Muistelmia yläluokan elämästä - Alice Rosenlew ja Karin Ehrnrooth

Siniveristen naisten elämään kuuluu vallihaudan ympäröimiä linnoja ja kansainvälinen ystäväpiiri, mutta myös kiellettyjä tunteita ja vaikeita kokemuksia.

Kevään teema tässä blogissa on ilmeisesti ruotsinkielinen kirjallisuus. Nytkin kirjastosta tarttui sattumalta mukaan kaksi kirjaa, joille yhteistä on ruotsinkieliseen yläluokkaan kuuluva nainen muistelemassa elämäänsä. Alice Rosenlewista kertova kirja Alice on perinteisempi muistelmateos, Karin Ehrnroothin Vinoon varttunut tyttö puolestaan kirjailijan omiin kokemuksiin perustuva romaani, jossa menneisyyden tapahtumia ilmeisesti käsitellään vapaammin.

Alice Rosenlew on varmasti useimmille, minullekin, ennestään tuntematon henkilö. Miksi muistelmat on julkaistu? Jotta nuoremmat polvet saisivat tietää, millaista elämä oli ennen, kirjassa perustellaan. Rosenlew oli kosmopoliitti, joka ehti nähdä ja kokea henkilökohtaisesti suuren osan 1900-luvun alkupuolen mullistuksista ja "eilispäivän maailmasta" (vrt. Zweig, johon luultavasti vielä palaan blogissa). Hän liikkui sujuvasti taiteilijapiireissä ja näki muun muassa natsien valtaannousun. Kirjaa ahmii kuin parastakin jännäriä.

Myös taiteilija Karin Ehrnrooth lienee suurelle yleisölle tuntamaton, mutta hänen isänsä tietävät kaikki. Kenraali Adolf Ehrnroothista tuli sodanjälkeisinä vuosikymmeninä suomalaisen isänmaallisuuden symboli. Isä omistautui isänmaalle ja sotatovereille perheensä kustannuksella. Muutenkaan ei ollut helppoa olla kuuluisan isän tytär, koska pieninkin hölmöily tulkittiin koko perheen häpäisemiseksi.

Kumpikin kirja kertoo siis yläluokan elämästä yhden naisen ja hänen perheensä kokemusten kautta. Maailma ympärillä muuttuu. Aikakausikin on eri. Alice Rosenlewin muistelmat alkavat hänen lapsuutensa keväisestä Pietarista ajalta ennen vallankumousta. Vaikka Rosenlew eli vanhaksi, toisen maailmansodan jälkeistä aikaa kirjassa ei pahemmin käsitellä. Myöhemmistäkin vuosista olisi ollut kiintoisaa lukea - kuinka vanheneva kosmopoliitti koki nopeasti muuttuvan yhteiskunnan sodanjälkeisessä Suomessa? Karin Ehrnrooth puolestaan on syntynytkin sodan jälkeen. Hänen tarinansa alkaa siitä, mihin Rosenlewin muistelmat päättyvät.

Alice Graf syntyy Pietarissa suomalaisen aatelisnaisen ja balttiansaksalainen insinöörin lapseksi. Vaikka häntä myöhemmin pidetään suomenruotsalaisena, hänen todellinen äidinkielensä on saksa, jonka lisäksi hän puhuu venäjää. Ruotsia tai suomea hän ei koskaan opi täydellisesti. Vallankumouksen jälkeen hän asuu Saksassa ja Englannissa. Ensimmäisen avioliittonsa päätyttyä hän tutustuu suomenruotsalaisen teollisuussuvun jäseneen Nils Rosenlewiin, jonka kanssa hän muuttaa ensin Poriin, sitten Tukholmaan ja lopulta takaisin Saksaan. Tarinasta tulee mieleen virsi 365: Maailmassa vieraassa he ovat muukalaiset. Ei kaupunkia pysyvää vaan vaivaa, koti-ikävää on heillä matkallansa. Kaupunkia pysyvää ei tosiaan Alicelle suotu, mutta hän ei valita. Hieno nainen osaa luopua tyylikkäästi ja sopeutua uusiin olosuhteisiin.

Vinoon varttuneessa tytössä yläluokkaisuus näyttäytyy sangen kielteisessä valossa. Karin saa vanhempiensa mielestä hyvän kasvatuksen, mutta lapsen näkökulmasta se tarkoittaa sitä, että hänen on piilotettava tunteensa ja tarpeensa. Yläluokan tytön pitää olla hillitty, hallittu ja tukahdutettu. Hän janoaa hellyyttä vanhemmiltaan, mutta sen sijaan hän saa moitteita. Tyttö kokee, että hänet suljetaan perheyhteisön ulkopuolelle. Hän alkaa tuntea olevansa aivan vääränlainen, mihin kirjan ruotsinkielinen nimi Flickan som blev fel viittaa. Suomenkielisen nimen perusteella arvelin, että Karin olisi lesbo, mutta siitä ei ole kyse. Hänen kasvatuksensa ei vain anna järin hyviä eväitä nykymaailmassa pärjäämiseen.

Kirjassa keskeistä on Karinin hankalta äitisuhde. Äiti on tanskalainen kreivitär, joka on palvellut Tanskan kuningattaren hovinaisena. Hän on tunnekylmä ja itsekäs ihminen eikä pysty osoittamaan rakkautta lapsilleen. Äitikin on kuitenkin oman kasvatuksensa uhri. Hänen itsekontrollinsa onnistuu vain ulkoisesti paremmin kuin Karinin, joka syöksyy itsetuhoiseen anoreksiaan pyrkiessään pitämään itsensä kurissa. Äiti on viettänyt lapsuutensa oikeassa linnassa, jota ympäröi vallihauta, mutta sukupuolensa vuoksi hän ei voi periä rakasta linnaansa, vaan lopulta suku menettää sen. Ennen sitä pohditaan muun muassa, voisiko Karinin perhe luopua pikkuveljestä, jotta linna saisi miespuolisen perijän. Kuulostaa aivan kauhealta. Onneksi aika harvalla perheellä on tällaisia linnaongelmia. Isää Karin rakastaa ja palvoo. Lopulta hän saakin rakennettua isänsä kanssa uudenlaisen suhteen ennen tämä kuolemaa.

Alice Rosenlew puolestaan kertoo perheestään lämpimämpään sävyyn. Ehkä tuolloin ei ollut tapanakaan tehdä kielletyistä tunteista selkoa julkisesti. Joka tapauksessa hän muun muassa laittaa lapsensa Steiner-kouluun, koska kokee sen tukevan lapsen tasapainoista kasvua paremmin kuin tavallisen koulun. Yläluokkaisuus ei siis velvoita tunnekylmään kasvatukseen. (Tosin lastenkin näkökulma asiaan olisi ollut mielenkiintoinen - matkusteleehan Alice pitkiä aikoja pitkin Eurooppaa ilman lapsiaan, jotka on jätetty hoitajien huolehdittavaksi.)

Kumpikin kirja kertoo perheestä, jonka arjessa puhutaan vähintään neljää kieltä. Kaikilla on sukulaisia ja ystäviä kotimaan ulkopuolella ja monesti on epäselvää, mikä on kotimaa. Kertomukset herättävät miettimään, mitä suomalaisuus tai kansalaisuus ylipäätään tarkoittaa. Tämä on erityisen mielenkiintoista, kun ottaa huomioon, millainen on kenraali Ehrnroothin asema suomalaisen isänmaallisuuden symbolina. Hänen isänmaallisuutensa ei sulkenut pois kansainvälisyyttä. Monelle niin eilispäivän kuin nykypäivänkin maailmassa jokin aivan muu ryhmä on tärkeämpi samaistumisen kohde kuin suhteellisen sattumanvarainen kansa. Olen itsekin pohtinut monesti, kuinka omalle suvulleni olisi käynyt, jos Ruotsi ei olisi menettänyt Suomea 1809 rauhassa. Silloinhan suurin osa Karjalasta kuului Venäjälle. Jos tätä niin sanottua Vanhaa Suomea ei olisi liitetty suurruhtinaskuntaan, se olisi irtautunut muun Suomen kohtaloista ja kansallinen herätys olisi luultavasti tuottanut siellä esimerkiksi karjalaisen identiteetin, ei suomalaista.

Vinoon varttunut tyttö näkyy pikaisen googlailun perusteella herättäneen huomiota blogistaniassa ilmestymisensä aikoihin. Hienoja kirjoituksia siitä ovat kirjoittaneet esimerkiksi Järjellä ja tunteella, Kirjava kammari ja Jokke.


Johan Standertskjöld: Alice - Alice Rosenlews memoarer (Söderströms 1976)

Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö (Gummerus 2011), alunp. Flickan som blev fel, suom. Riie Heikkilä ja Karin Ehrnrooth