tiistai 30. syyskuuta 2014

Jan Guillou: Suuri vuosisata -sarja

Jan Guilloun uusi romaanisarja kertoo 1900-luvusta, siis edistysuskosta, radikaaleista moderneista arvoista, uudenlaisesta taiteesta, teknillisestä kehityksestä ja käsittämättömästä määrästä hulluutta ja väkivaltaa. Sen päähenkilöitä ovat norjalaiset veljekset, kalastajanpojat, jotka jäävät varhain orvoiksi. Hyväntekijät huomaavat heidän poikkeuksellisen matemaattisen lahjakkuutensa ja kustantavat kolmen nuorukaisen insinööriopinnot Saksassa. Toiveissa on, että veljekset maksavat takaisin Norjan kansalle suunnittelemalla rautatien Oslosta Bergeniin. Kuitenkin vain yksi pojista, vanhin veli Lauritz, palaa lumisille ylängöille kamppailemaan luonnonvoimien kanssa, edistyksen puolesta. Oscar häipyy seikkailemaan Saksan siirtomaihin Afrikkaan ja Sverre yläluokkaisen rakastajansa kanssa Englantiin. Vuosisadan alun edistysuskon romuttaa suursota, josta kaikki veljekset kärsivät omalla tavallaan. Tapahtumat etenevät väistämättä kohti toista kansakuntien ja aatteiden välistä konfliktia, jossa monikansallisen perheen jäsenten on valittava puolensa.

Kirjat yrittävät kertoa niin monesta asiasta, että niistä jää lähinnä hämmentynyt olo. Guillou ei ehkä yritäkään kuvailla 1900-luvun alkupuolen ihmisten kokemuksia sellaisina kuin he olisivat ne oikeasti kokeneet.  Kirjat on kirjoitettu siitä lähtökohdasta, että kaikki tietävät historian tapahtumien lopputuloksen ja kirjailijan pitää selittää, miten siihen päädyttiin. Vaikka kirjojen tapahtuvat eivät ole mitenkään poikkeuksellisen ahdistavia, ainakin minusta tuntuu kiusalliselta eläytyä henkilöiden erehdyksiin. Tarinaa vaivaa historiallisille romaaneille tyypillinen jälkiviisaus. Sitä ei voi mitenkään verrata esimerkiksi Klaus Mannin Mefistoon (1936). Siinä sentään kerrottiin, millaisia kavereita natsit olivat - ennen kuin kaikki tiesivät oikean vastauksen.

Suuri vuosisata on välillä kuin viikinkisaaga, jollaiseen henkilöt tarinaansa kirjoissakin vertaavat. Juonenkäänteet ovat välillä pikemminkin sadunomaisia kuin realistisia. On liiaksi poikkeuksellisia kykyjä, liikaa yhteensattumia. Kirjasarja on kuitenkin niin selvästi kantaa ottava, että tuskin sen tarkoituskaan on varsinaisesti kuvata 1900-luvun alkua vaan pikemminkin kommentoida tätä aikaa ja sen ilmiöitä. En todellakaan pidä sattumana sitä, että Guillou on Kjell Westön ja Virpi Hämeen-Anttilan tavoin tarttunut maailmansotien väliseen aatemaailmaan. Ei tarvitse olla humanistikirjailija ymmärtääkseen, että vähintäänkin osassa Euroopan maita historia on vaarassa toistaa itseään. Guillou valitsee puolensa - romaaneissa vastustetaan raivokkaasti rasismia, sotaintoilua ja yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Melkeinpä kiinnostavimpia henkilöitä ovat Lauritzin ja Oscarin vaimot Ingeborg ja Christa. He ovat kumpikin saksalaisia aatelisnaisia, jotka valitsevat perinteisten arvojen asemesta feminismin ja sosialismin. Etenkin aatteellinen kommunisti Christa on nykymittapuullakin radikaali hahmo, joka kamppailee jo 1920-luvulla työläisnaisten seksuaalioikeuksien puolesta. Sen sijaan Sverren luonnekuvaus jää valitettavan ohueksi. Hänellä ei tunnu olevan muita persoonallisia piirteitä kuin homoseksuaalisuus. Myös völkisch-aatteista ja Ernst Jüngerista innostunut nuori Harald on sangen keinotekoinen romaanihenkilö. Sinänsä tykkään Guilloun sankareista, jotka kaikesta päähän potkimisesta huolimatta taistelevat, voittavat ja pitävät kiinni idealismistaa eivätkä jää makaamaan epäonnistumiseensa, kuten esimerkiksi Kjell Westön romaanihenkilöt, joita he muuten monesti muistuttavat.

Romaanina pidin eniten SillanrakentajistaKeikari ei ole juoneltaan ja henkilöiltään kummoinen, ja Punaisen ja mustan välissä huipentaa poliittisen paatoksen. Kuten muutkin Guilloun kirjat, nämä uutukaisetkin ovat kuitenkin jännittäviä lukuromaaneja. Kai sarjalle on odotettavissa jatkoakin? Ainakin vuosisata jää kolmessa romaanissa pahasti kesken.

Lisäys 3.3.2016: Arvio neljännestä osasta, Sokeasta pisteestä.


Jan Guillou:

Sillanrakentajat (Like 2012), alkuteos Brobyggarna 2011
Keikari (Like 2013), alkuteos Dandy 2012
Punaisen ja mustan välissä (Like 2014), alkuteos Mellan rött och svart 2013

6 kommenttia:

  1. Sisareni keksi osuvan termin: Hovimäki-syndrooma. Historiallisessa fiktiossa kaikki kansakunnan kannalta oleellinen on saatava tapahtumaan yhdelle perheelle.

    VastaaPoista
  2. Minulle tuli mieleen Forrest Gump, jonka kautta kaikki pohjois-Ameriikan lähihistoria kiersi. Tosiaan, uskottavuus romahti jo siihen ensimmäisen kirjan alun viikinkilaivan pienoismalliin jonka tehdastyössä raataneet kymmenvuotiaat orpopojat firaabelina kyhäsivät. Öisin ja salaa.

    Pidän silti Guilloun tarkkanäköisyydestä ja luen neljännen osan heti kun sen käsiini saan.

    Eniten ilahdutti se, että Guillou näkee koko Saksan kuohuvan taide- ja aatemaailman eikä vain niitä hirmutekoja joihin natsit lopulta ryhtyivät. Hän jopa näkee että natsejakin oli erilaisia, SA-liikeen pahimmista raakalaisista aina mielestään puhtain asein puhtaiden ihanteiden puolesta taistelleisiin arjalaisfanaatikkoihin. Olen lukenut Guilloun tuotantoa läpi enemmänkin. 1000 luvulle ja Ruotsin syntyyn sijoittuva Ristiretki-trilogia on hyvä ja kiinnostava ja dekkarit ihan maan mainioita. Toki Guillou katselee kaikkea äärivasemmistolaisen ja Säpon vanhan tutun näkökulmasta, mutta erittäin hyvin asiatiedoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hienoista huomioistasi! Ja pahoittelut hitaasta vastauksesta, olin mökillä. Tosiaan Guilloun kuvauksen monipuolisuus ihastuttaa, koska yleensä populaarikulttuurin kuvaus tuosta aikakaudesta on yksipuolinen. Minusta ensimmäisen osan alku ei ehkä ole ihan realistiseksi tarkoitettukaan, vaan jonkinlaista fantasiaa, jota oli jo ristiretkikirjoissa. Eivät nekään ole ihan uskottavia, mutta mielestäni tuollainen haaveilu toimii ihan hyvin asiallisemman historiallisen romaanin seassa.

      Poista
  3. Kirjoitatko myös Kansan Uutisiin vai kuulostavatko nämä lauseet muuten tutuilta:
    http://www.kansanuutiset.fi/kulttuuri/kirjat/3349123/guillou-tuo-historiasarjansa-euroopan-palon-alkuun

    Teoksessa käsitellyt historiavaiheet ovat ennen Guillouta innostaneet useita ”oikeita” historioitsijoita. Vaiheet on muistelmoitukin moneen kertaan. Guillou onkin pitänyt lähtökohtanaan sitä, että historian suurten tapahtumien lopputulokset tiedetään. Hän ei ole katsonut asiakseen enää kertoa miten niihin päädyttiin.

    Guillou kiinnittää romaanihenkilöidensä vaiheiden kautta lukijan huomion itse tähdellisiksi katsomiinsa tapahtumiin. Kirjasarjaa kokonaisuudessaan voi pitää kirjailijan kommentointina 1900-luvun vuosista Euroopan historiassa. Siitä, millä puolella hän itse on ei jää epäselvyyttä. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus, sotaintoilu ja rasismi ovat asioita, joita hän vastustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas vain. ;) Minä en kyllä kirjoita kuin blogia...

      Poista
    2. Voihan kirja-arvostelut tosiaan tehdä kopioimalla blogeja (sosialistille kaikki on yhteistä;). Ei tarvi vaivautua lukemaan kirjaa lainkaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!