torstai 14. elokuuta 2014

Åsne Seierstad: Yksi meistä

Kuva: WSOY
Muistan sen hyvin. Olin juuri lähdössä parin kuukauden työmatkalle Norjaan, kun sieltä kuului kauheita uutisia: Oslossa oli räjähtänyt pommi. Kirotut islamistit! Niinhän kaikki aluksi ajattelivat. Yhdistin tapahtuneen Naton operaatioon Libyassa. Pelotti ihan oman turvallisuudenkin puolesta.

Seuraavana aamuna selvisi, ettei terroristin logiikka ole arkijärjellä ymmärrettävissä.

Yksi meistä. Sellainenhan Pohjoismaiden lähihistorian pahin terroristi Anders Behring Breivik on. Uhka ei tullutkaan ulkopuolelta vaan pohjoismaisten pellavapäiden joukosta. Toimittaja Åsne Seierstadin kirja kuvaa Breivikin tietä massamurhaajaksi. Tarinaan punoutuvat Utøya-nuorten elämänkerrat, tosin vahvasti de mortuis nil nisi bene -periaatteella. Välillä käy mielessä, lukeeko kirjaa tositapahtumiin perustuvana romaanina vai tietokirjana. Seierstad on käyttänyt laajaa lähdeaineistoa, mutta kyllä hän maalaileekin välillä melko vapaalla kädellä.

En suosittele kirjaa iltalukemiseksi. Se oli nimittäin niin jännittävä, että sen lukemiseen meni koko yö, joka olisi tarvittu kipeästi voimien uudistamiseen.

Kolmen vuoden takaisia tapahtumia tuskin tarvitsee tässä kerrata.

Seierstad on selvästi kirjoittanut kirjan kansainvälistä yleisöä ajatellen. Hän kuvaileekin kiinnostavasti poliittisten broilerien koulimista järjestöissä, työväenpuolueen politiikkaa yleensä ja maahanmuuton aiheuttamia ristiriitoja. Käy ilmi, että Breivik itse asiassa kasvoi ilmapiirissä, jossa sosiaalidemokratian vihaaminen ei ollut mitenkään harvinaista. Kun nuori Anders kerta toisensa jälkeen epäonnistuu pyrkimyksissään, hän uppoutuu ensin tietokonepeleihin, sitten islamkriittisiin blogeihin. Todellisuuden kadotessa vähitellen yhä kauemmas viha saa äärimmäisiä muotoja.

Palavaa vihaa sosiaalidemokratiaa vastaan on vaikea ymmärtää. Ymmärrän, että yhteiskunnassa on erilaisia poliittisia päämääriä, mutta kenelle ei oikeasti kelpaa esimerkiksi yleinen äänioikeus, vuosiloma tai kahdeksan tunnin työpäivä? Minun mielestäni pohjosmainen hyvinvointivaltio, jonka rakentamisessa sosiaalidemokraatit ovat kiistatta olleet keskeisessä osassa, on muutenkin nerokkain yhteiskuntamuoto tähän mennessä. Silti omassakin tutkimusaiheessani törmää vähän väliä siihen, että nimenomaan pohjoismaista sosiaalidemokratiaa pidetään esteenä kaikelle ylevälle.

Breivikin tapauksessa hyvinvointivaltio kuitenkin epäonnistui. Hänen perheessään laiminlyönnit ja huolenpidon puute periytyivät sukupolvelta toiselle. Perhe sai apua. Keinot eivät vain tepsineet. Valtio epäonnistui karmivalla tavalla myös tapahtamapäivänä. Jos poliisin organisaatio olisi toiminut tehokkaammin, joukkomurha Utøyalla olisi ehkä voitu estää jopa kokonaan.

Kirjan nimi on oikeastaan todella osuva. Se kertoo yhdestä norjalaisesta, mutta myös laajemmin yhteiskunnasta.

Breivikin sairaat ajatukset eivät olleet hänen omiaan. Ne ovat olleet olemassa jo ennen häntä. Onnettomien olosuhteiden vuoksi juuri Breivik antoi niille näkyvän muodon. Se henkilö olisi voinut olla joku muukin meistä. Löytyi muun muassa opiskelija, joka oli suunnitellut vastaavaa attentaattia ja harmistui, kun Breivik varasti idean.

Tavoitteissaan Breivik ei silti onnistunut. Työväenpuolue sai runsaasti myötätuntoa ja voitti seuraavat vaalit. Mielestäni silloinen pääministeri käytti tapahtunutta hyväkseen sangen häikäilemättömästikin. Luulisi kunnallisvaaleissa olleen muitakin teemoja. Myös työväenpuolueen nuorisojärjestö näyttää toipuneen nopeasti. Norjan-matkani alussa kaupungin torille tuotiin joka päivä kukkia. Syksyn edetessä ne saivat lakastua, eikä uusia enää tullut. Läheisensä menettäneiden elämä ei kuitenkaan palaa koskaan entiselleen.

Åsne Seierstad: Yksi meistä - kertomus Norjasta (WSOY 2014)
Alkuteos: En av oss. En fortelling om Norge (2013)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!