Varsinkin aikaisemmin huumekeskustelua hallitsi yksi narratiivi. Nykyään aiheesta voidaan ehkä keskustella vähän monipuolisemmin, mutta yleensä näkökulma on aina jonkun muun: poliisin, valistusjärjestöjen, tutkijoiden. Perälän kirjan suuri ansio on, että siinä ääneen pääsevät myös huumekauppiaat, joiden mielipiteitä ei muuten julkisuudessa kuulu. Huumemarkkinoiden todellisuus yllättää - unohda kaikki elokuvissa näkemäsi, tutkija käskee. Hänen mukaansa Suomen huumekauppa on pikkurikollisten surkuhupaisaa säätämistä, josta kukaan ei hyödy tai rikastu. Huumekauppias on surullisen hahmon ritari, joka jää aina lopulta kiinni ja jonka syrjäytymisen viimeistelee vankila ja vahingonkorvausvaatimukset.
Ensimmäisissä luvuissa esitellään päähenkilöt ja tutustutaan heidän arkipäiväänsä. Paljastuu, että huumekauppaakin säätelevät monenlaiset käytännöt ja säännöt. Aineita ei aina myydä rahaa vastaan, vaan maksuksi kelpaavat myös palvelukset. Toisaalta diilerit lahjoittavat aineita kavereilleen. Niitä myös katoaa, ja joskus sekä myyjä että asiakas ovat liian sekaisin, jotta kaupanteosta tulisi mitään. Velkojen perinnällä uhkaillaan, mutta käytännössä diilereillä ei ole juuri keinoja saada omiaan takaisin, koska väkivalta vain houkuttelisi virkavallan paikalle. Asiakkaille ei voi myydä mitä tahansa, koska huonojen aineiden myyjä menettää asikaskuntansa ja käräytetään pahimmassa tapauksessa poliisille. Alemman tason huumekauppa ei ole hyvää bisnestä.
Lisäksi huumekaupasta joutuu vankilaan. Perälän mukaan poliisi tietää varsin hyvin Helsingin huumekauppiaat. Pienempien tekijöiden annetaan kuitenkin joskus toimia rauhassa, jotta he johdattaisivat poliisin isompien rikollisten kannoille. Yhteistyötä tehdään puolin ja toisin. Poliisin kanssa joutuu väkisinkin tekemisiin, mutta poliisi voi olla myös narkomaanin ainoa kuuntelija.
Ikuinen säätö on rakennettu kirjana taitavasti. Perälä kuvaa päähenkilöitään moniongelmaisina mutta varsin sympaattisina hahmoina. Lukija alkaa väkisinkin tuntea myötätuntoa poloista huumekauppiasta kohtaan, kun tämä ei saa koskaan nukkua rauhassa. Asiakkaita tulee käymään mitä ihmeellisimpiin aikoihin, ja koko ajan saa pelätä, milloin poliisi tulee raamit kaulassa sisään. Myötätuntoisen ironian sävyttämä kenttätyökuvaus on erittäin viihdyttävää luettavaa. Päähenkilöiden sekoiluita ei voi nauramatta seurata, vaikka huolestuneen kansalaisen silmään pistää holtittoman autoilun suuri merkitys huumekulttuurissa. Ilman huumekauppiaita teillä olisi turvallisempaa. Hauskan arkikuvauksen jälkeen seuraavat surulliset tosiasiat. Kaikille käy lopulta huonosti, eikä yhteiskunta tee mitään estääkseen huumehemmojen syrjäytymistä. Tutkimusten mukaan huumeongelmainenkin voisi elää yhteiskunnan jäsenenä. Rikollisesta elämäntavasta on kuitenkin nykytilanteessa hyvin vaikea päästä eroon. Yleensä se jatkuu huumekauppiaan lyhyen elämän loppuun asti.
Entistä useampi tutkija alkaa kallistua sille kannalle, että huumesota on hävitty ja huumeiden kriminalisointi oli aikanaan suuri virhe, joka aiheuttaa surullisia kerrannaisvaikutuksia yhteiskunnassa. Peräläkin ehdottaa varovaisesti huumeiden käytön laillistamista. Hän kuitenkin tiedostaa, että se on käytännössä poliittisesti mahdoton ajatus, koska niin sanotun tavallisen kansalaisen käsitys huumeiden käyttäjistä ja niiden myyjistä on niin erilainen kuin tutkijalla. Ongelmakäyttäjät ovat syrjäytyneet yhteiskunnasta pysyvästi, joten heitä ei juuri kiinnosta osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Viihdekäyttäjän kiinni jäämisen riski taas on niin pieni, ettei rangaistuksen uhka oikeastaan koske heitä lainsäädännöstä huolimatta. Siispä ikuinen säätö jatkuu.
Jussi Perälä on kertonut kokemuksia kenttätyöstään Helsingin Sanomissa ja radiossa.
Jussi Perälä: Ikuinen säätö - Helsingin huumemarkkinat (Like 2013)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!