torstai 27. marraskuuta 2014

Leif Hamre: Lentokone kadoksissa


Reippaus, neuvokkuus, urheus, ystävyys. Siinäpä joukko poikakirjojen klassisia hyveitä. Norjalaisen lentoupseerin kirjoittama Lentokone kadoksissa on uskollinen tyylilajilleen. Tarinan alussa vänrikki Geir Gran joutuu lähtemään lumituiskussa noutamaan lentokoneella sairasta Ruijan pohjoisosista. Harmikseen hän saa kakkospilotikseen kokemattoman Petter Hovdenin. Sää huononee aina vain. Aivan kuin siinä ei olisi kylliksi huolta: myös lentokoneen moottori temppuilee ja lopulta lentäjät joutuvat jättämään koneen ja pelastautumaan laskuvarjoilla jonnekin päin Ruijan tuntureita. Siitä alkaa eloonjäämiskamppailu, jonka pääosassa eivät enää ole lentokoneet vaan reippaat nuorukaiset ja Pohjois-Norjan mahtava luonto.

Olen lukenut lapsena ja nuorena kasoittain tällaisia poikakirjoja, joissa joukko poikia tai nuoria miehiä lähtee erämaahan etsimään aarretta tai meteoriittia tai roistoja tai mitä milloinkin. Ollaan aivan omillaan suuren luonnon helmassa. Siellä tarvitaan monenlaisia puhdashenkisiä hyveitä. Tärkein on kuitenkin ripeästi etenevä, vauhdikas tarina.

En tiedä, kirjoitetaanko tällaisia poikien seikkeilukirjoja vielä. Kokemukseni uudemmasta nuortenkirjallisuudesta ovat yläasteajalta, jolloin meille luetettiin kaikenlaista kasvattavaa kirjallisuutta, jonka luultavasti oletettiin kiinnostavan nuoria. Niissä kirjoissa ei tosin kerrottu, kuinka selviytyä hengissä, jos sattuu tipahtamaan laskuvarjolla keskelle Ruijan talvea. Pikemminkin kirjoissa valistettiin seksuaalisuudesta, huumeista tai vaikeista perhesuhteista.

Luin toki lapsena paljon myös tyttökirjoja, mutta olen kai niin sukupuolineutraalin kasvatuksen uhri - se oli mielestäni ihan tavallista kasvatusta silloin - etten suuremmin välittänyt, kertooko kirja tytöistä vai pojista. Ehkä poikien kirjat olivat vähän jännittävämpiä. Luonnossa retkeileminen on ollut aina minun juttuni, ja etenkin tässä kirjassa tutut paikannimet saavat vaellusvietin heräämään. Bardufoss - se on kaunis paikka. Skibotten-joki - sen rannoilla on tullut monet kesät rymyttyä. Osaan kuvitella tunturit, joilla Geir ja Petter taistelevat elämästään pakkasta vastaan. Olen itsekin yöpynyt talvisaikaan teltassa niissä maisemissa. Silloin oli toki kunnon varusteet ja tarpeeksi ruokaa.

Geir ja Petter eivät ole nynnyjä. Heille ei ole mikään juttu väsätä lumikengät oksista tai kalaverkko laskuvarjon köysistä. Riekoille viritetään ansoja ja pahimpaan nälkään syödään jäkäläkeittoa. Hamren jakamat neuvot vaikuttavat oikeasti käyttökelpoisilta, paitsi että jäkälää ei tietenkään enää ole. Päähenkilöt myös auttavat epäitsekkäästi toisiaan, ja samalla toki Geir joutuu luopumaan alentuvasta suhtautumisestaan. Se on kenties elinikäisen ystävyyden alku. Lopulta lumimyrsky tietenkin loppuu, ja lentäjätoverit käyvät noutamassa pulaan joutuneet kotiin.

Onko päähenkilöiden kertakaikkisessa reippaudessa suorastaan jotain poliittisesti epäkorrektia?

En löytänyt koneelta kuvaa talvisesta Norjasta, joten Suomen Lappi saa kelvata sellaisena kuin se oli pari viikkoa sitten, kun viimeksi kävin siellä rymyämässä.


Leif Hamre: Lentokone kadoksissa (WSOY 1964)
Alkuteos: Otter tre to kaller! (s.a.)

6 kommenttia:

  1. Mukava bloggaus :)

    (Leif Hamren tuotantoa luin laajemminkin lapsena, tähän on jatko-osa eli Hyppää Petter. Olen lukenut muitakin esim. Operaatio Arktis, jossa lapset joutuvat karkumatkalla lentokoneeseen, joka päätyy Huippuvuorille).

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :)

    Täällä on kaupunginkirjastossa sellainenkin jatko-osa kuin Valmis lentoon. Jos olisi joskus enemmän aikaa, voisi lukea senkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen muistaakseni lukenut tämän Valmis lentoon. Hamre oli itse upseeri ja lentäjä muistini mukaan ja kirjoitti tekstiä, jota pikku poika ymmärsi. Eikä ne aivan huonolta tuntunut nyt vähän isompanakaan.

      Poista
    2. Oberstløytnant sanoo norjalainen Wikipedia. Everstiluutnantti? Samasta lähteestä selviää, että Hamre kirjoitti yhteensä kuusi lentäjäaiheista nuortenkirjaa, yhden romaanin ja hiukan paikallishistoriaa.

      Tässä ensimmäisessä kirjassahan lentokonejuttua ei ole kuin vähän alussa, mutta tunturielämän kuvauksesta tykkäsin kyllä tosi paljon.

      Poista
  3. hehee, minä olen ehkä lukenut tämän! ja sen meteorijutun kanssa! -p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Sekin oli aivan mainio. Pitäisi etsiä se lapsuudenkodin kirjahyllystä, kun menen seuraavan kerran käymään. Kirjassahan puhuttiin tosiaan meteorista, vaikka kyse oli meteoriittista, ja sekös ärsytti luonnontieteilijäisääni.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!