perjantai 21. elokuuta 2015

Niklas Wikholm: Rikollinen mieli

Miksi ihminen ryhtyy rikolliseksi ja mitä hänen päässään liikkuu keikan aikana? Mikä saa luopumaan rikollisesta elämäntavasta? Näitä asioita valottaa "omaelämänkerrallisessa esikoisromaanissaan" entinen ammattirikollinen Niklas Wikholm, jonka rosvon ura alkoi jo hyvin nuorena. Hän syyllistyi lähinnä omaisuusrikoksiin ja erityisesti kassakaappimurtoihin. Rikollinen mieli pureutuu rikollisen pään sisään, sekä syihin että seurauksiin.

Kertojan ongelmat alkoivat jo lapsuudessa. Hän koki, etteivät ankarat vanhemmat pystyneet antamaan hänelle rakkautta. Koulussa hän joutui kiusaamisen kohteeksi. Rakkauden ja hyväksynnän puute aiheutti niin pahan olon, ettei siihen auttanut kuin huumeet ja jännittävät kokemukset rikosten maailmasta. Kertoja kuvaa olleensa etevä rikollinen, jolle kiinni jäämiset olivat lähinnä satunnaisia työtapaturmia, mutta rikoksilla hän ei juuri rikastunut. Ilman koukuttavaa jännityksen tunnetta touhussa ei juuri olisi ollut järkeä. Toisaalta Wikholm kertoo riipaisevasti, kuinka kuluttava hänen elämäntapansa oli.

Kirja kuvaa jännittävästi rikollisten maailmaa. Rikollisen kirjoittama rikosromaani on mielenkiintoinen. Yleensähän kirjailijat ovat korkeintaan poliiseja, vielä useammin ketä tahansa sivullisia. Wikholmin mukaan hyvä rikollinen on ulospäin skarppi ja asiallinen. Muita rikollisia kohtaan hän on mukava ja luotettava eikä "vasikoi" tovereitaan. Rikollisten keskinäisissä suhteissa kaikki rakentuu luottamuksen varaan. Muita ihmisiä näissä piireissä katsotaan vähän alaspäin, he kun eivät ymmärrä, miten jännittävällä tavalla voi elää. Liian huolettomat ja toisaalta liian ahneet ansaitsevat tulla ryöstetyiksi. Lukija saa myös rikosten suorittamiseen monta aivan käyttökelpoiselta vaikuttavaa neuvoa. Wikholmin mukaan poliisin resurssit ovat niin pienet, ettei se voi mitään ammattimaisesti toimiville rosvoille.

Kirja on omakustanne, mikä näkyy lähinnä sen ulkoasussa. Esimerkiksi kansikuva ei ole niin hieno kuin tuossa mainoskuvassa. Rakenne on hallittu, kerronta ja kieli sujuvaa, huomiot ihmiselämästä vähäeleisen teräviä. Kai tälle olisi kaupallinen kustantajakin löytynyt?

Tämä on viisas ja koskettava pieni kirja ihmisen ahdingosta ja onnesta. Ei voi kuin ihailla kirjailijaa, joka on ankeista lähtökohdista pystynyt nousemaan takaisin tasapainoisempaan elämään. Kirjassa puhutaan paljon pahuudesta, mutta kun miettii, mitä kaikkea maailmalla nytkin tapahtuu, aika vähäistä pahuutta omaisuusrikollisuus kuitenkin on. Suurin vahinko tapahtuu tekijöille itselleen.

Kirjan nettisivut


Niklas Wikholm: Rikollinen mieli (Omakustanne, 2014)

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja varmastikin. Päättelin, että päähenkilö olisi tullut kodista, jossa vanhemmat ovat ankaruudessa olleet lain kaidalla puolella. On myös perheitä, joissa näin ei ole, ja olisi mielenkiintoista tutustua tarinoihin, miten sieltä ponnistetaan kaidalle puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, muun muassa lapsuudenystäväni onnistui siinä, vaikka hänen perheessään oli monen polven ajalta rikollisia ja välillä hänen oma elämänsäkin näytti hyvin huonolta. Mutta kirjoittavatko sellaisista perheistä tulevat entiset rikolliset kirjoja? Mitä enemmän sosiaalista pääomaa, sitä helpompaa saada äänensä kuuluville.

      Poista
  2. En ois heti uskonu et saa tostaki paskast, mut elämäst kuiteki frendi nipun a4sii ja viel kansie sisää. Kunnioitettavaa. Terv.yks tuule huuhtoma perse.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!