Patrik Borg: Vinha perä

En tiedä, kuinka paljon painan, enkä edes halua tietää. En myöskään laihduta, mutta lainasin silti lähikirjastosta näyttävästi esillä olleen laihdutusoppaan. Paino ja laihdutus ovat nimittäin niitä asioita, joissa yksityinen on poliittista ja siis yleisesti kiinnostavaa. Voi oikeastaan kysyä, onko painonhallinta ylipäätään millään tasolla yksityistä vai ainoastaan poliittista.

Vinha perä ei ollut niitä kirjoja, joita kannattaa lukea iltajutuksi. Sen verran raivoa se herätti. Ei siksi, että se olisi huono kirja, koska se on erinomainen, mutta on tyrmistyttävää, kuinka paljon tieteeseen perustuva laihdutusneuvonta eroaa naistenlehtien ja muiden vastaavien laihdutusohjeista. Tieteen mukaan ei ole tarpeen tuntea syyllisyyttä, kieltäytyä mielihyvästä tai vältellä mitään tiettyjä ruoka-aineita. Kannattaa vain säännöllistää elämäntavat, syödä enemmän kasviksia ja harrastaa jotain kivaa liikuntaa. Luultavasti ero johtuu siitä, että tieteessä päämäärä on terveyden parantaminen, naistenlehdissä taas syntisen lihan rankaiseminen. Tarkkailu ja kurittaminen ovat rituaaleja, joiden avulla syntinen ja saastainen naisruumis saadaan juuri ja juuri yhteiskuntakelpoiseksi.

Luin kouluikäisenä Pyhän Claran pyhimislegendan. Tarinan mukaan hän osoitti naiseksi poikkeuksellista erinomaisuuttaan syömällä vain linnuille tarkoittuja leivänmuruja harmitellen, että oli pakko syödä edes niitä. Ilmiselvä anorektikko, tuumasi teini-ikäinen Kirjavuorenpeikko tästä pyhästä naisesta. Toinen silmiä avaava lukukokemus oli Foucault'n Tarkkailla ja rangaista, joka kuvaa modernin yhteiskunnan vallankäytön ulottumista kansalaisten ruumiillisuuteen. Kansalaisista pitää tehdä helposti hallittavia ja tehokkaita tuotantokoneiston rattaita, ja helpoiten se onnistuu sillä, että yksilöt opetetaan vahtimaan itseään ja toisiaan. Patrik Borgin kirjassa kerrotaan, miten vahingollista liiallinen kontrolli on laihdutuksen kannalta, mutta siinäkin vilahtaa myyttinen itse - siis itsekuri ja itsekontrolli. Eikö kannattaisi kirjoittaa ihan vain kurista ja kontrollista?

Ylipainokeskustelua on tutkittukin foucaultlaisesta näkökulmasta, mutta en saa päähäni sen enempää kirjan kuin kirjoittajienkaan nimeä.

Kirjassa on suht paljon tekstiä ilmiöstä, jota kutsutaan ahmimishäiriöksi. Varmaan ilmiön medikalisoinnille on perusteitakin. Minulla on epäilemättä taipumusta kuvatun kaltaiseen käytökseen: voin olla syömättä herkkuja, mutta jos syön niitä, olen aivan holtiton. Yksi pala suklaata ei tuota mitään mielihyvää. Herkkujen kontrolloimaton ahmiminen silkan nautinnon tähden on kuitenkin melkeinpä radikaaleinta, mitä ihminen, erityisesti nainen, voi tässä yhteiskunnassa ruumiillisena olentona tehdä. Ei ole enää mikään juttu, jos kertoo harrastavansa seksiä. Ahmiessa haistattelee yhteiskunnan kontrollille ja tekee kerrankin, mitä itse oikeasti haluaa. Tässä kulttuurissa synti ja nautinto kuuluvat yhteen.

Älkää siis laihduttako tai suostuko kontrolliin, ellei yliopainosta ole koitunut konkreettista terveyshaittaa.

Lukija älköön pelätkö, että Kirjavuori olisi salakavalasti muuttumassa kirjablogista elämäntyyli- ja matkustelublogiksi. Haluan kuitenkin liittää loppuun yhden lomakuvan:

Kuva saattaa liittyä kirjoituksen aiheeseen - kaikesta kriittisestä ajattelusta huolimatta tällä viikolla tuntuu vähän siltä.


Lukijaa kenties kiinnostavia linkkejä:

Patrik Borgin kotisivu
Tieteellistä lihavuuskeskustelua on käyty Ylen radiokanavilla pitkin kesää - tässä yksi ohjelma.


Patrik Borg: Vinha perä - laihdutuksen myytit ja faktat. Otava 2012.