perjantai 29. tammikuuta 2016

Ernst Jünger: Teräsmyrskyssä

Ennen Oulun yliopiston kirjaston remonttia kirjaston kolmannessa kerroksessa oli pieni hylly sotamuistelmia varten. Hipelöin siellä joskus kaunista 20-luvun fraktuuralla painettua kirjaa. Lukija arvannee jo, että se oli Ernst Jüngerin In Stahlgewittern, yksi ensimmäisen maailmansodan ehdottomista klassikoista, joka oli osaltaan pohjana myös Ylen esittämälle eurooppalaisten yleisradioyhtiöiden upealle yhteistuotannolle Suursodan päiväkirjat. Tuota sarjaa olin seurannut, kun ensimmäisen maailmansodan alkamisesta tuli kuluneeksi sata vuotta, ja jos sitä vielä esitetään, suosittelen sitä lämpimästä kaikille.

Kirjaa sivellessäni en luottanut käytön puutteessa rapistuneeseen saksan kielen taitooni kylliksi, jotta olisin lainannut sen, ja remontissa se siirrettiinkin varastoon. Mutta onhan tämä klassikkokirja toki suomennettukin, tosin yllättävän myöhään. Liekö havaittavissa vastarintaa kirjan sisältöä kohtaan?

Jälkimaailma muistaa 102-vuotiaaksi eläneen Ernst Jüngerin paitsi ensimmäisen maailmansodan sankarina, myös kirjailijana ja filosofina, joka ihannoi sotaa ja vastusti modernin maailman hömpötyksiä, kuten liberalismia, kapitalismia ja demokratiaa. Tätä taustaa vasten Teräsmyrskyssä yllätti maltillisuudellaan. Sotaa ei mielestäni ihannoida enempää kuin esimerkiksi Kansa taisteli -lehdissä. Googlailemmalla tosin paljastui, että teoksesta on olemassa useita versioita ja radikaaleimmat poliittiset ajatuksensa Jünger esitti esipuheissa, jollaista suomennetussa versiossa ei ole lainkaan. Sen sijaan siinä on Jüngeristä väitelleen professori Marjatta Hietalan kiinnostava essee kirjailijan ajatusmaailmasta. Tiivistettynä tämän edustama uusi nationalismi kasvoi samoista aineksista kuin kansallissosialismi ja kenties tasoitti sille tietä, mutta Jüngerin elitismi oli laadultaan henkistä eikä rodullista - sikäli kuin tämä tieto on tämän kirjan yhteydessä edes oleellista.

Tarinan alussa vapaaehtoiseksi ilmoittautunut 19-vuotias Jünger saapuu länsirintamalle. Hän on täynnä intoa, mutta arki sodassa onkin raskasta työtä, ikävystymistä ja aikamoista juopottelua. Ensimmäisessä taistelussaan nuori mies kuitenkin oivaltaa, että sota voi olla jotain paljon tavallista seikkailua suurempaa. Sota jumittuu kuitenkin taisteluhautoihin, ja tarinakin etenee varsin vitkaan. Taistelukohtauksissa Jünger tihentää tunnelmaa tehokkaasti, mutta osin tarinaa on suorastaan raskas lukea. Osansa asiassa on monimutkaisilla virkerakenteilla, jotka tosin ovat varsin yleisiä saksan kielestä käännetyssä kirjallisuudessa.

Vaikka Jünger myöhemmin julkaisi laajan filosofisen tuotannon, jossa sodan jalostavalla vaikutuksella oli suuri merkitys, päiväkirjoihin perustuvassa tarinassa filosofiset pohdinnat vain vilahtavat ja pääpaino on tapahtumien kuvauksessa. Jo tässä teoksessaan Jünger antaa ymmärtää, että sota on eräänlainen kiirastuli, joka polttaa ihmisistä kaiken epäoleellisen ja jättää jäljelle vain jaloimmat ominaisuudet. Raadollisempiakin sotakuvauksia tiedän olevan olemassa.

Teräsmyrskyn nuori luutnantti Jünger ei pohdi sodan oikeutusta - se on ilmeisesti itsestään selvä asia. Häntä ei kuitenkaan vaikuta motivoivan verenhimo tai käsitys saksalaisten paremmuudesta muihin kansoihin verrattuna, sillä hän suree kaatuneita ja ihailee myös vihollisen urheutta taistelussa.
Edustalla makasi ampumani englantilainen, aivan nuori poikanen, jonka ohimon läpi luoti oli vinosti kulkenut. Hän makasi kasvot veltostuneina. Pakottauduin katselemaan häntä, tuijottamaan silmästä silmään. Nyt laki ei enää kuulunut: "Sinä tai minä." Olen usein muistellut häntä, vuosien vieriessä yhä useammin. Valtio, joka vapauttaa meidät vastuusta, ei voi vapauttaa meitä surusta; meidän on se kannettava. Suru yltää syvälle uniin.
Mielestäni katkelma ei ole mitenkään ristiriidassa muun teoksen kanssa, mutta "vuosien vieriessä" voisi ehkä viitata siihen, ettei tämäkään ole peräisin vuoden 1920 laitoksesta, jonka kirjoittaja oli vielä hyvin nuori mies. Tunteet ja ajatukset kuuluvat sotilaalle, eivät ihmisyksilölle. Sitäkin hätkähdyttävämpää on, kun ilman runollista esipuhetta pintaan pulpahtaa romantikko, joka päättää viettää leudon yön ulkona haaveillen.
Sitten sytytin piippuni niin hyvin piiloutuneena kuin mahdollista ja heittäydyin kuvitelmien huomaan.
Mistä nuori mies mahtoi haaveilla? Sitä hän ei paljasta. Kauan tätäkään ihanuutta ei kestä.
Kauneimpien pilvilinnojen keskellä säikähdin kovasti merkillistä kahinaa, joka kuului metsiköstä ja niityltä. Vihollisen edessä aistit ovat aina valppaina, ja merkillistä on, että tuollaisina hetkinä voi aivan tavanomaisista äänistä oitis tietää: Nyt on jotain hullusti! 
Hietalan esseen mukaan Teräsmyrskyssä oli Saksassa 1920-luvun toiseksi myydyin kirja (myydyin oli Buddenbrookit, eli tuolloin saksalaiset ostivat hyvää kirjallisuutta). Vaikka ensimmäisen maailmansodan ihannointi tuntuu nykyään vähän kahjolta, kirjan on täytynyt puhutella suursodan kokeneita ihmisiä. Helsingin Sanomien taannoisen artikkelin mukaan yksi sodan tabuista on edelleen se, että se tarjoaa osalle sotilaista elämän tarkoituksen, tunteen omasta merkityksellisyydestä yhteisössä. Tällaisia tunteita myös Jünger kirjassaan kuvaa. Sotatoverit ovat kuin perhe, uskollisia ja luotettavia, mahdottomistakin paikoista selviäviä.

Toisaalta Teräsmyrskyssä on kaikessa suorasukaisuudessaan reipasta seikkailukirjallisuutta. Se tuo mieleen Karl Mayn, jonka Jünger itse asiassa myös mainitsee - ehkä jopa esikuvanaan! Luultavasti olisin pitänyt kirjasta enemmän 10-vuotiaana, kun olin henkisesti eräänlainen pikkupoika ja ahmin muun muassa Mayn teoksia.

Löysin niin hyvän kirjaa käsittelevän esseen, että jää pohdittavaksi, kannattaako näitä vähäisiä subjektiivisia havaintojani edes julkaista.


Ernst Jünger: Teräsmyrskyssä (Ajatus Kirjat 2008)
Alkuteos In Stahlgewittern (1920), suom. Markus Lång (vuoden 1978 laitoksesta)

2 kommenttia:

  1. Timo Pankakosken essee on erinomainen. Pitäisi varmaan tutustua tuohon suomennoksessa julkaistuun Hietalan kirjoitukseen.

    Taannoinen urakointi Ihminen sodassa -lukuhaasteessa valaisi hieman sodankäyntiä. Amerikkalaisen toimittajan Sebastian Jungerin Sota oli yllättäen hyvin mielenkiintoinen tutkielma sodankäynnistä ikään kuin sisältä päin. Hän perehtyi Korengalin laaksossa 2007-2008 palvelevien yhdysvaltalaissotilaiden toimintaan. Porukka hitsautuu yhteen: aseveljeys tuottaa hyödyllisyyden tunteen, jota sotilaat eivät koe missään muualla. Taistelu on kuin huume: hetken aikaa kaikki on tärkeää ja ratkaisevaa. Sotilaat antavat sitkeälle ja rohkealle vastustajalle tunnustusta, eikä viholliseen liity varsinaisesti vihaa. Sotaan liittyvä politiikka ja ylevät arvot painuvat jatkuvassa kuoleman vaarassa taka-alalle: keskeistä on oma ryhmä, jonka vuoksi ollaan valmiita kuolemaan (näin opettaa myös Suomen puolustusvoimat). Samantyyppisiä havaintoja voi ehkä tehdä Jüngerin romaanista. Amerikkalaisille sotilaille paluu Korengalista siviiliin on vaikeaa, koska arki vaikuttaa merkityksettömältä, siinä ei ole mitään panoksena ja sitä johtavat aivan väärät ihmiset. Joitain samantyyppisiä havaintoja voi ehkä tehdä Jüngerin sodanjälkeisistä kirjoituksista.

    Teräsmyrskyssä oli suosittu natsien parissa, kun Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta paloi kirjarovioissa ensimmäisten joukossa. Vaikka Remarquen kirja on kaunokirjallisuutena ainakin minusta parempi, kirjoittajien sotakokemukset ovat kovasti erilaisia. Jünger selvästi sopeutui sotaan: hän palveli rintamalla neljä vuotta ja haavoittui 14 kertaa menettäen uskon voittoon vasta aivan lopussa. Remarque palveli rintamalla joitain viikkoja.

    Sota muuttaa ihmistä. Miten Remarque olisi kirjoittanut, jos hän olisi palvellut rintamalla neljä vuotta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jungerin (sic) kirja mainittiin myös linkittämässäni HS:n artikkelissa, joka osaltaan antoi innoituksensa Teräsmyrskyn lukemiseen. Minäkin uskon, että ilmiö on sama. Ja mikä ettei - kyllä minuakin viehättivät tietyssä iässä ajatukset, että elämän tarkoitus on uhrata itsensä jonkin suuremman asian edestä. Länsirintamalta ei mitään uutta on minulta vielä lukematta, joten en osaa näitä verrata.

      Olisi mielenkiintoista lukea Ernst Jüngerin LSD-kirja. Ei taida vain olla kovin todennäköistä löytää sitä kirjastosta edes saksaksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!