja siistiä. Ostarin jengi uhkailee väkivallalla, mutta koulukiusaamista ei kirjoissa kuvata. Päähenkilöistä kukaan ei juuri käytä alkoholia, vaikka eletään aikaa, jolloin nuorten alkoholinkäyttö oli huomattavasti yleisempää kuin nykyään. Huumeiden käyttöä tarjotaan selitykseksi itse kunkin outoon käytökseen, mutta todellisuudessa niitä käyttävät vain stereotyyppisesti kuvatut ulkomaalaiset nuoret, joita on tarinassa ylipäätään vain muutamia. Kaikki henkilöt ovat valkoihoisia ja turvallisen heteroseksuaalisia. Jännittävää eksoottista toiseutta edustaa Rovaniemelle muuttaneen henkilön (nimestä päätellen) saamelainen poikaystävä, jonka vanhemmat ovat poronhoitajia. Vaikka henkilöt tekevät virheitäkin, tarinan yleissävy on puhdashenkinen ja kasvattava. Vastuuntuntoiset vanhemmat ovat lopulta oikeassa.

Luultavasti en yläaste- ja lukioiässä olisi pitänyt Laurasta ollenkaan, mutta aikuisena häneen pystyy suhtautumaan ihan vain romaanihahmona. Jotain angstia Laura-kirjat ovat ilmeisesti herättäneet muissakin nuorissa. Laura on ärsyttävän ylivoimainen erityisesti "vihollisiinsa" verrattuna, joista keskeisin on tyttökirjojen klassinen pahishahmo Tytti, merkittävässä asemassa olevan perheen itsekeskeinen ja häikäilemätön tytär. Kieroilu ei kuitenkaan auta Tyttiä, sillä Laura lyö aina kaikki laudalta häikäisevällä ulkonäöllään ja tanssitaidoillaan. Radiotyökin herättää kateutta luokkatovereissa. Laura on myös poikien suosiossa. Hän ihastuu usein, mutta lopettaa orastavat suhteet nopeasti kyllästyessään. Minusta hän kohtelee usein poikia huonosti, kuten myös kavereitaan. Erityisesti vanhaan parhaaseen kaveriinsa Jennaan hän suhtautuu alentuvasti ja huvittuneesti, mutta suree kuitenkin, kun Jenna löytää uudet parhaat kaverit opiskelupaikkakunnaltaan. Suosittujen ja epäsuosittujen keskinäistä hierarkiaa on näissä kirjoissa kuvattu suosittujen nuorten näkökulmasta. Kuten uutukaisessa Välivuodessa, Laura-kirjoissakin opetetaan, että tyttö saa olla vain sopivasti ahkera ja lahjakas, kuten vaikkapa Laura. Tärkeämpää on olla kaunis ja suosittu. Kympin tytöt, kuten kirjasarjan Eilaliina, ovat naurettavia ja omituisia hahmoja, jotka kelpaavat poikien pelotteluun ja myöhemmin lukiossa ryhmätyön luotettaviksi puurtajiksi. Todellisuudessa vakavaa kirjallisuutta ja taide-elokuvia harrastava Eilaliina olisi luultavasti ollut koulukiusattu ja tuntenut suurta vierautta tylsemmistä asioista kiinnostuneiden luokkatoverien keskuudessa. Nuortenkirjallisuudessa on valitettavasti vain harvoja tyttöhahmoja, joihin kympin tyttö pystyy samaistumaan. Suosikkini on fiksu ponityttö Piglet Ek. Ehkä ainoastaan sopivasti fiksut ja suositut tytöt ovat nuortenkirjailijoille tärkeämpi kohderyhmä.

Vaikka Laura-kirjoissa riittää ärsyttäviä piirteitä - joihin keskityn liikaakin tässä kirjoituksessa -mielestäni ne ovat kuitenkin kiistämättä hyviä kirjoja. Tarina etenee, henkilöt kehittyvät, dialogi toimii ja tapahtumat ovat uskottavia. Löysin kirjat lähikirjaston tänään palautetuista, eli kyllä niitä edelleen joku muukin lukee.


Tuija Lehtinen:

Laura, kultatukka (Otava, 1997)
Rakas Laura (Otava, 1998)
Laura menopäällä (Otava, 1999)
Laura, ystäväni (Otava, 2000)
Laura kielikurssilla (Otava, 2001)
Laura ja Akun tehdas (Otava, 2002)
Laura sydän syrjällään (Otava, 2003)
Laura kesätöissä (Otava, 2004)
Laura pitää pintansa (Otava, 2005)
Laura, sua kaipaan (Otava, 2006)

6 kommenttia:

  1. Iiks, kuulostaa aivan kamalalta kirjasarjalta! :D Mutta ajankuvauksena se on varmastikin erinomainen. Jotenkin muuten arvasin, että tuo linkki vie Demin keskusteluun! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kouluajoista on jo niin kauan, että kirjasarja tuntui jo ihan siedettävältä. ;)

      Poista
  2. Itsellä ois pari Tuija Lehtisen Rebekka-sarjan kirjaa hyllyssä. En ole lukenut vielä, ehkä sitä jossain vaiheessa uskaltaa. :D

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtinen on ollut tuottelias. Rebekka-kirjoja en ole lukenut. Mirkka-sarjan jokin osa piti lukea koulussa. Inhosin sitä silloin.

      Poista
  3. Tuija Lehtinen oli minulle kyllä ihan ykköskirjailija nuorena. Pidin Mirkka-sarjasta, vaikka se olikin osin jo aika vanhanaikainen silloin kun sitä luin, samoin Sara-trilogia oli ihan huippu. Nämä Lauratkin olen lukenut kaikki, mutta en koskaan oikein päässyt sinuiksi sarjan kanssa, koska Lauran yletön kunnollisuus ja kaiken hyvän tipahtaminen taivaasta suoraan hänen käsiinsä tuntui epäaidolta. Yhtä kaikki viihdettä Lehtinen on kyllä vuosien saatossa minulle tarjonnut ja paljon, siitä olen kiitollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät Lauratkaan tosiaan kirjoina mitenkään kehnoja ole - aikuisen silmin ihan kelpo viihdettä ja toisenlainen näkökulma koko ikäkauteen. Teininä en tainnut lukea tämän sortin nuortenkirjoja kuin ne pakolliset koulussa. Hevoskirjat ja klassiset poikakirjat olivat enemmän mieleen - toki myös dekkarit, joita ahmin yläasteiässä. Lukiolaisena luin sitten jo ns. vakavaa kirjallisuutta, kuten Hesseä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!