tiistai 7. heinäkuuta 2015

David Lodge: Mukava homma

Kuva: Steve Jurvetson / Wikimedia Commons
Suosikkiromaanieni esittely jatkuu. Vuorossa on Mukava homma, joka kertoo 1980-luvun thatcherilaisen politiikan kurittamasta brittiyliopistosta. Kirja on juuri nyt Suomessa paljon ajankohtaisempi kuin vanhempien kollegojen muistoissa akateemisen vapauden kulta-aikana esiintyvällä 80-luvulla - tai edes silloin, kun itse luin sen ensimmäisen kerran lukioikäisenä. Kirjasta tulee pelottavalla tavalla mieleen suomalainen yliopisto juuri nyt.

Aivan kuten nykyään Suomessa, kuvitteellisessa Rummidgessa yliopistojen ja myös humanististen tieteiden arvo mitataan sillä, kuinka hyvin ne pystyvät hyödyttämään elinkeinoelämää. Yliopistojen ja elinkeinoelämän välistä kuilua pyritään kuromaan umpeen "Teollisuuden vuoden varjostussuunnitelmalla". Varjostus tarkoittaa sitä, että yliopistolainen seuraa tietyn ajan teollisuusyrityksen johtajaa tämän arkisessa työssä. Tavoitteena on, että tätä kautta yliopistot saavat realistisen käsityksen siitä, millaisia tarpeita yrityksillä on. Rummidgessa hankkeesen valittu teollisuusyritys on valimo- ja konepajayritys, jonka toimitusjohtaja on Victor Wilcox. Koska nuoret ja naiset saavat tympeimmät hommat, varjoksi nimitetään Englannin kirjallisuuden lehtori Robyn Penrose, sekä teoreettisilta kannoiltaan että mielipiteiltään radikaali nuori feministi. Kirjailija kuvaa häntä näin:
Jätämme toistaiseksi Vic Wilcoxin ja siirrymme ajassa pari tuntia, tilassa muutaman kilometrin taaksepäin tavataksemme hyvin erilaisen romaanihenkilön, henkilön, joka ei itse usko romaanihenkilön käsitteeseen, mikä on aika noloa minun kannaltani. Se tahtoo sanoa (hänen lempilausahduksensa), että Robyn Penrosen, Rummidgen yliopiston Englannin kirjallisuuden v.t. lehtorin käsityksen mukaan "henkilö" on porvarillinen myytti, illuusio joka on luotu pönkittämään kapitalistista ideologiaa. Väitteensä tueksi hän viittaa tosiasiaan, että romaanin, "henkilöä" par excellence korostavan kirjallisuudenlajin, synty sattui yhteen kapitalismin kukoistuksen kanssa, kun taas klassisen romaanin moderni ja postmoderni dekonstruktio 20. vuosisadalla osui yhteen kapitalismin kriisin kanssa.
David Lodgehan on kirjallisuuden emeritusprofessori. Hänen romaaninsa kuvaakin kaiken muun lisäksi konservatiivisten tutkijoiden ja dekonstruktionistien kaltaisten postmodernien teoreetikkojen törmäystä. 1980-luvullahan niin kirjallisuudentutkimuksessa kuin muissakin humanistisissa tieteissä käsitykset olivat aika hurjia. Mielestäni katkelmat tohtori Penrosen luennoista ja muista ajatuksista ovat todella kiintoisia. Jonkinlainen käsitys tuon ajan kulttuurintutkimuksen teorioista auttaa saamaan oivalluksia siitä, mitä Lodge satirisoi. Kirjan tapahtumat ja keskustelut ymmärtää kuitenkin täysin ilman sitäkin. Ihastuinhan itsekin romaaniin ensimmäisen kerran koulutyttönä, kun mitään käsitystä tieteenharjoittamisesta ei vielä ollut.

Suomenkielisen laitoksen kansitekstin mukaan kirja on "ilkikurinen nykyromaani erilaisten maailmankatsomusten yhteentörmäyksestä". Voi sanoa, että kirja pitää minkä lupaa. Keski-ikäisen, perheellisen teollisuusmiehen ja hiukan arkitodellisuudesta irtautuneen, seksuaalisesti "täysin emansipoituneen" kirjallisuudentutkijan ei ole helppo löytää yhteistä säveltä. Robynia se ei tunnu edes kiinnostavan. Hänelle varjostus on vain ikävä työtehtävä, joka on kuitenkin pakko hoitaa. Sen sijaan Vic huomaa pian odottavansa Robynin kohtaamista. Avioliitto on väljähtänyt, eikä kotona ole muutenkaan helppoa. Kirjan hauskuus syntyy pitkälti konflikteista, joita henkilöiden erilaiset näkökulmat aiheuttavat.

Viime aikoina Suomessa on keskustelu paljon toisistaan eriytyneistä "kuplista", joissa elävien ihmisten on vaikea ymmärtää toisiaan. Mukava homma on tässäkin mielessä ajankohtainen kirja. Kupla-ajattelussa ei ole mitään uutta. Mukava homma kuvaa sitä erityisen hienolla tavalla.

Lodge olisi voinut tyytyä irvailemaan tiedepolitiikan älyttömyyksille. Hän menee kuitenkin pitemmälle. Eihän varjostus aivan sillä tavalla onnistukaan, kuin sen suunnitelleet poliitikot olisivat toivoneet. Se kuitenkin tuottaa tulosta. Teollisuuspomo ja kirjallisuudentutkija oppivat ymmärtämään toistensa maailmoja. Ennen varjostusta työläiset ovat olleet Robynille vain sorrettuja proletaareja ja johtajat riistäjiä. Kun varjostus on jatkunut jonkin aikaa, hän kertoo miesystävälleen oivaltaneensa, että maailmassa on sellaisiakin ihmisiä, joita ei vain kiinnosta tietää, mitä mieltä Derrida tai Foucault on mistäkin kysymyksestä. Ei vaikka heillä olisi kaikki maailman mahdollisuudet opiskella. Samaan aikaan Vic alkaa nähdä arjessaan Robynin tutkimia ilmiöitä. Hänen elämänsä muuttuu, kun hän saa uutta näkökulmaa ja alkaa etsiä uusia vastauksia niihin asioihin, joihin hän ei ole tyytyväinen. Kaikkien kannattaa olla vuorovaikutuksessa muidenkin kuin omaan viiteryhmään kuuluvien ihmisten kanssa, kirja opettaa.

Mukava homma käsittelee tärkeitä yhteiskunnallisia asioita, kuten tiedepolitiikka ja ihmisryhmien vieraantumista toisistaan. Ennen kaikkea se on kuitenkin törkeän hauska ja viihdyttävä kirja.


David Lodge: Mukava homma (Karisto 1990)
Alkuteos: Nice work (1988), suom. Eila Salminen

4 kommenttia:

  1. Voi, ihastuin valtavasti tähän teokseen sen ilmestyttyä suomeksi (se jopa hankittiin pieneen kirjastoomme pyynnöstäni)! Olin juuri itse valmistunut yliopistosta sivuaineenani kotimainen kirjallisuus, ja ainakin kuvittelin jotain tietäväni kirjan käsittelemistä asioista. Loistava romaani, joka ei siis ole edes tippaakaan vanhentunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että olet tykännyt kirjasta! Todellakin se on ajankohtaisempi kuin koskaan. Yliopistopedagogian opinnoissakin tehtiin selväksi, että yliopiston tehtävä on opettaa "työelämävalmiuksia" (kas kun yliopistolaki ei kuitenkaan tunne tällaista tehtävää). Oli jopa kahden päivän "varjostussuunnnitelma" - piti käydä tutustumassa oman alan työpaikkoihin!

      Poista
  2. Tämähän kuulostaa erinomaisen hyvältä! "[M]aailmassa on sellaisiakin ihmisiä, joita ei vain kiinnosta tietää, mitä mieltä Derrida tai Foucault on mistäkin kysymyksestä".

    Tiede on sitä, mitä saadaan aikaan tiedepolitiikasta huolimatta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Foucault on erittäinkin ok, mutta Derridan olen jättänyt suosiolla fiksummille. ;) Mitä tieteen ja tiedepolitiikan väliseen sotaan tulee, surullista siinä on, että välillä tuppaa tulemaan paljon siviiliuhreja.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!