Miettisen mukaan käsitys menneisyydestä perustuu ennen kaikkea yläluokan elämään, mikä onkin luonnollista, sillä se on tuottanut eniten kirjallisia lähteitä, joita tutkia myöhemmin. Tavallinen kansa on näyttäytynyt tutkimuksessa lähinnä numeroina tilastoissa. Toisenlaisia lähteitäkin kuitenkin on, esimerkiksi oikeudenkäyntiasiakirjat, joiden perusteella Miettinen on tarkastellut maaseudun tavallisten naisten kohtaloita. Niiden kautta avautuu monipuolinen ja värikäs kuva aikakauden elämästä. Niin sanotun mikrohistorian periaatteiden mukaan laajempia ilmiöitä ja rakenteita valotetaan muutamien nimeltä tunnettujen esimerkkihenkilöiden elämäntarinoiden kautta. Se tekee kirjasta sujuvaa ja jännittävää luettavaa, mutta nostaa esiin myös yksilöt valintoja tekevinä toimijoina.
Se toinen yleinen käsitys nimittäin on ollut, että tuon aikakauden naisten elämä on ollut pelkkää kurjuutta ja köyhyyttä vailla mahdollisuuksia puolustautua paitsi miesten, myös ylempien luokkien sortoa vastaan. Tämäkään asia ei Miettisen mukaan ole yksinkertainen. On totta, että tuon ajan yhteiskunta oli äärimmäisen epätasa-arvoinen. Naiset olivat lainkin mukaan miesten holhouksessa. Heidän asemaansa vaikutti myös perheen omaisuus ja suhteet. Isän asema oli tärkeä, samoin muiden miespuolisten sukulaisten. Mitä enemmän maata, sitä paremmat asetelmat avioliittomarkkinoilla, ja avioliittohan oli tuohon aikaan sekä miesten että naisten elämän luonnollinen tavoite.
Toisaalta yhteiskunnan viralliset säännöt ja yksilöiden todelliset teot ovat kaksi eri asiaa. Naiset saattoivat harjoittaa pienimuotoista liiketoimintaa, vaikkei siihen virallisesti lupaa ollutkaan. Etenkin ylempien yhteiskuntaluokkien naiset saattoivat jopa saada oikeuden päättää itse omasta taloudestaan. Naisilla oli muutenkin yllättävän paljon valinnanvaraa etenkin kuin lait ja määräykset eivät aina järin hyvin kuvanneet todellisen elämän käytäntöjä. Yhteiskuntaluokan vaikutus naisen asemaankin oli kaksijakoinen. Toisaalta säätyläisen tai talon tyttären elämä oli turvattua, toisaalta toisen palveluksessa olevilla oli vapaus vaihtaa palveluspaikkaa vaikka ulkomaita myöten, hankkia omaisuutta ja sitä kautta riippumaton asema. 1700-luvulle tultaessa entistä useampi nainen lykkäsikin avioitumista tai jäi jopa pysyvästi naimattomaksi. Toisen palveluksessa saattoi hankkia itsenäisen ja arvostetun aseman, ja piian ura oli tietystä turvattomuudesta huolimatta monelle houkuttelevampi ura kuin äitiys.
Miettisen mukaan 1600- ja 1700-luvun naiset pohtivatkin samankaltaisia kysymyksiä kuin nykynaiset. Valitako perhe vai ura? Missä vaiheessa avioitua? Tuolloinhan säätyläiset ja talontyttäret pyrittiin naittamaan nuorina, mutta alempien yhteiskuntaluokkien naiset ja miehet joutuivat monesti työskentelemään pitkäänkin saavuttaakseen riittävän taloudellisen aseman avioliittoa varten. Monet avioituivat vasta kolmekymppisinä, kuten nykyäänkin. Pitkä "sinkkuaika" oli etenkin naiselle riski, koska tuolloinkaan ei selibaatissa eletty ja ehkäisyn puutteessa avioliiton ulkopuolinen raskaus oli riski, josta joutui käräjille ja historiantutkimuksen kohteeksi. Jopa kymmenes lapsista syntyikin aviottomina, eikä esiaviollisia suhteita välttämättä edes kovin paljon paheksuttu, yleisiä kun olivat. Tässäkin asiassa yhteiskunnan normit ja todelliset käytännöt poikkesivat toisistaan.
Nimestään huolimatta Piikojen valtakunta ei kerro pelkästään piioista vaan myös äideistä ja rakastajattarista. Hieno ja monipuolinen kirja!
Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta - Nainen, työ ja perhe 1600- ja 1700-luvuilla (Atena 2015)
