Ahvenanmaata ei ole ilman merenkulkua, joten merenkulun muutos tarkoittaa myös yhteiskunnan muutosta ja merenkulun kautta päästään syvälle ahvenanmaalaisuuden ytimeen. Näin väittää Ulla-Lena Lundberg, tai pikemminkin hänen alter egonsa, kulttuuriantropologi Leonora. Romaanit Leo, Suureen maailmaan ja Mitä sydän halajaa kertovat yhden suvun kohtaloiden kautta ahvenanmaalaisen merenkulun suuren tarinan 1800-luvun puolivälistä 1990-luvun lamavuosiin, jolloin autolautat ovat korvanneet purjelaivat mutta maakunnan elämäntapa on edelleen sidottu mereen. Tarkkaavainen lukija huomaa, että sukukertomuksesta puuttuu yksi sukupolvi. Sen tarina on kerrottu myöhemmin Jäässä (2012).
Luin Leon jo kesällä ja kahta muuta kirjaa olen tankannut syksyn ja talven mittaan. Moneen kertaan on ollut mielessä loistokkaita ideoita, mitä kirjoista kannattaisi kirjoittaa blogiin. Valitettavasti parhaat ajatukset ovat haihtuneet kuukausien kuluessa jonnekin mielen tavoittamattomiin kamareihin.
Nämä kolme kirjaa ovat nimittäin käsittämättömän kunnianhimoinen ja mahtipontinen yritys kuvata Ahvenanmaan historiaa ja ahvenanmaalaisten mentaliteettia. Kaksi ensimmäistä osaa ovat melko perinteisiä historiallisia romaaneja. Niiden päähenkilöitä ovat miehet - talonpojat, jotka ovat samalla laivanvarustajia, ja laivojen kapteenit, joilla on myös maatila jossakin Ahvenanmaan kylistä. On yksi nainenkin, Simonsin täti, joka naitetaan nuorena tyttönä väkisin suuren talon emännäksi mutta kohoaa sitten kylän merkkihenkilöksi.
Ensimmäisessä kirjassa, Leossa, eletään ahvenanmaalaisen talonpoikaispurjehduksen kukoistuskautta. Ahvenanmaalaisten purjealuksilla kuljetetaan kauppatavaraa kaikkialle maailmaan, ja ne tuottavat varustajilleen suuria omaisuuksia. Tosin joskus kaikki saattaa mennä meren pohjaan. Suureen maailmaan -kirjassa höyryalukset ovat jo syrjäyttämässä purjelaivat, ja uudet varustamot ovat korvanneet osuuksien myynnin pienissä talonpoikaiskylissä. Lapsia ja vaimoja kuolee sellaisiin tauteihin, jotka nykyään pystyttäisiin parantamaan, mutta elämä on silti verrattain vaurasta. Vaikka vastoinkäymisiä on näidenkin ihmisten elämässä, tarinasta puuttuu puute kurjuus korpimaan, joka usein leimaa manner-Suomen menneisyydestä kertovia romaaneja. Vaikka yhteisö on ahdas ja pahantahtoiset juorut leviävät, ahvenanmaalaisia kuvataan myös viehättävinä, eloisina ja taitavina keskustelijoina.
Mitä sydän halajaa on romaaniksi aika outo. Paikoitellen siitä tulee mieleen pikemminkin ylipitkä essee kuin romaani. Sen päähenkilö on kulttuuriantropologi Leonora, 1800-luvun mahtilaivan mukaan nimetty, joka palaa synnyinseudulleen busmannien parissa Afrikassa viettämiensä vuosien jälkeen. Hän ryhtyy tutkimaan ahvenanmaalaista yhteiskuntaa merenkulun parissa työskentelevien ihmisten kertomusten kautta. Osa kirjasta onkin ikään kuin antropologin puhtaaksi kirjoittamia haastatteluja, joissa pääsevät ääneen eri-ikäiset miehet ja naiset. Lundberg onkin onnistunut rakentamaan joukon ällistyttävän uskottavia elämänkertoja. Haastateltavat pohdiskelevat elämäänsä monelta kannalta. On helppo yhtyä heidän mietteisiinsä: niin, juuri noin se elämässä menee.
Vaikka sarjan kaksi aiempaa osaa ovat muodoltaan lähempänä perinteistä historiallista romaania, filosofinen pohdiskelu on niissäkin keskeistä. Esimerkiksi dialogia on hyvin vähän. Enemmän maalaillaan henkilöiden mielenmaisemia - näissäkin kirjoissa monen eri henkilön näkökulmasta. Kulttuurintutkijan ongelmahan on, ettei haastateltavien ajatuksia voi tutkia. Voidaan tutkia vain sitä, mitä he sanovat ajattelevansa. Romaanikirjailijalla tai romaanin lukijalla ei tällaisia rajoituksia ole, joten voimme sukeltaa suoraan monipuolisen henkilögallerian mietteisiin maailmasta ja elämästä ylipäätään ja ahvenanmaalaisuudesta erityisesti.
Mitä sydän halajaa nostaa yhden teeman ylitse muiden. Leonoran elämän hallitseva tunne on ulkopuolisuus. Hän on menettänyt varhain isänsä ja samalla elävän yhteyden synnyinseutuunsa, koska perhe muutti isän kuoleman jälkeen pois kotisaarelta. Antropologit ovat usein olleet ulkopuolisia: esimerkiksi erilaisten vähemmistöjen edustajia tai naisia jo hyvin varhaisessa vaiheessa tieteenalan historiaa. Kulttuurihan on luonnollisin ja kyseenalaistamattomin osa elämäämme - kunnes jokin toisenlainen haastaa sen. Ulkopuolinen on erityisen tietoinen kulttuurista - on luonnollista ruveta tutkimaan sitä, mikä muille kenties on itsestään selvää.
Leonora tutkii busmanneja ja ahvenanmaalaisia, mutta itse hän jää syrjään muiden ihmisten elämänmenosta. Hän elää toivottomassa etäsuhteessa amerikkalaisen professorin kanssa ja on jo liian vanha haaveilemaan perheen perustamisesta. Hän tarkkailee muiden elämää ulkopuolelta. Ulkopuolisuuden kuvaus on niin riipaisevan osuvaa, että kirjan lukeminen venyi senkin takia. Tunnekokemus meinasi olla liiankin voimakas. Olen jo itsekin sellainen nainen, joka ei ole enää aivan nuori. On helppo eläytyä sellaisen naisen kokemuksiin, jonka nuoruuden parhaat vuodet ovat lipuneet ohi elämän valtavirran ulkopuolella.
Kaikissa kolmessa romaanissa on häkellyttävän syvällisiä ja runollisia pohdintoja elämän kaikista puolista. Trilogia nousee suuremmaksi kirjallisuudeksi kuin pelkät tapahtumat antaisivat odottaa. Erilaisia teemoja kirjoissa olisi enemmän kuin järkevän mittaisessa blogikirjoituksessa pystyy käsittelemään.
Ulla-Leena Lundberg:
Leo 1989 (Leo, suom. Leena Vallisaari)
Suureen maailmaan 1991 (Stora världen, suom. Leena Vallisaari)
Mitä sydän halajaa 1995 (Allt man kan önska sig, suom. Leena Vallisaari)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!