tiistai 22. heinäkuuta 2014

Timo Soini: Peruspomo

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini herätti huomiota julkaisemmalla ennen eurovaaleja vaalikirjan, jossa hän haukkui puoluetovereitaan muun muassa huru-ukoiksi ja hönöiksi. En ota kantaa, miten tämä vaikutti puolueen menestykseen, mutta varmasti hän hankki kirjalle koko joukon skandaalin haistaneita lukijoita kannattajajoukkonsa ulkopuolelta. Siis esimerkiksi minut. Kirjaston varausjono oli melkoinen.

Kirjassa käydään läpi Soinin tekemisiä vuoden 2008 kuntavaaleista eteenpäin. Puolueen menestyksestä jää kovin vähän kunniaa muille. Soini ei peittele sitä, että hänen silmissään puolue on lähinnä sama asia kuin hän itse ja sen menestys on hänen henkilökohtaisten tekojensa seurausta. Perussuomalaisten ydinjoukkoa hän vertaa alkuseurakuntaan, ristiriidattomaan oikeassa olevien joukkoon, joka seuraa uskollisesti yhtä johtajaa.

Anteeksi nyt vain, mutta ei se alkuseurakunta sellainen ollut.

Ehkä joku jumalinen saattaisi muutenkin loukkaantua Soinin raamatullisesta kielenkäytöstä. Hiukan eri sarjan asioista on kuitenkin kyse. Toisaalta Soini on osoittanut olevansa tosiaan konservatiivi omaksumalla tunnustuksen, josta esi-isämme luopuivat melkein 500 vuotta sitten - toki silloin pakon edessä.

Ilkeys sikseen. Kirjassaan Soini paljastaa sekä kannattajilleen että vastustajilleen, miten tehdään menestyksekäästi populistista politiikkaa. Toripolitiikka ja henkilökohtaiset kontaktit korostuvat. Abstraktia ideologista käännytystä tärkeämpää on kohdata ja kuunnella potentiaalisia äänestäjiä ja kertoa heille yksiselitteisesti, ketä ehdokasta pitää äänestää seuraavissa vaaleissa. Myös politiikan huipulla on tärkeää, että on luottohenkilöiden verkosto. Tärkeitä asioita järjestellään tuttujen kesken.

Peruspomo ei pyri vastaamaan kysymykseen, mitä perussuomalaiset oikeastaan kannattavat. Siitä selviää kyllä, että Soini kannattaa Suomen virallista monikulttuurisuuspolitiikka, kuten suurin osa muistakin poliitikoista. Hän tykkää myös teekutsuliikkeestä. Kirja kertoo kuitenkin Timo Soinin egosta eikä siis ole mikään poliittinen pamfletti. Mikä huvittavinta, luultavasti tuo ego nauttii tästäkin kritiikistä.

Timo Soini: Peruspomo (WSOY 2014)

4 kommenttia:

  1. Bloggaan tästä itse ehkä perjantaina, luin sen heinäkuun alussa. Olin kirjaston varausjonossa 3 kk tämän kanssa, mutta luin Soinin Maisterisjätkän ennen, se oli minusta mielenkiintoisempi kirja, sekin vaalikirja kuten tämäkin.

    VastaaPoista
  2. Odotan innolla! Sinulla on muistakin kirjoista mukavan itsenäisiä mielipiteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmin pitkään bloggaanko, mutta meneillään levan kirjabingion vuoksi ajattelin, että saa kategorian täyteen. Kiinnostuin Peruspomosta lähinnä "kohun" takia. Minusta asiaa oli liioiteltu.

      Poista
    2. Tuskin olisin itsekään kirjaan tarttunut ilman "kohua". Jos tarkoitat hönö- ja huru-ukkoaspektia, sen merkitys on tosiaan kokonaisuuden kannalta vähäisempi kuin "kohun" perusteella olisi voinut päätellä. Vähän outo maku siitä kuitenkin jäi suuhun, mutta kukin tyylillään. Ihan mielenkiintoinen kirja silti - kyllä se varmaan kannati lukea.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!