Tulipa luettua paras romaani aikoihin. Raakalaisiin verrattuna Winslow'n varhaisempaan tuotantoon kuuluva mutta vasta hiljattain suomennettu Kuolleiden päivät on vakavampi, mutta tarina etenee sitäkin suuremmilla kierroksilla. Tässä romaanissa huumori jää vähemmälle eivätkä päähenkilöt ole liian sympaattisia, mikä tekee tarinasta uskottavamman. Pelkkänä jännitysromaanina kirjaa ei silti voi pitää, vaan Winslow'n poliittiset kannanotot tuovat mieleen yhteiskuntakriittiset pohjoismaiset dekkarit. Kertonee asiantuntemattomuudestani, mutta yhtäkkiä ei tule mieleen yhtään vertailukohtaa amerikkalaisessa rikoskirjallisuudessa.
Kirja kertoo Yhdysvaltain Väli-Amerikassa käymästä huumesodasta ja sen osapuolista 1970-luvun puolivälistä nykyaikaan. Ja osapuoliahan riittää, ja sodan rintamalinjat ovat vähintäänkin yhtä epäselvät kuin 30-vuotisessa sodassa. Periaatteessa viranomaiset taistelevat huumekartelleja vastaan katkaistakseen Yhdysvaltoihin suuntautuvan huumekaupan. Toisaalta kuitenkin yhdysvaltalaiset viranomaiset taistelevat myös kommunismin leviämistä vastaan huumekartellien tuella ja köyhät valtiot tarvitsevat niiden myöntämiä lainoja yhteiskuntien ylläpitoon. Jotta kuvio ei olisi liian yksinkertainen, huumerikolliset myyvät lisäksi aseita vallankumouksellisille sosialistiryhmille, joiden vastaista taistelua ne rahoittavat. Mukana ovat myös erinäiset korruptoituneet poliitikot, vasemmistolaiset ja oikeistolaiset sissit sekä katolisen kirkon salaiset järjestöt. Ja tietenkin maaseudun köyhä väestö, joka saa niukan elantonsa huumekasvien viljelystä. Köyhien pellot ja lapset myrkytetään yhtä lailla huumeiden kuin kommunismin vastaisen sodan nimissä.
Kirjan päähenkilö on huumepoliisi Art Keller, joka ei voi aluksi ymmärtää, mikseivät viranomaiset näytä puuttuvan millään tavalla Meksikossa toimivien huumeliigojen toimintaan. Vähitellen inhottava totuus alkaa paljastua hänelle. Hänen henkilökohtainen huumesotansa alkaa, kun hänen työtoverinsa tapetaan. Hän ei lepää, ennen kuin saa tuhottua syylliset, mutta ennen sitä myös joukko enemmän tai vähemmän viattomia sivullisia saa surmansa ja vaimonkin jätettyä hänelle seuraa pitävät öisin ainoastaan aaveet.
Muita keskeisiä henkilöitä tarinassa ovat vapautuksen teologiaan uskova urhea piispa Juan Parada, tämän ystävä, sivistynyt prostituoitu Nora Hayden, sattumalta palkkatappajaksi ajautuva lempeäsilmäinen irlantilainen Sean Callan - ja koko joukko meksikolaisia huumeparoneita perheineen. Kaikilla heillä on ristinsä kannettavanaan, ja he joutuvat kerta toisensa jälkeen pohtimaan tekojaan ja niiden seurauksia. Kaikki henkilöt, niin hyvät kuin pahatkin, ovat läpikotaisin uskottavia ja inhimillisiä hahmoja. Vaikka sekä poliiseilla että roistoilla on yhtä lailla vainajia omallatunnollaan, todelliset roistot löytyvät lopulta yllättäviltä tahoilta.
Parasta kirjassa kuitenkin on, että rikollisuutta ei esitetä vain yksilön tekemänä valintana. Winslow selittää perusteellisesti taustalla vaikuttavia yhteiskunnallisia ongelmia. Sen enempää New Yorkin köyhälistöalueilla kuin Väli-Amerikan maaseudullakaan kaikilla ei ole mahdollisuuksia. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus raaistaa nuorisoa. Huumesota tarjoaa rikollisille satumaisia rikastumisen mahdollisuuksia, jotka tekevät vähistä vaihtoehdoistakin entistä vähemmän houkuttelevia. Winslow suomii Art Kellerin suulla viranomaisia, jotka ovat käyttäneet miljardeja dollareita huumeiden vastaiseen sotaan ilman, että huumeongelman perimmäisille syille on yritetty tehdä mitään. Pienviljelijöiden lapsia tappaviin myrkytyslentoihin ja huumerikollisia pullistelevien vankiloiden ylläpitoon on kyllä rahaa, mutta riippuvuuksista kärsiville ei voida hankkia edes sairausvakuutusta, jotta he pääsisivät hoitoon. Kun yksi rikollisjärjestö on saatu tuhottua, toinen ottaa välittömästi sen paikan.
Yhdysvaltain johtaman huumepolitiikan lisäksi osansa rankasta kritiikistä saa sen harjoittama kolonialismi, joka alistaa etelänaapurit halpatyöläisiksi ja estää yhteiskuntien kehittämisen tukahduttamalla kaikki vähänkin vallankumoukseen viittaavat kansanliikkeet.
Kirja on alusta loppuun inhottavaa korruptoituneen hallinnon ja silmittömän väkivallan kuvausta, mutta herkkiäkin kohtia on. Erityisesti minua liikuttaa pieni kohtaus, jossa tappajat ryntäävät yhden gansterin keittiöön, missä tämä on juuri keittämässä teetä. Uhri tajuaa hetkensä tulleen, mutta tervehdysten jälkeen toteaa tappajalle laittaneensa juuri teetä tulelle. Tappaja odottaa kunnes surmattava on saanut teensä nautittua. Kylmäverisimmätkin roistot saattavat siis kunnioittaa toisiaan ainakin vähän. Lisäksi kirjassa on sivujuonteena suloinen pikku romanssi, joka johtaa romaanin muihin tapahtumiin verrattuna yllättävän optimistiseen lopputulokseen.
Kuolleiden päivät on kaikin tavoin käsittämättömän vangitseva ja ajatuksia herättävä romaani, joka jokaisen pitäisi lukea.
Kirja kertoo Yhdysvaltain Väli-Amerikassa käymästä huumesodasta ja sen osapuolista 1970-luvun puolivälistä nykyaikaan. Ja osapuoliahan riittää, ja sodan rintamalinjat ovat vähintäänkin yhtä epäselvät kuin 30-vuotisessa sodassa. Periaatteessa viranomaiset taistelevat huumekartelleja vastaan katkaistakseen Yhdysvaltoihin suuntautuvan huumekaupan. Toisaalta kuitenkin yhdysvaltalaiset viranomaiset taistelevat myös kommunismin leviämistä vastaan huumekartellien tuella ja köyhät valtiot tarvitsevat niiden myöntämiä lainoja yhteiskuntien ylläpitoon. Jotta kuvio ei olisi liian yksinkertainen, huumerikolliset myyvät lisäksi aseita vallankumouksellisille sosialistiryhmille, joiden vastaista taistelua ne rahoittavat. Mukana ovat myös erinäiset korruptoituneet poliitikot, vasemmistolaiset ja oikeistolaiset sissit sekä katolisen kirkon salaiset järjestöt. Ja tietenkin maaseudun köyhä väestö, joka saa niukan elantonsa huumekasvien viljelystä. Köyhien pellot ja lapset myrkytetään yhtä lailla huumeiden kuin kommunismin vastaisen sodan nimissä.
Kirjan päähenkilö on huumepoliisi Art Keller, joka ei voi aluksi ymmärtää, mikseivät viranomaiset näytä puuttuvan millään tavalla Meksikossa toimivien huumeliigojen toimintaan. Vähitellen inhottava totuus alkaa paljastua hänelle. Hänen henkilökohtainen huumesotansa alkaa, kun hänen työtoverinsa tapetaan. Hän ei lepää, ennen kuin saa tuhottua syylliset, mutta ennen sitä myös joukko enemmän tai vähemmän viattomia sivullisia saa surmansa ja vaimonkin jätettyä hänelle seuraa pitävät öisin ainoastaan aaveet.
Muita keskeisiä henkilöitä tarinassa ovat vapautuksen teologiaan uskova urhea piispa Juan Parada, tämän ystävä, sivistynyt prostituoitu Nora Hayden, sattumalta palkkatappajaksi ajautuva lempeäsilmäinen irlantilainen Sean Callan - ja koko joukko meksikolaisia huumeparoneita perheineen. Kaikilla heillä on ristinsä kannettavanaan, ja he joutuvat kerta toisensa jälkeen pohtimaan tekojaan ja niiden seurauksia. Kaikki henkilöt, niin hyvät kuin pahatkin, ovat läpikotaisin uskottavia ja inhimillisiä hahmoja. Vaikka sekä poliiseilla että roistoilla on yhtä lailla vainajia omallatunnollaan, todelliset roistot löytyvät lopulta yllättäviltä tahoilta.
Parasta kirjassa kuitenkin on, että rikollisuutta ei esitetä vain yksilön tekemänä valintana. Winslow selittää perusteellisesti taustalla vaikuttavia yhteiskunnallisia ongelmia. Sen enempää New Yorkin köyhälistöalueilla kuin Väli-Amerikan maaseudullakaan kaikilla ei ole mahdollisuuksia. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus raaistaa nuorisoa. Huumesota tarjoaa rikollisille satumaisia rikastumisen mahdollisuuksia, jotka tekevät vähistä vaihtoehdoistakin entistä vähemmän houkuttelevia. Winslow suomii Art Kellerin suulla viranomaisia, jotka ovat käyttäneet miljardeja dollareita huumeiden vastaiseen sotaan ilman, että huumeongelman perimmäisille syille on yritetty tehdä mitään. Pienviljelijöiden lapsia tappaviin myrkytyslentoihin ja huumerikollisia pullistelevien vankiloiden ylläpitoon on kyllä rahaa, mutta riippuvuuksista kärsiville ei voida hankkia edes sairausvakuutusta, jotta he pääsisivät hoitoon. Kun yksi rikollisjärjestö on saatu tuhottua, toinen ottaa välittömästi sen paikan.
Yhdysvaltain johtaman huumepolitiikan lisäksi osansa rankasta kritiikistä saa sen harjoittama kolonialismi, joka alistaa etelänaapurit halpatyöläisiksi ja estää yhteiskuntien kehittämisen tukahduttamalla kaikki vähänkin vallankumoukseen viittaavat kansanliikkeet.
Kirja on alusta loppuun inhottavaa korruptoituneen hallinnon ja silmittömän väkivallan kuvausta, mutta herkkiäkin kohtia on. Erityisesti minua liikuttaa pieni kohtaus, jossa tappajat ryntäävät yhden gansterin keittiöön, missä tämä on juuri keittämässä teetä. Uhri tajuaa hetkensä tulleen, mutta tervehdysten jälkeen toteaa tappajalle laittaneensa juuri teetä tulelle. Tappaja odottaa kunnes surmattava on saanut teensä nautittua. Kylmäverisimmätkin roistot saattavat siis kunnioittaa toisiaan ainakin vähän. Lisäksi kirjassa on sivujuonteena suloinen pikku romanssi, joka johtaa romaanin muihin tapahtumiin verrattuna yllättävän optimistiseen lopputulokseen.
Kuolleiden päivät on kaikin tavoin käsittämättömän vangitseva ja ajatuksia herättävä romaani, joka jokaisen pitäisi lukea.
Don Winslow: Kuolleiden päivät (Like, 2013)
Alkuteos The Power of the Dog (2005), suom. Ilkka Salmenpohja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!