Kirjat yrittävät kertoa niin monesta asiasta, että niistä jää lähinnä hämmentynyt olo. Guillou ei ehkä yritäkään kuvailla 1900-luvun alkupuolen ihmisten kokemuksia sellaisina kuin he olisivat ne oikeasti kokeneet. Kirjat on kirjoitettu siitä lähtökohdasta, että kaikki tietävät historian tapahtumien lopputuloksen ja kirjailijan pitää selittää, miten siihen päädyttiin. Vaikka kirjojen tapahtuvat eivät ole mitenkään poikkeuksellisen ahdistavia, ainakin minusta tuntuu kiusalliselta eläytyä henkilöiden erehdyksiin. Tarinaa vaivaa historiallisille romaaneille tyypillinen jälkiviisaus. Sitä ei voi mitenkään verrata esimerkiksi Klaus Mannin Mefistoon (1936). Siinä sentään kerrottiin, millaisia kavereita natsit olivat - ennen kuin kaikki tiesivät oikean vastauksen.
Melkeinpä kiinnostavimpia henkilöitä ovat Lauritzin ja Oscarin vaimot Ingeborg ja Christa. He ovat kumpikin saksalaisia aatelisnaisia, jotka valitsevat perinteisten arvojen asemesta feminismin ja sosialismin. Etenkin aatteellinen kommunisti Christa on nykymittapuullakin radikaali hahmo, joka kamppailee jo 1920-luvulla työläisnaisten seksuaalioikeuksien puolesta. Sen sijaan Sverren luonnekuvaus jää valitettavan ohueksi. Hänellä ei tunnu olevan muita persoonallisia piirteitä kuin homoseksuaalisuus. Myös völkisch-aatteista ja Ernst Jüngerista innostunut nuori Harald on sangen keinotekoinen romaanihenkilö. Sinänsä tykkään Guilloun sankareista, jotka kaikesta päähän potkimisesta huolimatta taistelevat, voittavat ja pitävät kiinni idealismistaa eivätkä jää makaamaan epäonnistumiseensa, kuten esimerkiksi Kjell Westön romaanihenkilöt, joita he muuten monesti muistuttavat.
Romaanina pidin eniten Sillanrakentajista. Keikari ei ole juoneltaan ja henkilöiltään kummoinen, ja Punaisen ja mustan välissä huipentaa poliittisen paatoksen. Kuten muutkin Guilloun kirjat, nämä uutukaisetkin ovat kuitenkin jännittäviä lukuromaaneja. Kai sarjalle on odotettavissa jatkoakin? Ainakin vuosisata jää kolmessa romaanissa pahasti kesken.
Lisäys 3.3.2016: Arvio neljännestä osasta, Sokeasta pisteestä.
Jan Guillou:
Sillanrakentajat (Like 2012), alkuteos Brobyggarna 2011
Keikari (Like 2013), alkuteos Dandy 2012
Punaisen ja mustan välissä (Like 2014), alkuteos Mellan rött och svart 2013
Sisareni keksi osuvan termin: Hovimäki-syndrooma. Historiallisessa fiktiossa kaikki kansakunnan kannalta oleellinen on saatava tapahtumaan yhdelle perheelle.
VastaaPoistaMinulle tuli mieleen Forrest Gump, jonka kautta kaikki pohjois-Ameriikan lähihistoria kiersi. Tosiaan, uskottavuus romahti jo siihen ensimmäisen kirjan alun viikinkilaivan pienoismalliin jonka tehdastyössä raataneet kymmenvuotiaat orpopojat firaabelina kyhäsivät. Öisin ja salaa.
VastaaPoistaPidän silti Guilloun tarkkanäköisyydestä ja luen neljännen osan heti kun sen käsiini saan.
Eniten ilahdutti se, että Guillou näkee koko Saksan kuohuvan taide- ja aatemaailman eikä vain niitä hirmutekoja joihin natsit lopulta ryhtyivät. Hän jopa näkee että natsejakin oli erilaisia, SA-liikeen pahimmista raakalaisista aina mielestään puhtain asein puhtaiden ihanteiden puolesta taistelleisiin arjalaisfanaatikkoihin. Olen lukenut Guilloun tuotantoa läpi enemmänkin. 1000 luvulle ja Ruotsin syntyyn sijoittuva Ristiretki-trilogia on hyvä ja kiinnostava ja dekkarit ihan maan mainioita. Toki Guillou katselee kaikkea äärivasemmistolaisen ja Säpon vanhan tutun näkökulmasta, mutta erittäin hyvin asiatiedoin.
Kiitos hienoista huomioistasi! Ja pahoittelut hitaasta vastauksesta, olin mökillä. Tosiaan Guilloun kuvauksen monipuolisuus ihastuttaa, koska yleensä populaarikulttuurin kuvaus tuosta aikakaudesta on yksipuolinen. Minusta ensimmäisen osan alku ei ehkä ole ihan realistiseksi tarkoitettukaan, vaan jonkinlaista fantasiaa, jota oli jo ristiretkikirjoissa. Eivät nekään ole ihan uskottavia, mutta mielestäni tuollainen haaveilu toimii ihan hyvin asiallisemman historiallisen romaanin seassa.
PoistaKirjoitatko myös Kansan Uutisiin vai kuulostavatko nämä lauseet muuten tutuilta:
VastaaPoistahttp://www.kansanuutiset.fi/kulttuuri/kirjat/3349123/guillou-tuo-historiasarjansa-euroopan-palon-alkuun
Teoksessa käsitellyt historiavaiheet ovat ennen Guillouta innostaneet useita ”oikeita” historioitsijoita. Vaiheet on muistelmoitukin moneen kertaan. Guillou onkin pitänyt lähtökohtanaan sitä, että historian suurten tapahtumien lopputulokset tiedetään. Hän ei ole katsonut asiakseen enää kertoa miten niihin päädyttiin.
Guillou kiinnittää romaanihenkilöidensä vaiheiden kautta lukijan huomion itse tähdellisiksi katsomiinsa tapahtumiin. Kirjasarjaa kokonaisuudessaan voi pitää kirjailijan kommentointina 1900-luvun vuosista Euroopan historiassa. Siitä, millä puolella hän itse on ei jää epäselvyyttä. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus, sotaintoilu ja rasismi ovat asioita, joita hän vastustaa.
Kas vain. ;) Minä en kyllä kirjoita kuin blogia...
PoistaVoihan kirja-arvostelut tosiaan tehdä kopioimalla blogeja (sosialistille kaikki on yhteistä;). Ei tarvi vaivautua lukemaan kirjaa lainkaan.
Poista