Briitta Hepo-oja: Siilin kuolema

15-vuotias Arttu tuntee itsensä ulkopuoliseksi maailmassa. Vanhemmat ja sisarukset eivät ymmärrä, eikä koulussakaan ole kavereita. Välit perheeseen huononevat entisestään, kun perheen isä ajaa mökkireissulla siilin yli. Arttu suuttuu ja syyttää isäänsä murhaajaksi. Sitten hän innostuu muutenkin eläinten oikeuksista, ja kun tilauksesta paikalle pölähtää Animalian jäsen Neatta, joka ainoana ymmärtää Artun mietteitä. Artulle kasautuu kuitenkin aina vain enemmän ongelmia sekä kotona että koulussa.

Tässä vaiheessa Siilin kuolema meinasi jäädä kesken. Miksi ihmetellä, että nuoret eivät lue, jos heille tarjotaan samaa mössöä aina vain uudelleen. Päähenkilö on ulkopuolisuuden tunnetta poteva toivoton nynny. Ja sitten pelastavana enkelinä paikalle pölähtää toinen erilainen nuori, joka esitetään sankarina, vaikka todellisuudessa hän on lähinnä itsekäs ja toteuttaa omat suunnitelmansa siitä riippumatta, miten se vaikuttaa muiden elämään. Samaa  voi sanoa ruotsalaisesta sukulaistädistä. Muutkaan kirjan henkilöt eivät juuri omaperäisyydellään loista. Päähenkilön ajatukset vaikuttaisivat kuuluvan pikemminkin naispuoliselle kirjallisuuden opiskelijalle kuin teinipojalle.

Kuitenkin tarina lähtee lopulta lentoon, mutta vasta viimeisen kolmanneksen aikana. Siilin kuolema on esikoisromaani - olisiko se tarvinnut vielä lisää työstämistä? Alkuosasta puolet pois esimerkiksi. Kirjan loppupuolella alkaa tapahtua ja hahmot vapautuvat hieman karikatyyrimäisistä luonnekuvauksistaan. Melkeinpä parasta kirjassa on, että kirjailija ei tarjoa mitään yksinkertaista ratkaisua päähenkilön ja hänen perheensä ongelmiin. Loppu on kuitenkin toiveikas. Tekstissä on lisäksi hauskoja pikku yksityiskohtia, jotka eivät ehkä kuitenkaan avaudu kovin nuorille. Esimerkkinä viittaukset Artun isän ilmeisesti vanhoillislestadiolaiseen taustaan, joka on tehnyt hänestä vakaumuksellisen ateistin.

Jälkeenpäin heräsi vielä joitakin kysymyksiä. Ehkä perheenjäsenten hahmot kuvastavat sittenkin teinipojan ahdasmielistä ajattelua. Kaikkien teinien mielestähän vanhemmat ovat ihan mänttejä. Ja samaistuuko irokeesipäinen Arttu jollain hyvin symbolisella tasolla siileihin, joiden hyvinvoinnista hän on huolestunut.

Ehkä olen vain liian vanha lukemaan näitä uudempia nuortenkirjoja ja pitäisi vain pysyä niissä kirjoissa, joita luin, kun olin itsekin vielä  nuori.


Briitta Hepo-oja: Siilin kuolema (Myllylahti 2015)