lauantai 27. helmikuuta 2016

Harri Nykäsen dekkareita

Kirjailija Harri Nykänen
Kuva: Crimetime
Olen lukenut dekkareita, kaikki Harri Nykäseltä. Tarkemmin sanottuna olen lukenut hänen viisi ensimmäistä romaaniaan, kolme ensimmäistä kirjaa Johnny ja Bantzo -sarjasta sekä Nykäsen kirjailijana suosioon nostaneen Raid-sarjan kaksi ensimmäistä teosta.

Ennen en ole Nykäsen romaaneihin tutustunut, mutta luin alkuvuodesta hänen muistelmansa, joista viisastuneena onkin nyt hauska bongailla romaaneista tositapahtumiin perustuvia tapauksia. Esimerkiksi yhteen Johnny ja Bantzo -romaaniin on päässyt mukaan verotarkastaja, joka vaati lihayrityksestä leikkeleitä henkilökuntahintaan ja teki hyvät rahat myydessään niitä eteenpäin.

Kirjoista paistaa muutenkin Nykäsen asiantuntemus sekä alamaailmasta että poliisin toimintatavoista. Varsinkin ensimmäisissä romaaneissa sekä konnat että poliisit ovat varsin sympaattisia tapauksia. Jotkut tarinat ovat vähän liiankin realistisia. Suomalaiset rikostapaukset kun eivät yleensä ole mitenkään hiuksia nostattavaa lajia. Joku pelkää kirjettäsi on mielestäni suorastaan tylsä selostaessaan yksityiskohtaisesti poliisin tutkimuksia. Tämäkin rikostapaus, herjakirjeitä sadoille ihmisille lähettänyt muutoin aivan kunnollinen kansalainen, on tuttu Nykäsen muistelmista.

Muutenkin alkupään romaanien taso vaihtelee melkoisesti. Juudaspeli on paras tästä kirjakasasta, Takapirun loppu on puolestaan niin epäuskottava, että se pilaa kirjan. Lukijaa saa johtaa harhaan, mutta aivan tyhjästä loppuratkaisu ei saisi tipahtaa. Juudaspelin päähenkilö on poliisin ja rikostoimittajan vasikka, joka ei kovin paljon arvosta edes itseään. Hankkia nyt kaverille monen vuoden vankilatuomio muutaman satasen tai tonnin vuoksi. Elämä on tasapainoilua laillisten ja laittomien bisnesten välillä. Pitää pyrkiä säilyttämään sekä rikollisten että poliisin luottamus, joten melkoiseen solmuun sasa itsensä vetää ja ongelmatkin tuntuvat vain kasautuvan. Alamaailman ja sen sisäisten suhteiden kuvauksena tämä kirja on mahtava.

Varhaiset romaanit ovat kuitenkin Nykäselle harjoituskappaleita. On helppo havaita hänen kehittyneen kirjailijana, kun alkupään teoksia vertaa Johnnyyn ja Bantzoon, Raidista puhumattakaan.

Johnny ja Bantzo ovat lapsuudenystäviä, jotka ilmoittautuivat samaan aikaan poliisikouluun ja työskentelevät vielä keski-ikäisinä kahdestaan huumepoliisin erikoistehtävissä. Koska he eivät ulkoiselta olemukseltaan juuri muistuta poliiseilta, heistä on hyötyä peitetehtävissä. Johnny on taiteellinen - ainakin omasta mielestään - ja luonteeltaan hetken lapsi. Bantzoa puolestaan houkutellaan mainostamaan kaljuuntumisen ehkäisyyn tarkoitettuja hiustuotteita. Hänellä on kaikesta niin vahvat ja ennakkoluuloiset mielipiteet, että Johnnyn mielestä hänen pitäisi ryhtyä perussuomalaisten ehdokkaaksi. Sekä Johnnylle että Bantzolle on ehtinyt muotoutua monenlaisia ihmissuhteita sekä poliisin että rikollisten suuntaan. Heillä on vähän oma tyylinsä suoriutua tehtävistä, joissa haastetaan useammin kuin kerran sekä lain että moraalin rajoja. Tarkoituksena on kuitenkin aiheuttaa mahdollisimman vähän kärsimystä ympäröivälle ihmisyhteisölle, johon rosvotkin selvästi kuuluvat. Kirjat ovat vauhdikkaita ja humoristisia.

Jos Harri Nykänen muistetaan mittavan toimittajanuransa lisäksi jostakin, niin Raidista. Tämä on alamaailman erikoismies, torpedo, johon muut rikolliset turvautuvat tarvittaessa. Raid on valmis tappamaan ja pahoinpitelemään, mutta yleensä hänen paha maineensa takaa sen, että pelkkä pelottelu riittää. Nykänen yrittää vakuutella, että Raidin uhritkin ovat itse tiensä valinneet, mutta en osaa oikein eläytyä tämän muka sympaattisen ammattirikollisen maailmaan. On varmasti aivan realistista väittää, että maailmassa voittaa se, joka uskaltaa käyttää väkivaltaa häikäilemättömimmin, mutta monta kertaa melkein kirjoja lukiessani melkein toivoin, että päähenkilö olisi saanut maistaa omaa lääkettään. Periaatteessa olen sitä mieltä, että pahalle ei saa antaa periksi, mutta yhtä hyvin tiedän, ettei minusta olisi millään tavalla vastustamaan Raidin kaltaista henkilöä.

Hyviä jännäreitä Raidit epäilemättä ovat. Muutenkin Nykäsen romaaneista voi sanoa, etteivät ne ehkä aivan maailmankirjallisuuden korkeinta lentoa edusta, mutta esimerkiksi matkalukemiseksi ne soveltuvat mitä mainioimmin. Tarina etenee eikä vaadi liikaa keskittymistä. Enköhän etsi kirjastosta loputkin hänen teoksensa.

Lisäys: Loput Raidit


Kuusi katkeraa miljoonaa (WSOY 1986)
Juudaspeli (WSOY 1987)
Joku pelkää kirjettäsi (WSOY 1988)
Takapiru (WSOY 1989)
Paha paimen (WSOY 1990)

Johnny & Bantzo (WSOY 2005)
Operaatio Banana Split (WSOY 2008)
Viimeinen hippi (WSOY 2009)

Raid (WSOY 1992)
Raid ja paperiansa (WSOY 1994)

2 kommenttia:

  1. Oon lukenut pari Raidia ja kokoelman Puoli volttia kerien ja muita tarinoita, siinä oli hyviä muutamia ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puoli volttia kerien taisi olla kirjaston hyllyssä, kun viimeksi kävin katsomassa. Ehkäpä se sitten seuraavaksi?

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!