keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Cathy Kelly - Mehiläiskuningatar

Cathy Kelly: Mehiläiskuningatar (The Honey Queen)
Gummerus 2014

Älkää tulkitko tätä niin, että halveksisin viihderomaaneja. Luen niitä paljon, ja monet niistä ovat oikeasti hyviäkin. Niistä kenties lisää myöhemmin. Sitten on näitä huonoja, jotka eivät paljon eroa prinsessasaduista. Täydellinen (yleensä kaunis, hoikka ja menestyvä) nainen kohtaa täydellisen miehen, vastoinkäymisten jälkeen he saavat toisensa ja lopussa pahiksille käy huonosti. Tiedättehän.

Cathy Kellyn kirjojen kantava idea on aina ollut vaikeuksien voittaminen ja luun lyöminen pahisten kurkkuun. Aiemmin pidin tämän Irlannin oman Paulo Coelhon kirjoja sympaattisina. Ehkä varhaisemmat teokset olivatkin parempia. Pitäisi ehkä lukea jokin niistä uudestaan. Pari viimeistä on ollut kuitenkin sellaisia pettymyksiä, ettei Mehiläiskuningatar edes yllättänyt.  Kirjojen on varmaankin tarkoitus olla voimaannuttavia, mutta muun muassa Mehiläiskuningattaresta puuttuu kokonaan vetävä tarina. Romaanitaiteesta tulee haaleaa itsehoitokirjallisuutta, josta tulee mieleen lähinnä edellä mainittu brasilialaiskirjailija. Eihän siinä sinänsä mitään vikaa ole - tällainen kirjallisuushan on perheelliselle ihmiselle mitä mainioin tulonlähde.

Jokin aika sitten ostin Kotilieden irtonumeron ja järkytyin. Kun minä olin pieni, lehden tarkoitus oli selvästi kasvattaa lukijaa. Siinä oli artikkeleita muun muassa Friedrich Nietzschestä ja Sigurd Wettenhovi-Aspasta. Lehti piti naislukijaa älyllisenä ihmisenä, joka pyrkii ja pystyy kehittämään itseään. Nyt lehti näytti olevan samaa ulkonäkö- ja sisustushöttöä kuin kaikki muutkin naistenlehdet.

Mielestäni me naiset emme ole niin tyhmiä. Ansaitsemme parempaa. Siksi haluankin viihdekirjallisuuteni ilman sisäisiä viisaita naisia, enteitä ja aavistuksia ja muuta kaunokirjallista homeopatiaa. Viihdekirjallisuuden ei tarvitse olla typerää. Ja eikö naiskirjallisuus voisi käsitellä muitakin aiheita kuin täydellisen parisuhteen ja täydellisen miehen metsästystä? Todellisessa elämässä tämä Peggykin valittaisi parin vuoden kuluttua naistenlehden sivulla, että hurmaava ja täydellinen David osoittautuikin narsistiksi. Tämä siis sarkasmina - todennäköisempiä psykopaatteja ovat esimerkiksi Nora Robertsin manipulointiin ja vallankäyttöön taipuvaiset miespäähenkilöt.

Lukekaa mieluummin Elisabeth Noblea, joka on mielestäni tämän kirjallisuuden lajin ehdoton kuningatar tällä hetkellä.

Kunnia lähikirjastolleni, joka tosiaan nimittää näitä kirjoja hyllytekstissä viihdekirjallisuudeksi eikä romantiikaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!