tiistai 5. tammikuuta 2016

Harri Nykänen: Likainen Harri

Yksi Suomen tunnetuimmista rikostoimittajista, dekkarikirjailijanakin kunnostautunut Harri Nykänen paljastaa muistelmissaan juttujensa taustat - myös niiden, jotka jäivät julkaisematta. Kirjoittamisesta innostunut raksamies päätyi Helsingin Sanomiin lähinnä sattumalta. Ala valitsi hänet, ei hän alaa. Toimittajan työstä tuli kuitenkin Nykäselle kutsumus, jota toteuttaessaan hän ei miettinyt työaikoja eikä pelännyt riitautua ylempiensä kanssa. Ura maamme päälehdessä päättyi, kun hän tuli talloneeksi liian suurille varpaille Matti Ahteen ahdistelujutusta kirjoittaessaan. Kirjassaan Nykänen kertoo suorasanaisesti oman versionsa tapahtuneesta ja esimiestensä toiminnasta siinä. Ajankohtaisena asiana lukijaa kiinnostanee myös Nykäsen käsitys meneillään olevasta Jari Aarnion oikeudenkäynnistä.

Kirjan perusteella rikollisia on kahdenlaisia. Omaisuus-, huume- ja väkivaltarikolliset eivät juuri menesty valitsemallaan uralla, mutta eivätpä he toisaalta uhkaile ja painosta rikostapauksista kirjoittavaa toimittajaakaan. Nykäsen mukaan monilla rikollisilla on sympaattinenkin puolensa eikä vankiloissa istu psykopaatteja ainakaan enempää kuin yritysten johdossa.

Toisenlaiset hämärämiehet ovat median kannalta hankalampia. He nimittäin tuntevat kaikki merkittävät päätoimittajat eivätkä epäröi käyttää valtaansa rikostoimittajia vastaan. Nykänen korostaa, että asemaansa väärin käyttäneiden poliitikkojen, yritysjohtajien ja korkeiden virkamiesten paljastamisen pitäisi olla median tärkeä tehtävä, jotta mätä ei pääsisi leviämään laajemmalla yhteiskunnassa. Esimiehet ovat kuitenkin liian varovaisia. Nykänen kuvaa sellaista Suomea, jossa sen enempää oikeuslaitos kuin mediakaan eivät kohtele kaikki rikollisia samalla tavalla vaan tarpeeksi mahtavat eivät joudu vastuuseen teoistaan. Korruptiolta halutaan sulkea silmät.

Kirjan perusteella Nykänen onkin varsinainen idealisti. Hän pohtii paljon lehdistönvapautta ja toimittajien tehtävää yhteiskunnassa. Hänen mielestään toimittajan pitäisi olla aina vastuussa lukijalle eikä esimiehille. Toimittajan tehtävä on totuuden kertominen silloinkin, kun se ei ole mukavaa tai oman ideologian mukaista. Minusta toimittajan urasta haaveilevien kannattaisi lukea tämä kirja. Olen itsekin puuhastellut hiukan media-alalla, mutta idealismini karisi nopeasti mutta eri syistä kuin Nykäsellä. Monet pienemmät lehdet palvelevat ilmoittajaa, eivät lukijaa. Nykänen ehti työskennellä Helsingin Sanomissa kulta-aikana, jolloin perinteinen journalismi oli voimissaan. Oli aikaa ja rahaa tehdä työ kunnolla. Nykyään joka paikassa vähennetään väkeä, mikä näkyy toimitustyön laadussakin. Vaikka Nykänen kritisoi esimiehiään Helsingin Sanomissa, kirjan alaotsikossakin esiintyvää Aatos Erkkoa hän kuvaa varsin myönteisesti.

Kirja koostuu löyhästi teemoitelluista lyhyistä tarinoista. Yhtenäistä juonta siinä ei ole. Vuorotellen vakava ja huvittava teos etenee sujuvasti aiheesta toiseen - ammattilaisen kirjoittamaa tekstiä. Yhdyssana- ja pilkkuvirheitä kirjassa on kuitenkin liikaa. Kun Nykänen kirjassaankin kehuskelee ansioillaan myös kustannuspuolella, muistakoon myös, ettei pienkustantamossakaan huolellisempi toimitustyö olisi varsinaisesti mikään synti.


Harri Nykänen: Likainen Harri - 20 vuotta Erkon renkinä (Docendo / Crime Time 2015)

5 kommenttia:

  1. Kirjaa en ole lukenut, mutta ...

    "Toimittajan tehtävä on totuuden kertominen silloinkin, kun se ei ole mukavaa tai oman ideologian mukaista "
    Tästä olen samaa mieltä, nythän kaikkea ei kirjoiteta lehteen mitä maailmasta tiedetään.

    "Hänen mielestään toimittajan pitäisi olla aina vastuussa lukijalle eikä esimiehille".

    Pitää muistaa ensinnäkin, että vastaava päätoimittaja vastaa lehden kaikesta sisällöstä ja toisekseen, toimittaja saa palkan työnantajalta, jolla on lain mukaan ns. direktio-oikeus, eli tästä olen täysin eri mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä on oikeasti aika vaikea kysymys. On työpaikkoja, joissa on kyse paitsi palkkatyöstä, myös merkittävästä yhteiskunnallisesta tehtävästä ja vallankäytöstä. Ihan samalla tavalla esimerkiksi yliopistotyössä pitää miettiä, kuka on se "yliopisto", jonka palveluksessa on. Minusta se ei ole esimerkiksi yliopiston rehtori, joka on palkollinen samalla tavalla kuin yleensä ainakin isommissa medioissa päätoimittajakin on. Kirjan mukaan Nykänenkin kääntyi ristiriitatilanteissa suoraan Erkon puoleen. Päätoimittaja on tosiaan vastuussa, mutta ei kavereilleen.

      Poista
    2. Lisään vielä, että olen itse toimittajana tehnyt kuten päätoimittaja käskee, vaikka oma moraali on sanonut ihan muuta, mutta ymmärrän kyllä Nykäsen näkemyksen oikein hyvin.

      Poista
    3. Minusta yliopisto on eri asia kuin lehti, tiedeyhteisössä julkaistaan omat perustellut tutkimukset ja tiedeyhteisö kritisoi. Minusta mahdolliset työnohjaajat eivät voi sensuroida tutkijan ulostuloja. Käytännössä tutkijan suuta voivat suitsia eri sisäiset mekanismit esim. halu saada apurahoja tai virka.

      Erkon asema oli tosiaan aika hallitseva, hän oli tosin ollut päätoimittajanakin.

      Nykyisin minusta sananvapaus toteutuu blogeissa saat julkaista, mutta myös itse vastaat ....

      Poista
    4. Eivät johdon ja henkilökunnan suhteet ole aivan ongelmattomia yliopistomaailmassakaan: http://www.image.fi/image-lehti/miksi-perustaa-tyoryhma-miettimaan-yliopiston-tulevaisuutta-jos-tulos-on-ennalta

      Kuten jo aiemmin sanoin, nämä eivät ole yksinkertaisia asioita, mutta vapaassa yhteiskunnassa epäkohtiin pitää pystyä puuttumaan silloinkin, kun asialla ovat "herrat".

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!