Harmaita ruotsalaisia poneja

Nan Inger:
Perheeseen tuli poni 1975 (Sedan red jag Dunet 1968)
Tyttö ja tytöllä hevonen 1977 (Att vara flicka och ha egen häst 1969)
Seuraavana ratsastaa Piglet Ek 1978 (Var god rid! 1970)

Lisbeth Pahnke: Britta-sarja 1971-80 (ruotsiksi 1966-1979)

Valitan kehnoja bibliografisia tietoja - laiskuus iski. Kirjojen pitäisi kyllä löytyä näilläkin viitteillä kirjastoista tai antikvariaateista. Kirjakaupoista ei kannata kysyäkään. Ilmestymisvuodet kuitenkin lisäsin, koska mielestäni ne ovat oleellista tietoa. Kirjat ovat aina oman aikakautensa tuotteita.

Sekä Nan Ingerin että Lisbeth Pahnken kirjat ovat omia ikisuosikkejani, jotka olen lukenut niin monta kertaa, että osaan ne käytännössä ulkoa. Se ei estä lukemasta niitä aina vain uudestaan. Ne kertovat tytöistä, jotka harrastavat hevosia ja ratsastusta, ja ne on kirjoitettu tytöille, jotka harrastavat hevosia ja ratsastusta. Tai vähintäänkin toivoisivat harrastavansa. Kummankin kirjasarjan päähenkilöllä on oma harmaa (täsmällisemmin ilmaistuna kimo) poni. Kirjoissa kuvataan tytön, ponin ja ystäväpiirin arkisia tapahtumia.

Genrehän on varsin laaja ja Suomessakin suosittu. Kuitenkin Nan Ingerin ja Lisbeth Pahnken kirjat ovat mielestäni verrattomasti parempia kuin suurin osa kilpailijoistaan. Yleensähän tarina menee niin, että köyhä tyttö pelastaa kurjan hevosen, jota kukaan ei ymmärrä, oppii ratsastamaan yliluonnollisen nopeasti ja lopulta voittaa kaikki huomattavasti rikkaammat ja ilkeämmät kanssakilpailijat isoissa kilpailuissa. Monesti juoneen liittyy rikosten ratkaisemista tai muita perin epäuskottavia seikkailuja.

Ingerin ja Pahnken kirjat ovat realistisempia. Niistä käy ilmi, kuinka vaikeaa ratsastus on ja kuinka paljon harjoitusta yksinkertaistenkin asioiden oppimiseen vaaditaan. Pigletin Untuvasta tulee lopulta erinomainen kouluratsastusponi, mutta sen ei selitetä johtuvan poikkeuksellisesta lahjakkuudesta tai ylimaallisesta ymmärryksestä tytön ja ponin välillä. Piglet harjoittelee valtavasti taitavien opettajien johdolla. Häntä valmentavat niin ratsastusta harrastavat vanhemmat kuin lähellä asuva ratsumestarikin. Silti ponin harjaannuttaminen kestää pari vuotta. Britasta puolestaan ei koskaan tule varsinaisesti mestariratsastajaa, vaikka kirjasarja seuraa hänen uraansa arviolta noin kuuden vuoden ajan eikä Britta ole aloittelija edes ensimmäisessä kirjassa.

Arkisen uurastuksen kuvaaminen tekee kirjoista sellaisia hevosnörttiromaaneja, että ne tuskin aukeavat kenellekään, jolla ei ole omakohtaista kokemusta ratsastamisesta. Ratsastuksen harrastajille erilaisten harjoitusten kuvaukset ovat puolestaan hyvin antoisia. Britta-kirjojen suomennokset vain ovat niin kehnoja, että ratsastuksen harrastajallekin jää hämäräksi, mitä mahtoi tarkoittaa kouluradalla tarkoituksellisesti ratsastettu ristilaukka (vastalaukka vai laukanvaihto) tai estetyyppi vinopuomi (ristikko?). Sehän nyt tietenkin on aivan genren arkipäivää, että brun käännetään ruskeaksi eikä ruunikoksi. Vastaavasti englanninkielisten heppakirjojen chestnut on suomennoksissa järjestään kastanjanvärinen eikä rautias. Kustantajat hei, olisi kulttuuriteko suomennuttaa Britta-sarja uudestaan!

Jotkut asiat hevosmaailmassa ovat muuttuneet paljon 60-luvulta, toiset taas eivät juurikaan. Sekä Pigletin että Brittan elämässä on esimerkiksi aivan realistinen mahdollisuus ratkaista hevosenhankintaongelma ostamalla armeijalta "kruununhevonen". Samoin kenttien laidoilla vilahtelee ratsumestareita. Ei kai niitä ole enää armeijassa edes Ruotsissa? Kaikessa toiminnassa on vanhan hevoskulttuurimaan leima, joka puuttuu Suomesta vieläkin.

Britta-kirjoissa ei oteta oikeastaan millään tavalla kantaa ympäröivään yhteiskuntaan. Aika näkyy lähinnä siinä, että kirjasarjan alussa hämmästellään Tanskan oikeanpuoleista liikennettä. Sen sijaan Pigletin elämää 60-luvun lopun kuohunta koskettaa opiskelijaradikalismista viehättyneen sisaren kautta. Tämä yrittää järisyttää perheen ja uneliaan maalaiskylän elämää maailmanparannusajatuksineen. Nyky-Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa ajatellessa vaikuttaa jokseenkin ironiselta, millaista kuohuntaa Maria-siskon mustaihoinen brittisulhanen John aiheuttaa ihmisissä, jotka eivät ole mustaa miestä koskaan ennen nähneet - etenkin kun käy ilmi, ettei John ole laulaja tai juoksija vaan diplomaatinuralle pyrkivä sosiologi.

Vaikka kirjat keskittyvät poniasioihin, tyttöjen elämässä on muutakin. Perheeseen tuli poni kertoo 13-vuotiaan Pigletin ensimäisestä lukukaudesta uudessa koulussa. Hänhän muuttaa perheineen maalle kaupungista, missä hän on käynyt hienoa kokeilukoulua. Koulukuvaus on jokseenkin inhorealistista. Yleensä nuortenkirjoissa päähenkilöt eivät juuri perusta koulusta. Kai sellaisen ajatellaan puhuttelevan nuorisoa. Sen sijaan Piglet on hyvä koulussa, minkä vuoksi minun on aina ollut helppo samaistua häneen. Seuraavassa kirjassa Piglet viettää ystävineen kesälomaa. Seuraavana ratsastaa Piglet Ek puolestaan kuvaa vain yhtä viikonloppua pari vuotta kahden ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen. Untuva on kehittynyt ratsuna - ehkä on kirjallisesti hyvä ratkaisu jättää välistä pari vuotta päivittäisiä harjoituksia - mutta on Piglet itsekin paljon kypsempi ja aikuisempi.

Myös Britta on kirjasarjan alussa esiteini. Hän ratsastaa paikallisessa ratsastuskoulussa - omasta ponista ei ole vielä tietoakaan. Koulun jälkeen Britta pääsee töihin ratsastuskoululle. Viimeisissä osissa hän on parikymppinen ja vaihtaa lopulta poneista hevosiin. Hevosjuonen rinnalla kulkee Brittan ja Lassen syvenevä ystävyys. Lapsena en osannut edes ajatella sitä mahdollisesti romanttisena tarinana. Pahnken taitavuutta osoittaa hienovaraisuus, jolla hän vihjailee, että ehkä Lasse ei olekaan vain ratsastajatoveri ja vanha tuttava. Monet muut hevostyttökirjathan sortuvat imeliin poikakuvioihin.

Piglet- ja Britta-kirjat ovat ponityttökirjallisuuden klassikoita. Ne ovat saaneet enemmän ja vähemmän onnistuneita seuraajia. Parhaita lienevät Heddi Böckmanin Sandra-kirjat, joiden teini-ikäisellä päähenkilöllä on myös kimo ponitamma.  Ruotsalaiset nyt vain osaavat paremmin, sekä ratsastuksen että heppakirjojen kirjoittamisen siis.