Ben ja Chon tekevät tuottoisaa bisnestä kasvattamalla ja myymällä marihuanaa Etelä-Kaliforniassa. Kaksikon liikeidea on tuottaa laadukasta poltettavaa jokaisen yksilöllisten mieltymysten mukaan. Benillä on yliopistoarvosana sekä kasvitieteessä että markkinoinnissa, ja lisäksi hän on idealisti, joka haluaa välttää väkivaltaa ja tarjota kaikille diilereilleen työterveyshuollon. Chon puolestaan on Afganistanissa karaistunut ammattisotilas, eikä hän jaa ystävänsä maailmanparannusaatteita. Tarinan kolmas päähenkilö on rikkaan perheen henkisesti laiminlöyty tytär O, joka ei löydä elämäänsä sisältöä kuin shoppailusta, seksistä ja pilvenpoltosta. Kolmikon ystävyys syvenee lopulta polyamorikseksi suhteikoksi, joka hämmentää konservatiivisemmin perhepolitiikkaan suhtautuvia rikolliskollegoja.
Sekä liiketoimet että rakkaus siis kukoistavat, mutta harmi kyllä Benin ja Chonin bisnes ei miellytä kilpailijoita. Ensin poikia uhkaavat paikalliset jengit, mutta todelliset vaikeudet alkavat, kun meksikolainen huumekartelli yrittää pakottaa heidät alaisuuteensa.
Rajaseudun huumekauppa on nimittäin valtavaa liiketoimintaa, jossa on mahdollista hankkia satumaisia omaisuuksia mutta myös päästä hengestään julmalla tavalla. Kartellien naiset ovat haudanneet aviomiehensä, veljensä ja poikansa - niitä lukuun ottamatta, jotka istuvat liittovaltion vankiloissa. Näistä asioistahan saamme lukea mediasta vähän väliä. Huumesodan osapuolia ovat paitsi rikollisjärjestöt, myös erinäisten kolmekirjaimisten yhdysvaltalaisvirastojen työntekijät. Mutta millä puolella lainvalvojat ovat? Huumebisnes tuottaa niin hyvin, että viranomaisten lahjominen ei ole ongelma rikollisjärjestöille. Huumerikollisten palveluksessa on poliisien lisäksi koko joukko lakimiehiä, kirjanpitäjiä ja jopa atk-asiantuntijoita. Rikollisuus elättää suuren joukon ihmisiä, mutta kun on kerran astunut pois kaidalta polulta, ei voi enää luottaa mihinkään tai kehenkään.
Raakalaiset on yksityisetsivänäkin työskennelleen Don Winslow'n läpimurtoromaani. Pilviparonit on ilmestynyt myöhemmin, mutta sen tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Raakalaisia. On siis makuasia, kummassa järjestyksessä kirjat haluaa lukea. Minä luin ne kronologiseessa järjestyksessä, mikä oli hyvä valinta, koska muutoin jälkimmäinen olisi varmaan jäänyt lukematta. Pilviparoneissakin on väkivaltaisia ja inhottavia kohtauksia, mutta se on ennen kaikkea viihdyttävä seikkailukertomus, jonka ahdistavuutta naseva musta huumori lieventää. Loppuratkaisu on kyllä varsin epäuskottava, mutta onhan päähenkilöt jotenkin pelastettava, jotta he ovat käytettävissä ajallisesti myöhemmässä tarinassa. Sen sijaan Raakalaiset päätyy nopeasti dystooppisiin tunnelmiin. Jossain vaiheessa on pakko lakata laskemasta, kuinka monta huumerikollista tai heidän apuriaan kirjassa on saatu hengiltä. Jääkö ketään ylipäätään henkiin? Ja täytyy selitellä itselle, että kaikki kuoliaaksi kidutetut ovat kuitenkin itse valinneet alansa ja lienevät olleet tietoisia uravalinnan riskeistä. Aivan kuin se mitään oikeuttaisi.
Maailmankuvaltaan nihilistiselle ja Afganistanissa tappamaan tottuneelle Chonille huumesodan todellisuus ei tule yllätyksenä. Sen sijaan Ben joutuu kyseenalaistamaan koko maailmankuvansa ja arvonsa. Ovatko ihmiset sittenkin pohjimmiltaan pahoja ja julmia? Sellaisen käsitys oli alkanut orastaa jo kehitysmaissa työskennellessä. Ja millainen Ben itse on? Tarvittaessa yhtä julma ja väkivaltainen kuin kaikki muutkin? Ovatko yhdysvaltaiset vai meksikolaiset huumerikolliset pahempia raakalaisia?
Kirjat kuvaavat rajaseudun huumesotaa ilmeisen autenttisesti. Tässä sodassa ei ole lopulta voittajia, minkä päähenkilötkin joutuvat karvaasti kokemaan. Winslow ei edes yritä piilottaa yhteiskunnallista kritiikkiään rivien väliin, vaan hän syyttää tilanteesta Yhdysvaltain huumepolitiikkaa. Ensin maa painosti Meksikoa lisäämään oopiumin tuotantoaan. Kun poliittiset tuulet kääntyivät, huumebisnes olisikin pitänyt lopettaa, mikä olisi jättänyt paikalliset maanviljelijät tyhjän päälle. Lopulta valtaan pääsivät keskenään taistelevat rikollisjärjestöt, jotka liittoutuivat milloin minkin viranomaisen kanssa. Huumesota on tappanut kymmeniätuhansia ihmisiä, eikä ole mitään toivoa, että tällä menolla loppuisi. Järjestäytyneiden yhteiskuntien kannalta huumesodassa ei ole mitään järkeä, koska se johtaa vain vallan luisumiseen paikallisten huumekartellien käsiin. Kritiikkiä voi esittää myös romaanikirjallisuudessa, mutta vaikuttaako se mihinkään?
Winslow kirjoittaa inhottavan taitavasti. Vaikka etenkin Chonin moraalissa on toivomisen varaa, päähenkilökolmikkoon ei voi olla kiintymättä. Heidän ahdinkonsa ja etenkin Raakalaisten toivoton maailmankuva jättää jälkeensä murheellisen ja voimattoman olon.
Don Winslow:
Raakalaiset (Like, 2011), alkuteos Savages (2010), suom. Ilkka Salmenpohja
Pilviparonit (Like 2012), alkuteos Kings of Cool (2012), suom. Ilkka Salmenpohja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!