sunnuntai 21. elokuuta 2016

Enni Mustonen: Ruokarouva

Syrjästäkatsojan tarina jatkuu nyt jo neljännellä osalla. Sitten edellisen osan, Emännöitsijän, ajassa on hypätty peräti kahdeksan vuotta eteenpäin. Ida Eriksson ei ole enää tyttönen vaan jo aikuinen nainen ja äiti. Hän on työskennellyt vuosia Ruotsissa professorin palveluksessa, ja kun professori kuolee, Ida saa perinnön, jonka turvin hän päättää palata Suomeen. Edellisen osan lopussa syntynyt tytär Kirsti on varttunut kouluikään ja on äitinsä tapaan näppärä ja työteliäs. Vaikutusvaltaisten ystävien avulla papinkirjoihin asti on saatu tarina, jonka mukaan Kirstin isä oli ennen tytön syntymää kuollut perämies ja vihitty aviomies. Suomessa totuuden tietää vain Ida itse.

Ida on siis saanut tarpeekseen palvelijan elämästä ja päättänyt yrittää omillaan. Hän näkee, että itsellisen naisen on helpompi kouluttaa tyttärensä kuin palvelijan. Hän ostaa Albergasta nykyisestä Espoosta huvilan, johon hän perustaa täysihoitolan. Ida on liittynyt omistavaan luokkaan, mutta sen naisista häntä erottavat muistot ankarasta työstä piikana. Suomen taide-elämän tähdet kuuluvat jälleen hänen elämäänsä - asuuhan naapurissa kuvanveistäjä Ville Vallgren, jonka kumppanista on suuri apu täysihoitolan perustamisesta. Säännöllisiin vieraisiin kuuluvat myös Leinon runoilijaveljekset. Vähitellen täyshoitolaan kertyy omalaatuinen seurue, joka alkaa aikojen koventuessa tuntea yllättävää yhteenkuuluvutta. Yksin ei Idan muutenkaan tarvitse olla, sillä hän kohtaa jälleen vanhoja ystäviään, myös entisen sulhasensa Eliaksen, joka on kokenut kovia Amerikassa. Syttyvätkö vanhat tunteet uudelleen?

Kirjan alussa eletään kevättä 1914. Pian alkaa suursota, jonka pärskeet ulottuvat syrjäiseen Suomeen asti. Kaikesta on pulaa. Venäläiset sotilaat ja santarmit pelottavat, ja muutenkin ympäröivä yhteiskunta tuntuu kovin levottomalta. Maailmansodan tapahtumat koskettavat täysihoitolankin hiljaista elämää, sillä asukkaiden joukossa on salaperäisillä metsäasioilla liikkuvia nuoria miehiä, joiden matka vie Ruotsin kautta Saksaan. Huhutaan mielenosoituksista ja vallankumouksesta Venäjällä, ja pian Suomikin on sisällissodassa. Vaikka Ida on vaatimattomista oloista lähtöisin, häneltä ei riitä ymmärrystä kapinoitsijoille. Erityisen luokkatietoinen tai poliittisesti aktiivinenhan hän ei ole koskaan ollut. Sodan lopputuloksenhan me kaikki tiedämme.

Tarina kattaa siis peräti neljä vuotta Suomen historiaa, eli melkoista haipakkaa siinä edetään. Rauhallisempi tahti olisi ehkä antanut vieläkin enemmän tilaa tarinan suurimmalle vahvuudelle eli elämänmakuiselle arjen kuvaukselle. Kirjailija käyttää paljon rivejä kuvatakseen, miten mikin askare on suoritettu. Vesi nousee kielelle, kun lukee, millaisia ruokia on valmistettu. Vaikka ajat ovat ankeat, tarinan perussävy on myönteinen. Vanhoihin ystäviin voi pääosin luottaa, ja naapurit auttavat toisiaan. Ida ottaa hoiviinsa vanhan ystävänsä Johanssonskan, joka on nyt vanha ja sairas ja laiminlöyty. Kun Kirstin luokkatoveri jää orvoksi, hän ei epäröi ottaa tätä luokseen ja kouluttaa omilla varoillaan. Melkeinpä pidän sarjan tästä osasta eniten. Tarina olisi toiminut ilman sivuroolissa vierailevia taiteilijasuuruksiakin.

Edellinen romaani Emännnöitsijä on arvioitu täällä.

Ruokarouva muissa blogeissa:

Kasoittain kirjoja
Kirjakko ruispellossa
Amman lukuhetki


Enni Mustonen: Ruokarouva (Otava 2016)

lauantai 13. elokuuta 2016

Tuija Lehtinen: Laura-sarja

Laura Koivisto on ihan tavallinen pikkukaupunkilaistyttö. Hänen vanhempansa ovat eronneet. Isä asuu Saksassa. Suomessa Lauran perheeseen kuuluu äidin ja isäpuolen lisäksi kolme veljeä, joista jokainen on omalla tavallaan harmillinen. Laura-sarjan kymmenessä kirjassa seurataan tytön elämää seiskaluokalta abikevääseen ja uuden elämän kynnykselle. Koulun, kaverien ja ihastusten lisäksi hänen elämäänsä kuuluu tanssiharrastus ja työ paikallisradion nuortenohjelmassa.

En koskaan lukenut Laura-sarjaa, kun vielä kuuluin kohdeyleisöön. Ensimmäisten kirjojen ilmestyessä olin luullakseni jokseenkin samanikäinen kuin kirjojen päähenkilö. Nyt kirjoista tuli nostalgiatrippi tuohon aikakauteen, joskaan ei aivan suoraan omaan nuoruuteeni. Minä kun en ollut Lauran kaltainen suosittu ja menevä tyttö vaan hevosista, luonnosta ja kaikenlaisesta idealismista innostunut nörtti. Ensimmäisissä kirjoissa eletään vielä vähitellen lamasta toipuvassa Suomessa, jossa materiaalinen kulutustaso ei ole lähelläkään nykyistä. Enimmäkseen ihan hyvin pärjättiin silti, eli nykyäänkin pärjättäisiin vähemmällä. Lauran isä(puoli) työskentelee rakennusalalla ja on välillä työttömänä (tosin todellisuudessa työkkäri olisi rankaissut siitä, ettei hän "jäänyt makaamaan" vaan teki pikkuhommia naapureille ja laulukeikkaa tanssiorkesterissa). Nelilapsinen perhe asuu kerrostalokolmiossa. Vaikka Lauran äiti kokoaa työkseen kännyköitä, niin sanotuilla tavallisilla ihmisillä niitä ei vielä ole. Internet on jo yleistymässä, mutta nuoret pääsevät chattailemaan lähinnä kirjaston koneilla, jotka voi varata vain tunniksi kerrallaan. Sellaistahan se oli alkuun. Myöhemmissä osissa päähenkilöt saavat kännykät ja nettiyhteyden kotiin suunnilleen siihen aikaan, kun muistan tällaista tapahtuneen myös omassa nuoruudessani. Jossain vaiheessa markat vaihdetaan euroihin. Kirjoissa aika ei etene kuitenkaan aivan synkassa todellisuuden kanssa, kun kuutta vuotta kuvaavien kirjojen kirjoittamiseen on kirjailijalta kulunut lähes kymmenen vuotta ja tarina on sidottu kirjoittamisajankohdan tapahtumiin. Kirjoissa on myös kiusallisia asiavirheitä, joita on vaikea selittää. Erityisesti minua ihmetyttää, että luokaton lukio on ilmeisesti mennyt Lehtiseltä täysin ohi, vaikkei se tuolloinkaan ollut uusi asia.

Vaikka ostarilla päivystää ongelmanuorten jengi, jota yläasteikäinen Laura pelkää tosissaan, nuorten elämä on varsin kilttiä ja siistiä. Ostarin jengi uhkailee väkivallalla, mutta koulukiusaamista ei kirjoissa kuvata. Päähenkilöistä kukaan ei juuri käytä alkoholia, vaikka eletään aikaa, jolloin nuorten alkoholinkäyttö oli huomattavasti yleisempää kuin nykyään. Huumeiden käyttöä tarjotaan selitykseksi itse kunkin outoon käytökseen, mutta todellisuudessa niitä käyttävät vain stereotyyppisesti kuvatut ulkomaalaiset nuoret, joita on tarinassa ylipäätään vain muutamia. Kaikki henkilöt ovat valkoihoisia ja turvallisen heteroseksuaalisia. Jännittävää eksoottista toiseutta edustaa Rovaniemelle muuttaneen henkilön (nimestä päätellen) saamelainen poikaystävä, jonka vanhemmat ovat poronhoitajia. Vaikka henkilöt tekevät virheitäkin, tarinan yleissävy on puhdashenkinen ja kasvattava. Vastuuntuntoiset vanhemmat ovat lopulta oikeassa.

Luultavasti en yläaste- ja lukioiässä olisi pitänyt Laurasta ollenkaan, mutta aikuisena häneen pystyy suhtautumaan ihan vain romaanihahmona. Jotain angstia Laura-kirjat ovat ilmeisesti herättäneet muissakin nuorissa. Laura on ärsyttävän ylivoimainen erityisesti "vihollisiinsa" verrattuna, joista keskeisin on tyttökirjojen klassinen pahishahmo Tytti, merkittävässä asemassa olevan perheen itsekeskeinen ja häikäilemätön tytär. Kieroilu ei kuitenkaan auta Tyttiä, sillä Laura lyö aina kaikki laudalta häikäisevällä ulkonäöllään ja tanssitaidoillaan. Radiotyökin herättää kateutta luokkatovereissa. Laura on myös poikien suosiossa. Hän ihastuu usein, mutta lopettaa orastavat suhteet nopeasti kyllästyessään. Minusta hän kohtelee usein poikia huonosti, kuten myös kavereitaan. Erityisesti vanhaan parhaaseen kaveriinsa Jennaan hän suhtautuu alentuvasti ja huvittuneesti, mutta suree kuitenkin, kun Jenna löytää uudet parhaat kaverit opiskelupaikkakunnaltaan. Suosittujen ja epäsuosittujen keskinäistä hierarkiaa on näissä kirjoissa kuvattu suosittujen nuorten näkökulmasta. Kuten uutukaisessa Välivuodessa, Laura-kirjoissakin opetetaan, että tyttö saa olla vain sopivasti ahkera ja lahjakas, kuten vaikkapa Laura. Tärkeämpää on olla kaunis ja suosittu. Kympin tytöt, kuten kirjasarjan Eilaliina, ovat naurettavia ja omituisia hahmoja, jotka kelpaavat poikien pelotteluun ja myöhemmin lukiossa ryhmätyön luotettaviksi puurtajiksi. Todellisuudessa vakavaa kirjallisuutta ja taide-elokuvia harrastava Eilaliina olisi luultavasti ollut koulukiusattu ja tuntenut suurta vierautta tylsemmistä asioista kiinnostuneiden luokkatoverien keskuudessa. Nuortenkirjallisuudessa on valitettavasti vain harvoja tyttöhahmoja, joihin kympin tyttö pystyy samaistumaan. Suosikkini on fiksu ponityttö Piglet Ek. Ehkä ainoastaan sopivasti fiksut ja suositut tytöt ovat nuortenkirjailijoille tärkeämpi kohderyhmä.

Vaikka Laura-kirjoissa riittää ärsyttäviä piirteitä - joihin keskityn liikaakin tässä kirjoituksessa -mielestäni ne ovat kuitenkin kiistämättä hyviä kirjoja. Tarina etenee, henkilöt kehittyvät, dialogi toimii ja tapahtumat ovat uskottavia. Löysin kirjat lähikirjaston tänään palautetuista, eli kyllä niitä edelleen joku muukin lukee.


Tuija Lehtinen:

Laura, kultatukka (Otava, 1997)
Rakas Laura (Otava, 1998)
Laura menopäällä (Otava, 1999)
Laura, ystäväni (Otava, 2000)
Laura kielikurssilla (Otava, 2001)
Laura ja Akun tehdas (Otava, 2002)
Laura sydän syrjällään (Otava, 2003)
Laura kesätöissä (Otava, 2004)
Laura pitää pintansa (Otava, 2005)
Laura, sua kaipaan (Otava, 2006)