Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä

Olen pitänyt Kjell Westötä Jan Guilloun suomalaisena vastinparina. Kumpikin käsittelee romaaneissaan hyvän ja pahan taistelua ihmisyydessä. He ovat kuitenkin aika erilaisia kirjailijoita. Siinä missä Jan Guilloun romaanien henkilöt voidaan jakaa hyviksiin ja pahiksiin ja hyvikset voittavat lopussa, Kjell Westö näkee ihmismielessä enemmän harmaan sävyjä. Hänen päähenkilönsä, erityisesti miehet, ovat periaatteessa hyviä ihmisiä, jotka eivät silti oikein onnistu. Monen romaanin teema on miehenä ja isänä epäonnistuminen. Guillou on optimisti, Westö epäilemättä parempi kirjailija.

Ensimmäisen kerran luin romaanin lukiolaisena. Muistan vieläkin, miten istua kyyhötin välitunneilla lukion käytävillä sitä lukien. Nykyään sitä lukiotakaan ei enää ole. Kuvassa näkyvän pokkarin ostin muutama vuosi sitten Tuska-festareiden kirjakojusta. Vaikka olen lukenut tämänkin suosikkikirjani useampaan kertaan eikä edellisestä kerrasta ole edes kovin kauan, kirjassa oli paljon juonenkäänteitä, joita en muistanut ollenkaan. Romaani yllättää aina uudestaan.

Romaanista on tehty samanniminen elokuva, joka on myös mielestäni huippuhyvä. Se on kuitenkin aivan eri taideteos kuin kirja. Jotta monipolvisen tarinan ydin on saatu säilytettyä, elokuvaa varten tapahtumia on pitänyt karsia ja muutella. Juoni on siis aivan erilainen, mutta perusidea on sama. Esimerkiksi elokuvan Henrik on alun perin suomenkielinen ja siksi erilainen kuin vaimonsa vanhaa rahaa omistava suku. Kirjan Henrik taas on kotoisin  kalastajakylästä ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Romaanissa hän on kaikin tavoin vahvempi hahmo kuin elokuvassa.

Henrik on yksi romaanin miehistä. Hän kuuluu heti sotien jälkeen nuoruuttaan eläneeseen sukupolveen. Hän on kotoisin köyhistä oloista ja menettänyt isänsä varhain mutta pystyy kohoamaan yhteiskunnallisessa arvoasteikossa ylempään keskiluokkaan lukupäänsä ja ahkeruutensa vuoksi. Hänellä ei ole perittyä kulttuurista pääomaa eikä sen myötä kykyä toimia luontevasti erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Työ on hänen supervoimansa, ja perheen varallisuus karttuukin tasaista tahtia. Mutta onko kohta mitään perhettä, kun isä on aina töissä? Isän ikävä periytyy sukupolvelta toiselle.

Päähenkilö on kuitenkin Henrikin nuorin poika Rikhard eli Riku, joka ryhtyy eräänä kesäisenä yönä pohtimaan siihenastista elämäänsä. Kolmeen vuosikymmeneen mahtuu paljon muistoja, joiden kautta romaani kertoo yhden helsinkiläisen suomenruotsalaisperheen tarinan. Samalla se kuvaa yhteiskunnan muutosta 1960-luvulta kirjoittamishetkeensä, 90-luvun puoliväliin. Toinen muistelija on isosisko Marina eli Marsu. Kirjassa kuullaan myös kaikkitietävää kertojanääntä.

Marinan muisteluosuudet ovat mielestäni kirjan antoisinta osuutta. Westön naiset eivät ole samanlaisia epäonnistujia kuin hänen miehensä. Riku on aivan raivostuttava hahmo, varsinainen tahdoton ajopuu. Ihailen Henrikiä, koska hänellä on sentään työintonsa, korkea moraali ja ammattitaito. Myös vanhemmalla veljellä Danilla on itsekunnioitusta, vaikka hänen kapinointinsa aiheuttaa kärsimystä sekä hänelle itselleen että hänen läheisilleen. Dani pysyy kuitenkin uskollisena omille ihanteilleen, kun taas Riku horjuu elämässään minne sattuu. Hänen kaverinsa rikastuvat 80-luvun kasinotaloudella, jota vanhan koulun liikemies Henrik ei pidä järkevänä ja ikihippi Dani paheksuu omista lähtökohdistaan. Rikulla ei ole moraalisia estoja tai ymmärrystä talouden toiminnasta, joten sattuma pelastaa hänet bisneksien romahdukseltakin. Uusrikkaiden kauhealla käytöksellä on romaanissa tosin vähäisempi osa kuin elokuvassa.

Leijat Helsingin yllä on mielestäni Westön paras romaani, se josta hänen olisi pitänyt saada Finlandia-palkinto. Romaanissa pohdiskellaan, kuinka vaikea periaatteessa hyväntahtoisten ihmisten on tulla toimeen niiden kanssa, joita he rakastavat eniten. Kaikilla on kuitenkin unelmia, joita leijat symboloivat. Tai huolia, ylipäätään sitä osaa ihmisyydestä, joka ei näy ulospäin. Toinen selitys romaanin oudolle nimelle on, että kirjailija viittaa unohdettuun suomenruotsalaiseen kauhuromaaniin (jonka nimeä en kyllä tähän hätään muista; jos joku muistaa, täydennän).

Tämä ei ole mikään helppo kirja. Nytkin sitä lukiessa tuli varsin ahdistunut olo. Silti kirja on yksi ehdottomista suosikeistani.


Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä (Otava, 1996)
Alkuteos Drakarna över Helsingfors, suom. Arja Tuomari