Øyvind Strømmen: Äärioikeisto, vastajihadismi ja terrorismi Euroopassa

Tässäpä taas sellainen kirja, että rupeaa miettimään, kuinka vähän sitä tietääkään maailmasta tai edes niistä maista, joissa on asunut. Vai oletteko kuulleet norjalaisten äärioikeistolaisten tekemistä terrori-iskuista? Siis ennen Utøyaa. Toimittaja Øyvind Strømmenin mukaan niitä on tehty useita sekä poliittisia vastustajia että muslimeita vastaan ja muutenkin muukalaisvastaisella äärioikeistolaisuudella on maassa pitkät perinteet. Silti niitä eivät muista edes norjalaiset. Ei ihme, ettei niistä paljon puhuta. Breivikin ajatukset muslimien ja vasemmistopoliitikkojen salaliitosta, jonka tarkoitus on norjalaisen kulttuurin tuhoaminen, eivät ole hänen keksintöään vaan varsin yleisesti jaettuja äärioikeistolaisissa yhteisöissä, jotka nykyään toimivat pitkälti verkossa.

Strømmenin mukaan norjalaiset tuntevatkin huonosti omia ääriliikkeitään, minkä vuoksi he sortuvat vähättelemään niiden merkitystä. Äärioikeistolaiset ryhmittymät eivät ole koskaan menestyneet vaaleissa, mutta niiden ajatukset ovat valuneet parlamentaarista demokratiaa tukevien poliitikkojen puheisiin. Meidän pitäisi olla tarkkana, mistä oikeastaan puhutaan, jotta emme nielaisisi tarjottua syöttiä. Ihonväri tarkoittaa ihonväriä, vaikka puhuja puhuisi kulttuurista tai identiteetistä. On nimittäin tietoinen valinta, että äärioikeistolaiset käyttävät mukavammalta kalskahtavia tieteellisiä käsitteitä, joita kuulija ei ensimmmäiseksi yhdistä rotuteorioihin.

Ymmärrän hyvin huolen radikaalista islamista tai maahanmuuttajien syrjäytymisestä. Voi olla, että kaikilla heistä ei ole halua tai kykyä integroitua yhteiskuntaan. Äärioikeistolaiset salaliittoteoriat ovat kuitenkin niin hulluja, että terveen järjen pitäisi riittää niiden kumoamiseen. Mitä vasemmistopoliitikot hyötyisivät norjalaisen (tai suomalaisen) kulttuurin tuhoamisesta maahanmuuttajien avulla? Miten maahanmuuttajilla voisi olla yhdenmukaiset tavoitteet, kun he kuitenkin tulevat hyvin erilaisista taustoista ja maista? Suomessahan sitä paitsi suurimmat maahanmuuttajaryhmät ovat virolaiset ja venäläiset, Norjassa taas puolalaiset. Eipä heidän joukossaan ole paljon muslimeja. Silti julkisessa keskustelussa ei juuri kyseenalaisteta maahanmuuttajien islaminuskoisuutta. Kohtaammekin nämä salaliittoteoriat suodatetussa muodossa, jolloin ne helposti omaksutaan huomaamatta.

Strømmenin kirja kuvaa äärioikeistolaista ajatusmaailmaa, johon niin sanottu tavallinen ihminen törmää harvoin muualla. Se kertoo myös yhteiskunnasta, jossa pieni ryhmä pystyy ujuttamaan omat mielipiteensä osaksi julkista keskustelua. Se herättää miettimään laajemminkin kriittisen ajattelun merkitystä. Toisaalta esimerkiksi Tahdon2013-liike hyödynsi samaa ilmiötä omassa kampajassaan, jossa vähemmistöjen oikeuksista tehtiin koko kansan asia. Asioilla on puolensa ja puolensa.

Onko Suomessa sitten vastaavaa äärioikeistolaista toimintaa? Käsitys uusnatsista kaljaa kittaavan skinin synonyyminä ei pidä enää paikkaansa, ja onhan Suomessakin joitakin hyvin marginaalisia äärioikeistolaisia ryhmiä, jotka ovat koetelleet heikoin tuloksin suosiotaan vaaleissa. Viime aikoina poliisiakin on syytetty äärioikeistolaisen ideologian merkityksen vähättelystä muun muassa Helsingin yliopistoa vastaan suunnitellun terroriteon yhteydessä. Se voikin olla aivan viisas taktiikka, jotta kiihkoilijat eivät saisi seuraajia. Luulenpa silti, että äärioikeistolaisuus on ollut täällä pienempi ilmiö kuin Norjassa. Johtuuko ero historiasta? Norjalaisilla oli natsimiehitys ja meilläkin kokemuksemme poliittisesta terrorista. Onko menneisyydestä opittu mitään? Vai ovatko norjalaiset vain taipuvaisempia ääriajatteluun kuin maltilliset suomalaiset? Ollaan kuitenkin varovaisia.

Aihe on synkkä, mutta aina löytyy jotain hauskaakin. Tällä kertaa 12 pistettä menee suomentajalle, joka on kääntänyt norjan sanan pakkis (=pakistanilainen, vähän samaan sävyyn kuin ruotsalainen on hurri) ahtojääksi.


Øyvind Strømmen: Äärioikeisto, vastajihadismi ja terrorismi Euroopassa (Tammi 2013)
Alkuteos: Det mørke nettet (Cappelen Damm 2011), suom. Heikki Eskelinen