Pekka Sauri: Parempaa kuin seksi

Eletään 1980-luvun puoliväliä. Vaihtoehtonuoret Jussi, Tero, Anja ja Pete ovat täysipäiväisiä maailmanparantajia, joiden toimittama Planeetta-lehti ottaa kantaa päivänpolttaviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Porukan tarkoitus on pelastaa maailma ekokatastrofilta ja samanaikaisesti viedä demokratia ja ihmisoikeudet kaikkiin maailman kolkkiin. Vuosien varrella vauhti kiihtyy. Muutkin kiinnostuvat lehden ydinporukan kirjoittajan- ja puhujantaidoista. Sitten he pyrkivät tosissaan mukaan valtakunnanpolitiikkaan. Perustetaan puolue - kaksikin - jonka listoilta noustaan jo eduskuntaan ja maan johtaviin luottamustoimiin. Pikkuhiljaa päähenkilöistä tulee ammattipoliitikkoja, joilla on kuitenkin täysi työ pitää edes oma puolueensa järjestyksessä. Mistään tehtävistä ei voida tinkiä, jotta vastapuoli ei pääsisi voitolle. Taistelussa omia ja vieraita vastaan etenkin perheellinen Pete, romaanin minäkertoja, joutuu tekemään kohtuuttomia uhrauksia. Kannattaako omaa elämää uhrata maailmanparantamiselle, jonka onnistumisesta voi olla monta mieltä?

Parempaa kuin seksi on avainromaani. Se kertoo ilmeisesti hyvinkin yksityiskohtaisesti Vihreiden alkutaipaleesta. En puutu tämän tarkemmin romaanin ja todellisten tapahtumien väliseen suhteeseen, koska itsekin mukana ollut Osmo Soininvaara on tehnyt sen blogissaan. Luin Oden kirjoituksen ennen romaania, ja täytyy myöntää, että se vaikutti aika paljon siihen, millaisin silmälasein tarinaan tartuin.

Romaani toimii kuitenkin ilman sen syvempää tietämystä henkilöiden esikuvista. Hahmot ovat mainioita. Jussille puolue on koko elämä, eikä hänellä näytä olevan mitään inhimillisiä tunteita. Romaanin alussa hän vaikuttaa ihailtavan loogisen ajatuksenjuoksunsa vuoksi hyvinkin sympaattiselta, mutta tarinan edetessä paljastuu, kuinka armottomasti hän suhtautuu lähimmäisiinsä. Vaikka Tero vaatii jatkuvasti muilta vakaumuksen puolustamista, häneltä tuntuu puuttuvan niin vakaumus kuin moraalikin. Luonnollisesti juuri siksi hän menestyy elämässään ja putoaa aina jaloilleen. Anja on Jussin vastakohta, tunneihminen, jolla on vankat mielipiteet muttei juurikaan perusteluja niille. Hän täyttää kuitenkin roolinsa Jussin suuressa suunnitelmassa ja kasvaa yhdeksi valtakunnan arvostetuimmista poliitikoista. Joutuuko hän kuitenkin tinkimään liikaa ihanteistaan?

Myös kertoja Pete on uskottava hahmo. Kuten moni muukin suomalaisen kirjallisuuden päähenkilö, hän tarkkailee tapahtumia hieman sivusta eikä esiinny varsinaisesti sankarina. Hän on kiltti ja miellyttämisenhaluinen, mutta jos kaikkia yrittää miellyttää yhtä aikaa, on vaarassa polttaa kynttiläänsä molemmista päistä. Pete elää kuitenkin loppuun asti ihanteidensa mukaan. Hän on aina kiltti kaikille ja pyrkii parhaansa mukaan auttamaan köyhiä ja kurjia. Pahoinvointia hän kohtaakin jopa pörssiyrityksen hallituksessa ja kaupungin johtotehtävissä. Vaikka Pete on vahva, hän ei pidä ketään ihmistä pahana, vaan sekä kadunmiehet että selkärangattomat yritysjohtajat ovat pohjimmiltaan vain heikkoja.

En ole koskaan toiminut missään puolueessa, mutta ympäristöliikkeelle olen antanut vaatimattoman panokseni. Onkin mielenkiintoista huomata, että tutut klikit ovat olleet mukana heti vihreän liikkeen alusta asti. On pragmaatikkoja, sellaisia kuin Jussi. He voivat tehdä kompromisseja, kunhan tärkeimmät asiat etenevät. He pitävät maailmanparannusta sarjana teknillisluontoisia toimenpiteitä, jotka voidaan perustella faktoilla ja loogisilla argumenteilla. Sitten on sellaisia selkäydinmaailmanparantajia kuin Anja. He kavahtavat liian älyllisiä argumentteja. Sen sijaan he näkevät ratkaisuna maailman ongelmiin arvojen muutoksen. Mitä nämä arvot ovat ja miten ne muutetaan - siihen he eivät osaa vastata. Kolmas ryhmä ovat "koirankuonolaiset", jotka pitävät ongelmien perimmäisenä syynä sitä, että maailmassa on liikaa ihmisiä ja heillä on aivan liikaa oikeuksia. He voivat olla oikeassakin, mutta yhtä kaikki he eivät halua sotkea käsiään ylimääräisten ihmisten vereen. (Ja hyvä niin.) Niinpä minun näkemykseni on, että pragmaatikot on ainoa ryhmä, joka todella saa jotain aikaiseksi. Aika vähäisiä nekin aikaansaannokset saattavat kuitenkin olla. Luonnolla näyttää olevan yllättävän vähäinen merkitys kirjan vaihtoehtonuorille, vaikkakin Pete harrastaa lintuja.

Vihreän liikkeen lisäksi romaani kuvaa suomalaisen yhteiskunnan kehitystä Neuvostoliiton naapurimaasta Euroopan Unionin jäseneksi. Tarinan alussa Peten opiskelutoverit yrittävät värvätä hänet taistolaiseksi. Ullanlinnalaisen omistusasunnon seiniin maalatut kommunistiset iskulauseet eivät kuitenkaan vakuuta Peteä. Planeetan sisäpiiri edustaa hänelle uutta aikaa ja uudenlaista politiikkaa. Jos kirjassa kuvatut keskustelut perustuvat yhtään todellisuuteen, vaihtoehtopiireissä oltiin yllättävän hyvin perillä poliittisista käänteistä. Erityisesti Tero osuu aivan nappiin ennustaessaan reaalisosialismin romahdusta, jota tuskin kukaan olisi tuolloin osannut odottaa. Myöhemmin kirjassa kuvataan kiinnostavasti polittisen järjestelmän toimintaa kulissien takana. Melkoista vehkeilyä on, mutta mielestäni kirja ei kuitenkaan ole kyyninen. Poliitikotkaan eivät ole pahoja. Toisin kuten nykyään on monesti tapana, Sauri ei kuvaa poliitikkoja häikäilemättöminä oman edun tavoittelijoina. Tässä kirjassa he toimivat oikeiden ihanteiden innottamina.

Päähenkilönelikon lisäksi romaanissa seurataan Viipurin puolustuksen romahtamista jatkosodan lopussa. Minun(kin) mielestäni sivujuoni on täysin turha, ja myönnän tipahtaneeni aivan kärryiltä, miksi se ylipäätään on mukana romaanissa.

Ei ehkä ensimmäiseksi uskoisi, että politiikasta voi kirjoittaa vetävän lukuromaanin. Parempaa kuin seksi viihdyttää. Lisäksi tykkään kovasti sen lempeästä suhtautumisesta maailmaan. Maailman pelastaminen voi olla liian kova haaste yksilölle, mutta ei se ole huono ihmisen tavoitteeksi. Elämästäkin voi selvitä, vaikka joskus tuntuisi, ettei pysty ja jaksa.


Pekka Sauri: Parempaa kuin seksi (Kaiku Books, 2014)